2. huhtikuuta 2012

MASENNUS!

       

Ajattelin puhua nyt masennuksesta.. Koska jotenkin tuntuu siltä et kellään ei ole mitään harmainta hajua mitä se on.. Ihmiset luulee et kun sä olet masentunut, niin olet hieman maassa ja stressaantunut.. Mut miettäkää mieli maassa ja stressaantunut kertaa tuhat! Masentuneena sitä ei edes pysty itseään kontroloimaan. Tuntuu kun sä oisit joku toinen ihminen.. Todella harmillista että monet ei tajua sitä et masennus on sairas, kuten syöpä tai mikä tahansa muu vakava sairaus.. Mä olen nyt ollut masentunut virallisesti vuoden verran ja voin sanoa omasta takaa, et tää on ollut mulle kaikista vaikein vuosi, välillä ihan helvettiä.. Mun on pitänyt huolehtia lapsesta, koulusta, kodista ja parisuhteesta.. Voin sanoa et siinä oli jo monta asiaa ihan liikaa mun aivoille.. Masentuneena en pystynyt edes itsestäni pitämään huolta, saatika jostain toisesta ihmisestä ja asioista mitä ei edes halunnut. Ja kukaan ei tuntunut ymmärtävän.. Ne vaan ajatteli et mä oon laiska! Ennen kun on itse ollut masentunut ei voi tietää miltä se tuntuu.. Mä olin aivan mahtavassa parisuhteessa, ihmisen kanssa jota mä rakastan todella paljon, mut olin samalla hyvin itsetuhoinen.. Mä en jaksanut tätä elämää, I was done! Ja mä tajuun sen nyt et se oli sille toiselle hyvin vaikeaa katella sellaista, mut juuri silloin kun mä tipuin pahimpaan painajaiseeni, se pakkas kamat ja lähti.. Mä en voinut millään käsittää, miten joku voi jättää sellaista ihmistä pulaan joka kaikista eniten tarvitsee apua.. En tajua tänäkään päivänä. Toki masentuneen kanssa asuminen tuo paljon riitelyjä aikaiseksi, mut silti... Mä aina mietin et miks just mun piti masentua.. Mä vihaan masennusta ja mä vaihtaisin tän ihan mihin tahansa sairauteen.. Koska tää masennus tekee musta toisen ihmisen.. Kun mä olen masentunut, mä en ole Blanche.. Vaan joku toinen, jota en meinaa tunnistaa! Mä tarviin mun rinnalle ihmisen joka ymmärtää mun mieliala vaihtelut ja joka ymmärtää jos suutun pienistä tai olen sulkeutunut eikä mun suusta tule mitään sanoja, itken vaan nurkassa hiljaa.. Mut ei, ei sellaisia ihmisiä mulle löydy jotka ymmärtää mua! Poikaystäväni muuton jälkeen, mulle avautu monia asioita.. Aloin tehdä aika paljon itse tutkiskelua, ja mietin miks mä käyttäydyn tietyissä tilanteissa näin ja miksi mä teen asioita näin.. Se oli ihanaa kun sai miettiä niitä asioita ja vastauksia alko pikku hiljaa tulemaan.. Kuukauden verran pohdin asioita.. Mun lapsuus on ollut hyvin rankka ja ne vaikuttaa tähän mun olotilaan. Joidenkin ihmisten mielestä tää on vaan tekosyy, mut todellisuus on se että, mä en olis tälläinen ihminen jos en olisi kokenut kaikkia niitä vääryyksiä lapsena ja nuorena.. Mun lapsuus ja nuoruus pilas mun koko elämän.. Ja nyt on mun aika pistää sille STOPPI!! Mä en halua enään elää pelossa, mä en halua enään olla riippuvainen ihmisistä, mä en aio enään antaa kenenkään satuttaa mua, mä en aio enään alistuu kellekkään. Mä aion muuttua, vaikka se veisi multa hengen..


