Jokainen on itse vastuussa onnellisuudestaan

Luin tänään artikkelin, jonka haluan jakaa myös teille. Tämä kirjoitus osui ja upposi. 

Sinä olet onnellinen. Mutta ulko-ovella päälle vyöryy pimeys, jalkakäytävä on jäätikkö ja pysäkillä bussi roiskauttaa loskat nilkoillesi.

Potuttaa.

Mielesi alkaa pyöriä harmien ympärillä. Siihen mennessä, kun pääset työpaikalle, olet jo saanut vakuutettua itsesi siitä, että elämässä kaikki on päin huonoa.

Ihan turhaan. Kaikki on hyvin.

En usko olevani ainoa, joka kamppailee oman mielen hallinnan kanssa. Ympärillä näkee ihmisiä, jotka paisuttelevat murheitaan, syyttävät joka ongelmasta muita tai ottavat kaiken niin raskaasti, että elämä alkaa ahdistaa. Yhteiskunnassa se näkyy: masennusta, itsemurhia, stressiä, kaikkeen kohdistuvaa vihaa.

Tapana on syyttää hyvinvointivaltion rappiota, työelämän vaatimuksia, maahanmuuttoa, nuivaa puolisoa tai pitkää talvea – aina on joku tai jokin, joka estää oman onnellisuuden. Entä jos se onkin ihan oma vika? Meidän kaikkien, jotka emme osaa johtaa itseämme.

Jokainen on itse vastuussa onnellisuudestaan. Vaikeuksia ei voi kukaan välttää, mutta itse voi valita, miten niihin suhtautuu. Valinta ratkaisee, eteneekö vastoinkäymisistä synkkyyteen vai ei.

Oma mieli on hankala koulutettava. Joitain ihmisiä siinä auttaa hyvä kasvatus, toisia uskonto. Kun minä kohtasin elämäni ensimmäisen vaikean kriisin, psykologiset taitoni riittivät vain ahdistuksen syventämiseen. Kun lopulta tajusin, auttavat ajatukset olivat niin yksinkertaisia, että uskoin kaikkien tietävän ne:

Päästä irti – älä haudo vihaa sisälläsi.

 Ole kiitollinen – keskity hyvään.

Anna anteeksi – älä anna kokemasi vääryyden hallita itseäsi.

Hyväksy se, mihin et voi vaikuttaa. Heittäydy siihen, mihin voit vaikuttaa.

Erityisen hyödyllisen ajatuksen luin John C. Parkinin kirjasta F**k It: The Ultimate Spiritual Way. Kirja lupasi viedä äärimmäisen henkisyyden tielle. Sen keskeinen ajatus on "fuck it" – relaa, elämää tämä vain on.

Elä hyvällä mielellä. Se on suurin palvelus, jonka voi tehdä itselleen. Se myös sulostuttaa läheisten elämää.

Toisia voi johtaa hyvin vain, jos osaa johtaa itseään. Kun ymmärtää omaa ajatteluaan ja toimiaan, näkee tavat kehittää kykyä muissa. Hyvät johtajat kykenevät pelastamaan perheet, urheiluseurat, rykmentit, yritykset, taideyhteisöt ja valtiot.

Tässä kohtaa voi syyttää yhteiskuntaa. Mielenhallinnan merkitys on laiminlyöty. Koulussa on pakollista opetella derivointia muttei peruspsykologiaa, joka auttaisi kohtaamaan jokapäiväisen haasteen: oman itsensä kanssa elämisen.

Annan sen anteeksi. 

Lähde: Sami Sillanpää HELSINGIN SANOMAT

We have to forgive others like Christ forgave us!

Today I'm talking about forgiveness. God ask us to forgive, and why is that..? Because you have to forgive to be forgiven. We have to forgive others like Christ forgave us. Do anyone of you know, what is the first step to forgiveness..? The first step is to eknowledge what was done. Because many times, we dont want to eknowledge what we've done. You know, when you dont forgive somebody, you give them power over your life. They are sleeping at night and you are walking aroud remembering everything they've done. This last weeks have been hard, until the Lord spoke to me on tuesday, and he said.. Forgiveness is not for the other persone, it's for you! And the longer you hold on to the pain, the past, the hurt and the memories, the longer you hold yourself to be happy and free. People often say that "this persone did this and that is why I'm this way." I use to say that too. My life have never been good. 13 years in a violent family. Everything I did or didn't do was because I had lived a certain kind of life. But now I understand that my mom and dad gave me life, that is all they were suppose to do. No matter how good or how bad that life was, it's up to me to make something good out of it. We all need to stop beeing victims and do something with our lives. All this time I have been mad at everybody who have hurt me. I have lost my sleep at night while the people who have hurt me sleep well. And for what..? The only persone hurting is me not them. So I decided to forgive them, and that same moment when I said "I forgive you", I felt free. Now is my turn to say I'm sorry to people I have hurt and hope they will forgive me. However, the most important thing is that I ask God to forgive me, and he will. 

