Paljon on tapahtunut, mutta vielä enemmän on tapahtumassa!

Siitä on tasan kuukausi kun mä viimeksi olen tänne kirjoittanut. Olen ollut erittäin kiireinen, joten kun olen saanut vapaata aikaa, olen käyttänyt sen möllöten. Tässä kuukaudessa on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä.. Esim. Käytin mun pojan kampaajalla ensimmäistä kertaa ja se meni todella hyvin. Saatiin pähee irokeesi aikaseksi, sit poika täyttikin tossa muutama viikko sitten 3 vuotta, eli on nyt virallisesti iso poika. Äiti vieraili suomessa. Stockmannille oli tullut raparperia, joten ystäväni Tiina kävi ostamassa sitä ja teki mulle raparperi piirakkaa ja cupcakesejä ja Timi kävi hakemassa viimeiset kamansa täältä. Huh, tossa oli long story short!

Mutta syy miksi juuri tänään kirjoitan tänne johtuu siitä että mä päätin aloittaa elämässäni uuden sivun. Ja mistä tämä uusi tarina ja sivu kertoo... No, se selviää tässä matkan varrella. Kevät on tullut.. Hyvin hätäsesti, mutta tulee, ainakin sitä kaikki täällä hokee, niin kai sitä on pakko uskoo. Ja sen lisäksi että kevät on tulossa, aurinko paistaa joka aamu kun mä herään, mä olen niin onnellinen ja vapaa. Pitää tietenkin muistaa että ihmisiä tässä kaikki ollaan ja huonoja päiviä on kaikilla. Mutta mä olen nyt oppinut katsomaan elämää ihan uusin silmin. Tietenkään mä en ole vielä päässyt yli Timistä, mut who gives a shit, elämä on ihanaa. Mua ärsyttää toi koulu, mut who gives a shit, elämä on ihanaa. Ihan sama mitä huonoo elämässä tapahtuu, sillä ei ole mitään väliä, sillä sieltä pilkahtaa sitäkin enemmän hyvää.

Tää mun aivan upea asunto muistuttaa niin paljon menneitä aikoja, joten päätin pistää sen uuteen uskoon. Mulla alkaa kunnon remontti tossa parisen viikon päästä ja silloin todellakin pistetään haisee. Makuuhuoneen seinä maalataan turkoosiksi ja löysin sinne aivan upeat Vallilan Mandariini verhot jotka kävin ostamassa Stockmannilta. Ja ei muuten olleet halpoja 120€/2 kpl ja siihen päälle vielä samaa sarjaa olevat tyynynpäälliset jotka oli 34€/2 kpl. Sitä rahaa on mennyt todella paljon pelkästään tähän makuuhuoneeseen ja sitä tulee menemään vielä lisää. Rehellisesti, mä en halua tietää loppu summaa. Remonttihan ei koske ainoastaan makuuhuonetta, vaan mun koko 74 neliöinen kämppä pistetään uuteen uskoon. Kyllä itkettää kun katson päivän päätteeksi kuitteja, mutta se mikä lohduttaa on se että tämä raha on itse ansaittua ja että olen oikeesti tehnyt töitä kaikkien näiden tavaroiden eteen. Muutenkin tänään tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo että onpa ihanaa olla töissä kun voi tienata omaa rahaa. Löysin makkariin aivan ihanat pöytävalot jotka on ikävä kyllä 80€/kpl, mut mun on pakko saada ne, ne sopii niin hyvin tohon mun sisustukseen. Sit päätin et haluan maalata mun sängyn ihan mustaks, joten kai tästä kaikesta vielä puuttuu mustaa maalia ja hiomakone. Jos mä kertoisin mun ystäville et omistaisin hiomakoneen, niin ne varmaan naurais mulle! Mut tää remppaaminen saa mut hyvälle tuulelle ja saa mut ajattelee muuta ja sit kun tää koko homma on valmis, mä voin vaan istua ja nauttia siitä kuinka upea koti mulla on ja että olen itse saanut tämän kaiken aikaiseksi. Sit tämä raataminen ja rahan kulutus tulee olemaan niin sen arvoista!!

Mä en ole hirveesti töiden ja koulun oheella ole ehtinyt käydä salilla, mutta olen ruokavaliollani saanut pidettyä painoni juuri siinä missä haluan. Sit kun ehdin taas salille sit vois koittaa saada sen 6kg pois, mut jos se ei lähde, niin ei se maata kaada. Olen erittäin tyytyväinen vartalooni juuri nyt. Sain myös kuulla että saatan päästä 4 viikkoksi vaihtoon ranskaan. Olen todella innoissani, mutta en liikaa jos se ei sittenkään onnistu. Tämä remontti tuli hieman huonoon saumaan, sillä rahaa palaa. Mut kerran sitä eletään ja nyt eletään sitten täysillä.

