3. maaliskuuta 2013

Masennus!



Ajattelin jakaa teidän kanssa tämän. Tämä on koulutyöni. 

 Kaikki lehdet ja aikakauslehdet mitä selaa, sieltä aina ykkösenä nousee masennus. Joten senpä takia päätin kirjoittaa siitä. Sillä vaikka masennus on suomessa yleisin mielenterveyden häiriö, johon lähes viidennes väestöstä sairastuu jossain elämänvaiheessa, siitä minun mielestäni puhutaan liian vähän. Super-lehdessä oli artikkeli jossa kerrottiin kuinka vuonna 2011, keskimäärin noin neljä nuorta siirtyi päivässä eläkkeelle mielenterveysongelmien takia. Minusta se on aika paljon, sillä tätä menoa ei ole tarpeeksi veronmaksajia. Se mikä yllätti minua kaikista eniten oli se miten paljon suomessa on masentuneita ihmisiä. En usko että muualla maailmassa masennusta esiintyy näin paljon, sillä joissain maissa masennusta ei edes tunneta.

Suurin osa masennuksesta kärsivistä eivät saa mitään hoitoa. Tilastojen mukaan 52% vastanneista eivät saa mitään hoitoa masennukseensa, 33% saavat lääkkeellistä hoitoa, 11% saavat psykoterapia hoitoa ja 2% hoidetaan muilla tavoin. Noita tilastoja kun katselee, niin surullisinta on se että ne pitävät paikkansa ja että niinkin moni ei saa apua sairauteensa. Vaikka tänä päivänä masennusta hoitavat lääkkeet ovat todella hyviä, mutta minusta se ei riitä. Siihen päälle pitäisi saada jotain muutakin apua, kuten psykoterapia. Tietenkin jonot ovat pitkät ja kaikille ei ole paikkoja, mutta minusta masennus on sellainen sairaus jossa puhuminen auttaa enemmän kuin lääkkeet.

Tunnen paljon ihmisiä joilla on joskus elämässä ollut masennusta tai ovat parhaillaan masentuneita ja kaikki ovat sitä mieltä että puhuminen auttaa. Jotkut ovat myös kertoneet siitä kuinka he ovat esim. työpaikalla tai koulussa kertoneet masennuksestaan ja heitä ei olla autettu. Esimerkiksi, eikö koulussa ole opinto-ohjaaja tai kuraattori sitä varten että heille voi puhua ja he koittavat auttaa sinua..? Useimmat ovat sanoneet kuinka heille ollaan vain sanottu että jos eivät jaksa, niin ehkä olisi hyvä lopettaa koulun käynti. Missä kannustus..? Eikö heidän ammattitaidollaan pitäisi tukea ja kannustaa oppilaita tervehtymään ja tekemään elämästään jotakin. On heikkoja sekä vahvoja ihmisiä. Jotkut eivät vain kertakaikkiaan pysty jatkamaan koulua ollessaan masentuneita, jos eivät saa mitään kannustusta. Jotkut taas saavat sen kannustuksen jostain muualta. Mutta minun mielestäni koulun ja työpaikan pitäisi kannustaa työntekijöitä tai oppilaita hankkimaan apua ja tekemään sen minkä kykenee. Sillä se että joku uskoo sinuun, voi olla masentuneelle se elämän kohokohta. Tuntuu että nykypäivänä kukaan ei välitä toisesta ihmisestä tarpeeksi. Jos perhe, ystävät, työpaikka ja koulu hylkää, mitä ihmiselle enään jää..?