18. elokuuta 2012

My life for now on!

Hei kaikki lukijat! Siitä on aikaa kun olen tänne viimeksi kirjoitellut. Ei ole olut juuri mitään sanottavaa, eikä ole tehnyt mieli kirjoitella. Elämäni sai uuden suunnan 9.8 ja nyt olen koittanut sopeutua siihen. Joskus luulin että en olisi selvinnyt tästä erosta, mutta hyvinhän mä pärjään. Välillä kirpasee, mutta ei satu. Musta on tullut paljon vahvempi. Se on totta mitä ihmiset sanovat, elämä vahvistaa, opettaa ja tekee ihmisestä kovan. Sen sijaan että jäisin ryveemään itsesääliin ja miettisin miten asiat ovat huonosti, niin päätin miettiä mitä hyvää elämässäni on. Huomaa selkeesti etten ole enään masentunut, sillä tälläinen ajattelu masennuksen aikana olisi ollut miltein mahdoton.

Mä olen ollut koko viikon flunsassa, mutta olen silti onnistunut hymyilemään ja iloitsemaan elämästä. Sain jopa töitä päiväkodista. Kävin siellä myös tutustumassa ja aaaivan ihana paikka, toki minua hieman jännittää aloittaa uudessa paikassa, mutta hyvin se menee. Koulu alkaa 3.9, se hieman ahdistaa, mutta kyllä mä kestän.

En ole käyttänyt mitään lääkkeitä kolmeen kuukauteen. Mä olen niin ylpeä ja onnellinen mun saavutuksista. Salilla käyminen on nyt jäänyt, ei ole ollut mitään fiilistä käydä, mutta toivon että se muuttuu viimestään syyskuussa. 10 kg sain hienosti tiputettua, nyt pitää vaan skarppaa ja jaksaa tiputtaa vielä 7 kg. Nyt kun syksy tulee pitää koittaa jaksaa olla aktiivinen jotta ei masennu. Olen miettinyt jos aloittaisin viittomakielen kurssin, mallintyön, tanssin tai jonkun muun jutun mistä olisin mahdollisesti kiinnostunut.

Tää on mun elämä ja ainoastaan minä voin päättää miten sen elän. Voin joko nauttia elämästä ja ottaa kaikki ilo irti tai voin herätä joka päivä itkien ja valittaa kuinka elämä on paskaa. Ihan miten sen päätänkin elää, se on minun valintani. Ja minä päätän elää elämäni täysillä. I'm young and wild, what can stop me now..!?! Nyt alkaa uusi kappale mun elämässä ja jos sinne eksyy jotain vanhaa, niin mikäs siinä! I'm done being depressed and sad, It's time to smile ALOT!

3 kommenttia:

  1. aivan ihana postaus rakas! on niin ihana lukee että sulla on menee hyvin ja sä pärjät! voimia todella paljoon ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiet tän meiningin go hard or go home sä pystyt siihen ku uskot ittees niin muutkin alkaa uskomaan suhun et oot vahva ja pärjäät tsemppiä love

      Poista