                

Monet ei uskalla puhua masennuksesta avoimesti koska ne pelkää miten ihmiset ottaa sen vastaan, miten ihmiset katsoo heitä ja mitä ihmiset siitä ajattelevat.. Jokaisella tulee aina olemaan joku mielipide jostain.. Haters gonna hate, se nyt on karu fakta.. Ja mulle on yks lysti, mitä kukaan on mieltä tästä mun kirjoituksesta.. Jos tykkäät, niin hyvä sulle, jos et, niin huono sulle! Jos liikaa ajattelee mitä muut ajattelee susta, niin your gonna die alone and unhappy.. Nauti elämästä.. Jos tekee mieli huutaa, huuda.. Jos tekee mieli nauraa, niin naura.. Ihan mitä tahansa sulla tekee mieli tehdä, tee se. Koska kuten sanoin, jollain tulee aina olemaan jotain sanottavaa johonkin.. Ei kaikkia voi miellyttää.. Joten jospa aloittaisit itsestäsi, ja miellyttäisit itseäsi! Jos sairastat masennusta älä piilota sitä.. Se ei ole mikään häpeän aihe, jos ihmiset eivät ymmärrä sitä, niin se on heidän ongelmansa, mutta ole uskollinen itsellesi, niin muutkin ovat! You are not alone! Mä häpesin toodella paljon tätä mun masennusta ja en halunnut että kukaan saa tietää. Halusin et kaikki luulee et mulla on kaikki hyvin.. Ja niin ne kaikki luulikin.. Ja sit kun kerroin olleeni masentunut, se tuli todella monelle shokkina, koska ne ei olisi ikimaailmassa voinut uskoa et mulla oli masennus, koska mä olin aina niin positiivinen, eloisa ja hymyilevä.. Pointi oli se että mä voin henkisesti ja fyysisesti niin huonosti, mutta osasin piiloutua hymyni taakse todella hyvin. Mun yksi kaveri sano mulle et silloin kun on rehellinen itselleen ja muille, silloin voi olla onnellinen.. Ja pakko sanoa että juuri nyt mä olen onnellinen. Mä olin riippuvainen lääkkeistä, nyt en ole enään.. Mä olin itsetuhoinen, nyt en ole enään.. Mä halusin kuolla, mut en enään.. Ja tästä mä kiitän mun ystäviä, jotka on jaksanut olla mun kanssa puhelimessa ja kerrankin vaan kuunella mua, eikä selittänyt omiaan.. Mä oon jopa tän masennuksen avulla tutustunut uusiin ihmisiin joistä en olis ikinä uskonut et ne on tai on ollut masentuneita.. Niistäkin on ollut ihan huikea apu, kun on voinut jakaa omia tunteita jollekkin joka ei sua tuomitse ja joka osittain ymmärtää mitä sä käyt läpi.. Nyt tunnen itseni 10kg kevyemmäksi.

6 kommenttia:

  1. Ei kaikkia voi miellyttää...Niin totta.
    Hienoa, että oot pystyny jakaa tätä meille muille.
    Jotenkin itekkin koittanu oppii ymmärtää tota masennusta, kun se on ikävä tosiasia ettei lähes kukaan tiiä siitä yhtään mitään.
    Toikin on asia mitä pitäis oikeesti käydä esim. peruskoulussa läpi ja varsinkin just siellä!
    Ihmisillekkin tulis sellanen olo, että jos on paha olla, niin pystyis mennä puhumaan siitä muille, eikä sulkeutuis omaan kuoreen ja kärsis siitä yksin.

    Nyt vaan paljon tsemppiä sulle ja toivotaan että saat kaiken kuntoon. Kyl se unelmien prinssi tulee vielä vastaan ja se pitää susta sitten hyvää huolta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen sun kanssa samaa mieltä.. Masennuksesta pitäisi puhua jo peruskoulussa. Siellä lapset yleensä ekan kerran masentuvat jos masentuvat, mut kukaan ei uskalla eikä osaa hakea tarvitsemaansa apua, koska ei ymmärrä mikä se tunne tila on.

      Masennusta on vaikea ymmärtää, enkä mä usko et jos ei ole ikinä sairastanut masennusta, että pystyisi ymmärtämään sitä toista ja se on ihan fine! Kunhan jaksaa ja koittaa aina olla toisen tukena, vaikka välillä se on rakkaa, sillä masennus ei ole asia mitä kukaan meistä valitsee..