I was debating with my brother yesterday and he said "It's good that you have found God, but not everybody finds him. And I said to my brother, you have to open your heart to find him. In january every direction I turned, there was drama, and I felt that I was losing friends for reasons I didn't even know. And I was mad at God, because everything I asked him, he didn't give it to me. Until one day he spoke through a friend of mine, and she said.. You have to be patient, God dont work when you want him to work, he work when it's time to work. So now I have been praying and waiting patiently, and you all know that I'm not a patient persone, but with God I have to be.

Today is the first of february, one month has gone by and no change has taken place in my life. Now I decided that it's time for me to be happy. Even though it is really annoying to call people and knowing that if I wouldn't call them, they would not call me, but that is what I have to do. Because later on, no one can come and say to me that I didn't tried.  Now I'll see who is worthy and who is not!

This is a story of a girl's struggle, what's yours..?

Tämä on tarina tytöstä, jonka elämä oli kaikkea muuta kuin mitä hän toivoi sen olevan. I hope you follow!

From day one, hänen elämänsä on ollut täynnä vaikeuksia. Hänet synnytti nainen, joka jätettiin yksin kantaa vastuu pienestä tytöstä. Nainen kantoi hänet mahassaan toivoen tietenkin että raskaus keskeytyisi, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Pieni tyttö sieltä kuitenkin syntyi ja vieläpä terveenä. Sitten nainen tapasi miehen. Tavattuaan tämän uuden miehen, hän heivasi tämän pienen tytön vanhemmilleen kasvatettavaksi. Kun tyttö oli 2-vuotias nainen ja uusi mies muuttivat toiselle puolelle maata, antaakseen tälle pikku tytölle hyvän elämän. Tai ainakin parempaa elämää mitä nainen oli koskaan saanut. Heille kävi hyvä flaksi ja saivat oleskeluluvan sinne maahan. Siellä maassa oli hyvin kylmä ja se oli aivan erilainen kun mitä he olivat ikinä kuvitelleet sen olevan. Heillä meni todella kauan sopeutua uuteen maahan, mutta ajan kanssa se onnistui. Tyttö ei koskaan pitänyt isäpuolestaan eikä koskaan hyväksynyt tätä. Nainen oli liian sinisilmäinen, ettei nähnyt mitään pahaa miehessä. Asuttua 2 vuotta siinä maassa, pariskunnalle syntyi ensimmäinen yhteinen lapsi. Silloin esikois tyttö jäi jo varjoon. Mutta kukaan ei huomannut sitä. Kaikki kuitenkin sujui hyvin, jos sen voi niin ajatella. Tyttö aloitti päiväkodin ollessaan 4-vuotias ja se oli jo valmiiksi hyvin rankkaa, sillä rasismia oli liikkeellä minne ikinä kääntyikään. Päiväkodissa tytöllä ei ollut ystäviä. Tytön ollessa 6-vuotias, hän sai toisen veljen. Uutinen toisesta veljestä ei ilahduttanut tyttöä, sillä hän oli jäänyt jo varjoon. Asiaa ei auttanut sekään että perheessä oli väkivaltaa. Tytön ollessa 7-vuotias hän aloitti koulun, mut siltikään mikään ei ollut tytön elämässä hyvin. Kotona oli asiat huonommin kuin ihmiset osasivat kuvitella. Mutta ei ollut ketään jolle olisi voinut puhua. 8-vuotiaana tyttö alkoi syyttää itseään kaikesta. Hän usein mietti jos hän ei olisi olemassa, ehkä kaikki olisivat onnellisia. Sitä myöten hänelle tuli syömishäiriö. Mä en tiedä kuinka paljon 8 vuotiaan pitäisi painaa, mutta veikkaisin että noin 30 kg. Koulussa hän puhui siitä kuinka läski ja ruma hän oli. Mitä enemmän hän kasvoi elämä meni vain huonompaan suuntaan ja väkivaltaisuus lisääntyi huomattavasti. Koko nuoruus oli yhtä isoa väkivaltaa, mutta tytön onneksi se loppui tytön ollessa 15-vuotias ja hän sai alkaa elää elämäänsä. Siinä vaiheessa kun tyttö pääsi vapaaksi ilkeästä isä puolesta, oli liian myöhäistä elää lapsuuttaan, sillä 15 vuotiaana sitä aletaan kasvaa aikuiseksi. 12 vuotta siis meni pimennössä, eikä niitä saanut takaisin. Tytön ylämäki ei kestänyt kauan, sillä kaksi vuotta sitä sai elää nuoren tytön normaalia elämää ja sitten olikin aika muuttaa pois kotoa 17 vuotiaana, eikä todellakaan omasta tahdosta. Siinä tyttö sitten hyppeli ystävästä ystävään, kunnes löysi paikan ystävältään missä sai asua hetken aikaa. Sekään ei kuitenkaan ollut ikuista ja taas oli muutto uuteen paikkaan. Sit alkoikin aikuisikä mikä on aivan uusi tarinansa.  

Se mitä mä haluan sanoa on että omaa elämää ei voi käsikirjoittaa. Sillä muuten tällä tytöllä ei olisi ollut tällaista elämää. Joskus sitä miettii miks minä..? Mut nykyisin mä ajattelen että jumala ei olisi antanut kenellekkään sellaista elämää kenellekkään ihmiselle, josta hän olisi ajatellut että tämä ihminen ei pärjäisi/kestäisi. Joskus mä mietin et miten kauan mä enään kestän..?