Ajattelin jakaa teidän kanssa tämän. Tämä on koulutyöni.
Kaikki
lehdet ja aikakauslehdet mitä selaa, sieltä aina ykkösenä nousee masennus.
Joten senpä takia päätin kirjoittaa siitä. Sillä vaikka masennus on suomessa
yleisin mielenterveyden häiriö, johon lähes viidennes väestöstä sairastuu
jossain elämänvaiheessa, siitä minun mielestäni puhutaan liian vähän. Super-lehdessä
oli artikkeli jossa kerrottiin kuinka vuonna 2011, keskimäärin noin neljä
nuorta siirtyi päivässä eläkkeelle mielenterveysongelmien takia. Minusta se on
aika paljon, sillä tätä menoa ei ole tarpeeksi veronmaksajia. Se mikä yllätti minua
kaikista eniten oli se miten paljon suomessa on masentuneita ihmisiä. En usko
että muualla maailmassa masennusta esiintyy näin paljon, sillä joissain maissa
masennusta ei edes tunneta.
Suurin
osa masennuksesta kärsivistä eivät saa mitään hoitoa. Tilastojen mukaan 52%
vastanneista eivät saa mitään hoitoa masennukseensa, 33% saavat lääkkeellistä
hoitoa, 11% saavat psykoterapia hoitoa ja 2% hoidetaan muilla tavoin. Noita
tilastoja kun katselee, niin surullisinta on se että ne pitävät paikkansa ja
että niinkin moni ei saa apua sairauteensa. Vaikka tänä päivänä masennusta hoitavat
lääkkeet ovat todella hyviä, mutta minusta se ei riitä. Siihen päälle pitäisi
saada jotain muutakin apua, kuten psykoterapia. Tietenkin jonot ovat pitkät ja
kaikille ei ole paikkoja, mutta minusta masennus on sellainen sairaus jossa
puhuminen auttaa enemmän kuin lääkkeet.
Tunnen
paljon ihmisiä joilla on joskus elämässä ollut masennusta tai ovat parhaillaan
masentuneita ja kaikki ovat sitä mieltä että puhuminen auttaa. Jotkut ovat myös
kertoneet siitä kuinka he ovat esim. työpaikalla tai koulussa kertoneet
masennuksestaan ja heitä ei olla autettu. Esimerkiksi, eikö koulussa ole
opinto-ohjaaja tai kuraattori sitä varten että heille voi puhua ja he koittavat
auttaa sinua..? Useimmat ovat sanoneet kuinka heille ollaan vain sanottu että
jos eivät jaksa, niin ehkä olisi hyvä lopettaa koulun käynti. Missä
kannustus..? Eikö heidän ammattitaidollaan pitäisi tukea ja kannustaa oppilaita
tervehtymään ja tekemään elämästään jotakin. On heikkoja sekä vahvoja ihmisiä.
Jotkut eivät vain kertakaikkiaan pysty jatkamaan koulua ollessaan masentuneita,
jos eivät saa mitään kannustusta. Jotkut taas saavat sen kannustuksen jostain
muualta. Mutta minun mielestäni koulun ja työpaikan pitäisi kannustaa
työntekijöitä tai oppilaita hankkimaan apua ja tekemään sen minkä kykenee.
Sillä se että joku uskoo sinuun, voi olla masentuneelle se elämän kohokohta.
Tuntuu että nykypäivänä kukaan ei välitä toisesta ihmisestä tarpeeksi. Jos
perhe, ystävät, työpaikka ja koulu hylkää, mitä ihmiselle enään jää..?
