4. joulukuuta 2012

Sairastelua!

Olen ollut koko viikonlopun flunssassa ja niin on poikakin, joten olemme eilen ja tänään vain chillanneet kotona ja nukkuttu pitkään. Eilen oli terapia, jossa meni todella hyvin. Oivalsin taas uusia asioita itsessäni ja muissa. Mun ei vielä pitänyt tulla kipeeksi, mä olin suunitellut et sairastun vasta tammikuussa, mut eihän se niin mene että sä vaan ilmoitat et ei tänään. Nyt sitä sit sairastetaan ja perjantaina toivon mukaan terveenä töihin. Eilen oli kyllä niin tylsää että päätin hieman netti shoppailla. Tuli ostettua itselleni Samsung 7" Galaxy Tab 2 Wifi + 3G ja Nikonin digikameran. Pakko kyllä sanoa että on ihanaa olla töissä ja tienata elantonsa ihan itse. Voi ostella ihan mitä vaan, kun tietää että on varaa maksaa ja muutenkin on varaa ostella kaikkea mitä itse tahtoo ja mitä poika tahtoo.

Tää yö oli aivan kamala. Heräsin kolmen aikaa aamuyöstä siihen että poika itki eikä saanut sanaa suusta. Pistin valot ja huomasin että poika oli aivan sininen. Pelästyin niin paljon että juoksin hakemaan astmalääkkeet ja annoin ne hänelle. Vähän ajan päästä väri palautui ja poika sai taas henkeä. Itse en saanut enään unta joten päätin soittaa Stephanielle, joka nykyisin asuu Seattlessa. Hänkin ihmetteli miten olin siihen aikaan hereillä. Saimme hetken aikaa juteltua, kunnes oli molempien aika mennä nukkumaan. Oh, mä haluan jenkkeihin. Mut just nyt Miami ois aika kova sana.

Tänään hoidin vakuutus asioita. Nyt on viimein ja vihdoin kaikki vakuutukset ja kaikki vakuutettuna. On kotivakuutusta ja molemmille tapaturmavakuutus, pojan sairausvakuutus, matkavakuutus ja kuolemanvaravakuutus, just in case I die! Tänään tuli paketoitua muutaman ystävän lahjan ja enään puuttuu kahdelle ystävälle joululahjat. Varmasti ostan heille jotain Pariisista. Timin lahja tais olla ehkä arvokkain, mutta sen enempää en asiasta kerro, sillä se on yllätys. Pojalle on myös kaikki lahjat ostettu, enään puuttuu paketoiminen. Yksi pojan lahjoista on vaihdettava toiseen ensi maanantaina, sillä nykyinen on naarmuinen. Kuusikin on nyt laitettu esille ja olen pistänyt ikkunoihin ihanat jouluvalot. Lisää jouluvaloja voisin vielä hankkia. Mä rakastan kun valoja on joka puolella.

Tänään tuli puhuttua ystäväni Elaviinan.. Eikun Eveliinan kanssa puhelimessa pitkästä aikaa. Menee tässä nimet jo sekasin, kun poika kutsuu häntä Elaviinaksi. Eve tulee meille perjantaina ja en millään malta odottaa. Eveen tutustuin viime talvena, ihan yllättäen kun hän etsi mallia hänen taidenäyttelyyn ja sen jälkeen olemmekin olleet ystäviä. Meillä on aina ihanaa yhdessä. Perjantaina menemme ulos ihan kaksin ja hän jää sitten meille yöksi. Ja sitten minä vuorostaan menen sinne helmikuussa, kun meidän pitäisi lähtee laskettelee. Jännittää miten se lasketteleminen onnistuu. 

Even ja mun puhelun jälkeen sain Dalialta whatsapp viestin jossa hän kertoi että jos menen Marseilleen, niin en pysty yöpymään hänen luonaan, sillä perhe jossa hän vuokraa saivatkin vieraita ja sinne en sitten mahtuisi. Meinasin haljeta kahtia. Siis kaikki suunitelmat tehty, kaikki ostettu ja nyt tämä. No, onneksi sain purkaa sydäntäni Timille ja hän osasikin lohduttaa. Äidin kanssa puhuin myös ja hänkin koitti löytää ratkaisua. Huomenna sitten soittelen äidille takaisin, jospa hän olisi löytänyt ratkaisun. Pakko kyllä myöntää että olin hieman hämmentynyt kun Timi osasi lohduttaa. Mut niin se menee, et silloin kun mä en odota siltä mitään tai pahimmassa tapauksessa odotan pahinta, se yllättää mut joka kerta. 

Viime aikoina on ollut ihan kiva puhua Timin kanssa. Se on soitellut paljon ja on ollut kiva vaihtaa kuulumisia. Jotenkin tää puhelimessa puhuminen sujuu meiltä paremmin kuin face to face. Mut voi olla että mä olen aika varautunut ja en osaa sen takia yhtään rentoutua. Ehkä munkin pitäisi harjoitella rentoutumaan hänen seurassaan. Huomen aamuna se lähtee Miamiin 13 päiväksi. Pakko myöntää et kyl sitä tulee ikävä.

10 kommenttia:

  1. Blankka, sulle ois haaste :)
    http://dashantilife.blogspot.fi/2012/12/liebster-award-haaste.html

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Elaviina, kiitos ihanasta päivästä! Oli todella huippu ilta vaikka oli ihan outo.. Me rokattiin big time!! See ya soon ;)

      Poista
  3. Mulla olisi sulle haaste mun blogissa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äää.. Apua!! Miten näitä haasteita tulee koko ajan :) pistätkö mulle linkin tänne, kun mun on kännykällä tosi vaikeeta mennä ottaa se haaste sun sivulta :) Jännää!!

      Poista
  4. Hei mihin sä katosit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Olen ollut pariisissa ja palaan 30.12 sen jälkeen tulee taas paljon kirjoitusta. Anteeksi että vastaaminen kesti. Toivottavasti kaikilla lukijoilla oli hyvä joulu..

      Poista
  5. Miksi läksit pois fbstä? :O Eihän vain oo sattunut mitään ikävää? Hyvää joulua sinulle ja pojallesi <3 Toivottavasti kaikki on hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, haha, kaikki ovat kysyneet tuota minulta ja myös milloin tulen takaisin.. päätin pitää pienen.. tai no, aika pitkän fb vapaan. Mutta kaikki on hyvin minulla sekä pojallani, kun palaan lomaltani, kuulette minusta ensimmäisenä. Toivottavasti sinulla oli hyvä joulu myös, uutta vuotta odotellessa. :)

      Poista