Minusta tuntuu että mä en vaan kelpaa sille.. Kaikki mitä mä teen tai sanon on aina väärin. Onko musta noin vaikeeta olla ylpeä, kysynpä vain? Mä en ole täydellinen, enkä mä voi elää sitä elämää mitä mun äiti haluu. Miks vanhemmat eivät ymmärrä sitä että koska he eivät päässeet unelmaansa kiinni, niin ne luulee et me halutaan tehdä samaa mitä ne halusi. Mä olen mä ja sä olet sä, ei ole kahta samanlaista! Tuntuu hyvin pahalta kun kukaan ja varsinkaan sun oma äiti ei usko että sä kykenet johonkin.. Eikö vanhempien pitäisi olla lastensa motivoijia ja kannustajia? Mä päätin tänä vuonna et mä haluun et musta tulee psykologi vaikka mun pitäs opiskella koko elämäni, niin mä aijon tavoitella mun unelmaa.. Mut mun äiti ei usko että mä jaksan opiskella kun mulla on lapsi ja sano että "älä turhia toivo"! Jotenkin tosi surullista, että mun elämä on luettu kun mulla on lapsi. Mä vaan toivoisin et joku olisi musta ylpeä! Mä olen hyvä äiti ja ihminen ja mä aion päästä niihin tavoitteisiin mitä mä itselleni asetan oli se sitten itkun ja hien kautta, mutta se tulee tapahtumaan! Elämä ja ihmiset osaavat olla julmia, joten pitää olla sinut itsensä kanssa. Koska muuten ihmiset tulee polkemaan sinua maanrakoon. Jos olet sinut itsesi kanssa, ihmisten puheet eivät pysty koskettamaan sinua.. Ne voi puhua, mutta olet koskematon!
Believe in yourself, and yourself only!
