MASENNUS!

       

Ajattelin puhua nyt masennuksesta.. Koska jotenkin tuntuu siltä et kellään ei ole mitään harmainta hajua mitä se on.. Ihmiset luulee et kun sä olet masentunut, niin olet hieman maassa ja stressaantunut.. Mut miettäkää mieli maassa ja stressaantunut kertaa tuhat! Masentuneena sitä ei edes pysty itseään kontroloimaan. Tuntuu kun sä oisit joku toinen ihminen.. Todella harmillista että monet ei tajua sitä et masennus on sairas, kuten syöpä tai mikä tahansa muu vakava sairaus.. Mä olen nyt ollut masentunut virallisesti vuoden verran ja voin sanoa omasta takaa, et tää on ollut mulle kaikista vaikein vuosi, välillä ihan helvettiä.. Mun on pitänyt huolehtia lapsesta, koulusta, kodista ja parisuhteesta.. Voin sanoa et siinä oli jo monta asiaa ihan liikaa mun aivoille.. Masentuneena en pystynyt edes itsestäni pitämään huolta, saatika jostain toisesta ihmisestä ja asioista mitä ei edes halunnut. Ja kukaan ei tuntunut ymmärtävän.. Ne vaan ajatteli et mä oon laiska! Ennen kun on itse ollut masentunut ei voi tietää miltä se tuntuu.. Mä olin aivan mahtavassa parisuhteessa, ihmisen kanssa jota mä rakastan todella paljon, mut olin samalla hyvin itsetuhoinen.. Mä en jaksanut tätä elämää, I was done! Ja mä tajuun sen nyt et se oli sille toiselle hyvin vaikeaa katella sellaista, mut juuri silloin kun mä tipuin pahimpaan painajaiseeni, se pakkas kamat ja lähti.. Mä en voinut millään käsittää, miten joku voi jättää sellaista ihmistä pulaan joka kaikista eniten tarvitsee apua.. En tajua tänäkään päivänä. Toki masentuneen kanssa asuminen tuo paljon riitelyjä aikaiseksi, mut silti... Mä aina mietin et miks just mun piti masentua.. Mä vihaan masennusta ja mä vaihtaisin tän ihan mihin tahansa sairauteen.. Koska tää masennus tekee musta toisen ihmisen.. Kun mä olen masentunut, mä en ole Blanche.. Vaan joku toinen, jota en meinaa tunnistaa! Mä tarviin mun rinnalle ihmisen joka ymmärtää mun mieliala vaihtelut ja joka ymmärtää jos suutun pienistä tai olen sulkeutunut eikä mun suusta tule mitään sanoja, itken vaan nurkassa hiljaa.. Mut ei, ei sellaisia ihmisiä mulle löydy jotka ymmärtää mua! Poikaystäväni muuton jälkeen, mulle avautu monia asioita.. Aloin tehdä aika paljon itse tutkiskelua, ja mietin miks mä käyttäydyn tietyissä tilanteissa näin ja miksi mä teen asioita näin.. Se oli ihanaa kun sai miettiä niitä asioita ja vastauksia alko pikku hiljaa tulemaan.. Kuukauden verran pohdin asioita.. Mun lapsuus on ollut hyvin rankka ja ne vaikuttaa tähän mun olotilaan. Joidenkin ihmisten mielestä tää on vaan tekosyy, mut todellisuus on se että, mä en olis tälläinen ihminen jos en olisi kokenut kaikkia niitä vääryyksiä lapsena ja nuorena.. Mun lapsuus ja nuoruus pilas mun koko elämän.. Ja nyt on mun aika pistää sille STOPPI!! Mä en halua enään elää pelossa, mä en halua enään olla riippuvainen ihmisistä, mä en aio enään antaa kenenkään satuttaa mua, mä en aio enään alistuu kellekkään. Mä aion muuttua, vaikka se veisi multa hengen..

                

Monet ei uskalla puhua masennuksesta avoimesti koska ne pelkää miten ihmiset ottaa sen vastaan, miten ihmiset katsoo heitä ja mitä ihmiset siitä ajattelevat.. Jokaisella tulee aina olemaan joku mielipide jostain.. Haters gonna hate, se nyt on karu fakta.. Ja mulle on yks lysti, mitä kukaan on mieltä tästä mun kirjoituksesta.. Jos tykkäät, niin hyvä sulle, jos et, niin huono sulle! Jos liikaa ajattelee mitä muut ajattelee susta, niin your gonna die alone and unhappy.. Nauti elämästä.. Jos tekee mieli huutaa, huuda.. Jos tekee mieli nauraa, niin naura.. Ihan mitä tahansa sulla tekee mieli tehdä, tee se. Koska kuten sanoin, jollain tulee aina olemaan jotain sanottavaa johonkin.. Ei kaikkia voi miellyttää.. Joten jospa aloittaisit itsestäsi, ja miellyttäisit itseäsi! Jos sairastat masennusta älä piilota sitä.. Se ei ole mikään häpeän aihe, jos ihmiset eivät ymmärrä sitä, niin se on heidän ongelmansa, mutta ole uskollinen itsellesi, niin muutkin ovat! You are not alone! Mä häpesin toodella paljon tätä mun masennusta ja en halunnut että kukaan saa tietää. Halusin et kaikki luulee et mulla on kaikki hyvin.. Ja niin ne kaikki luulikin.. Ja sit kun kerroin olleeni masentunut, se tuli todella monelle shokkina, koska ne ei olisi ikimaailmassa voinut uskoa et mulla oli masennus, koska mä olin aina niin positiivinen, eloisa ja hymyilevä.. Pointi oli se että mä voin henkisesti ja fyysisesti niin huonosti, mutta osasin piiloutua hymyni taakse todella hyvin. Mun yksi kaveri sano mulle et silloin kun on rehellinen itselleen ja muille, silloin voi olla onnellinen.. Ja pakko sanoa että juuri nyt mä olen onnellinen. Mä olin riippuvainen lääkkeistä, nyt en ole enään.. Mä olin itsetuhoinen, nyt en ole enään.. Mä halusin kuolla, mut en enään.. Ja tästä mä kiitän mun ystäviä, jotka on jaksanut olla mun kanssa puhelimessa ja kerrankin vaan kuunella mua, eikä selittänyt omiaan.. Mä oon jopa tän masennuksen avulla tutustunut uusiin ihmisiin joistä en olis ikinä uskonut et ne on tai on ollut masentuneita.. Niistäkin on ollut ihan huikea apu, kun on voinut jakaa omia tunteita jollekkin joka ei sua tuomitse ja joka osittain ymmärtää mitä sä käyt läpi.. Nyt tunnen itseni 10kg kevyemmäksi.

Lisää tietoa masennuksesta saa http://fi.wikipedia.org/wiki/Masennus#Masennus_sairautena