      Kuten sanoin, mä ottaisin vaikka diabeteksen kun tämän masennuksen! Kyllä tää nykynen prinssi pitää jo nyt hyvää huolta, kunhan se nyt ymmärtäis ja oppis tukemaan oikealla tavalla. :) Mut kiitos kommentista, arvostan! :)

      Poista
  2. Mie en oo koskaan virallisesti (siis lääkärin papereissa tms.) ollu masentunu, mut voisin vaikka väittää silti olleeni. Muutama vuos sitte (siis 2006 :D ), miulla meni koko kevät iha penkin alle, ja kuvioissa pyöri tietenki viina mukana, jolla sitä pahaa oloa piti yrittää turruttaa. Ei varmasti koko sen kevään aikana ollu kovin montaa selvää päivää, ja jos olikii, ne oli yhtä helvettiä. Kavereita kohtaa olin kusipää, yritin saaha heiät ns. hylkäämään miut, koska en tuntenu olevani heiän arvonen, vaan ajattelin niiden ns. ansaitsevan parempaa. Onneks ne on nii "jästipäitä", ettei ne mihinkää hävinny <3

    Itse asiassa nyt kun rupesin miettimään, niin ekan kerran oon tainnu olla masentunu seiska luokan jälkee. Miuta kiusattii tosi paljon koulussa, jonka takia vaihdoinki toiseen kouluun. Sillon en halunnu muuta kun kuolla pois, en olis jaksanu millään, mut onneks löysin, jälleen kerran, ihania uusia ystäviä, jotka autto pahimman yli.

    Mut tohon ekaan liittyen, vaikka kaverit oliki tukena, ja yritti kestää miuta, ni silti se suosta nouseminen oli miusta itestä lähtösin. Ite päätin, et tällänen ei voi jatkua, vaan miun on pakko yrittää lopettaa, ensinnäki se viinan käyttö, joka vaan pahens oloa loppujen lopuks, ja toiseks se itsesäälissä rypeminen. Sieltä aloin pikkuhiljaa ihan mielettömästi itteni kanssa töitä tehden nousta (helpolta se tässä kuulostaa, mut ei se ollu) ylös.

    Nykysinkii keväät meinaa olla tosi vaikeita, mm. tänä keväänä on taas alkanu tuntuu, ettei millään jaksa, mut ei tää vielä oo paha, ja alkaa olla jo helpottamaan päin (tai nii mie ainaki uskottelen itelleni :P ).

    Totuus on vaan se, et valitettavasti lähtökohdat vaikuttaa tosi kovin siihen, miten oma elämä/itsetunto/tms. lähtee menemään, niinkun tuolla itekkin puhuit siun lapsuudesta. Sanokoot muut mitä hyvänsä.

    Kiva, et siulla on vertaistukea, se on kaikkein parasta <3 Ihan hirmusesti jaksamista ja voimia siulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Masennus antaa meille erillaiset kasvot, kun sitä masentuu ei meinaa tunnistaa itseään :( Ihanaa et olet päässyt kaikesta pois ja sulla on asiat nyt hyvin. Se on pää asia! :)

      Mä taisin itse masentua ekaa kertaa tietoisesti kun olin 11-12v.. Mut kyllä mä uskon et mä oon ollut masentunut jo ekasta luokasta lähtien, tietämättä sitä.. Koska 8 vuotiaana, mulla oli ihan hirveä tarve laihduttaa ja mä en koskaan tajunnut et miksi.. Mulla oli vaan niin paha olo sisäisesti..

      Nyt yritys selvitä tästä masennuksesta on aika kova, vihaan tätä olo tilaa ja haluun tän pois musta.. Vaikeeta se kyllä on, mut työtä tekemällä selvii! :) Ja parisuhdekkin näyttää jo valoisammalta :)

      Ilman ystäviä en olisi mistään selvinnyt, kiitokset heille jotka on vielä mun rinnalla, eikä ole vieläkään lähteneet pois <3 Ja kiitos Helena tuesta :)

      Poista
  3. Asiasta kukkaruukkuun, nyt miulle selvis, miksei miulle tuu enää ilmotusta siun uusista kirjotuksista.. Sie oot vissii vähä muokannu tota osotetta (eikös se aikasemmin ollu a lonely girl's diary tai jotain siihen suuntaan, ja nyt vaan a lonely diary :) Ilmankos ei tullu ilmotukset, enkä päässy enää omilta sivuiltanu siun sivuille ollekaa, tuli vaa ilmotus "blogia ei löydy", no muutin osotteen, nyt löytyy ja ilmotukset tulee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin olikin muuten! Hyvä kun huomasit ja korjasit, niin tulee ilmoitukset perille nyt.. Ei jää sit mtn textejä lukematta :D Kato kun se muuttu heille automaattisesti jotka lukee tätä mun blogia julkisesti.. Hyvä havainto, pitää kertoo muille :)

      Poista