Taas kerran pakko ylistää mun ihania ystäviä siitä että ovat jaksaneet olla mun tukena ja muutenkin on ollut hyvin rakastettu olo. Poistanut elämästäni kaikki turhat ihmiset ja arvostanut sekä nauttinut näistä ystävistä jotka ovat todella rakkaita. Yhdessä poustauksessa puhuin siitä kuinka aion yrittää, jotta kukaan ei voisi sanoa etten olisi yrittänyt yhtään. No anna kun mä kerron teille jotain... FUCK THAT! Minähän en yritä enään yhtään mitään, jos sulla on ikävä, ota puhelin käteen ja soita, jos haluut jutella/nähdä ota puhelin käteen ja soita. Nykytekniikalla meillä on jopa facebook, joten kirjoita. Mä olen niin väsynyt olemaan aina muiden ihmisten tukena. Soitella ja kysellä kuulumisia, sekä koittaa sopia tapaamisia. Who the fuck are you.. Mä oon tehnyt sitä ihan liian kauan. Pistänyt muut ihmiset itseni edelle. Eli, jos musta ei kuulu mitään, niin se tarkoittaa sitä et mä joko odotan et susta kuuluu jotain tai rehellisesti mua ei kiinnosta niin paljoo, et jaksaisin ottaa yhteyttä. Ja mä tiedän et tää tulee todella rankasti ja tylysti, mutta seinä tulee aina jossain vaiheessa vastaan.

Syntymäpäiväkakku

Sammunu juhlija

 

Prinsessa & Kuningatar 

Mohawk!

Naistenpäivänä raparperia! Nam

Mun rakkaat lapsukaiset! Musta tuli kummitäti 

Seinäväri

Vallila Mandariini

remontti alkakoot!

Ilman ystäviä, mun maailma ei olisi mitään!

Rakkaat ystävät.. Mistä mä nyt aloittaisin. Vaikka miehet ja muut turhan päiväiset ihmiset ovat menneet ja tulleet ovista sisään ja ulos, te olette tulleet ja koskaan ette ole ovea päin katsoneet. Toki löytyy niitäkin "ystäviä" jotka ovat kävelleet elämästäni ulos. Eilen olin matkalla yö vuoroon ja juttelin ystäväni Latician kanssa puhelimessa. Tajusin kuinka paljon vuoden aikana on tapahtunut, mutta tajusin myös sen miten paljon olen kasvanut ja muuttunut. Vuosi sitten mä olin masentunut, mä olin läheisriippuvainen, mulla oli todella huono itsetunto, en uskonut itseeni laisinkaan.. Kaikin puolin olin aika valmis luovuttamaan ja tekemään kuolemaa. Mutta mulla oli kyllä maailman paras tukijoukko, joka kulki mun kanssa koko tämän matkan. Ja nyt voimme muistella niitä aikoja ja melkeinpä nauraa niille, kun taas silloin itkettiin. On se vaan niin totta että ajan kanssa asiat menee parempaan suuntaan. Se muutos ei tapahdu päivässä, viikossa tai kuukaudessa, mutta se tulee tapahtumaan. Pitää vain olla kärsivällinen ja antaa aikaa itselleen toipua kaikesta.

Kun mä masennuin, mä en uskaltanu puhua siitä kenellekkään, sillä mua hävetti mitä muut ihmiset minusta ajattelisi. Oli vain minä ja Timi. Mä en edes uskaltanut kertoa mun omille ystäville että mä olen masentunut. Kun ne soitti, mä jätin vastaamatta puhelimeen ja myöhemmin pistin vain viestiä että "en ole puhe tuulella, soitellaan myöhemmin." Kun mä pistin et soitellaan myöhemmin, mä itse tiesin etten mä aio heille soittaa. Mun oli helpompi kommunikoida mun ystävien kanssa teksti viestien avulla, sillä mä tiesin että jos mä puhuisin heille, niin se kysymys mitä mä en halunnut heidän kysyvän, olisi tullut esiin. Kysymys "mitä sulle kuuluu..?" olisi tullut jossain vaiheessa ja siinä vaiheessa en olisi osannut peitellä sitä pahaa oloani. Mutta siitä mä kyllä saan kiittää mun ystävääni Veeraa joka tuli meille enemmän kun mä jaksoin häntä katsella ja hän soitteli mulle usein, vaikka en olisi jaksanut jutella. Eniten hänen sanansa tekivät minut onnelliseksi. Hän sanoi "mä haluan kuulla mitä sulle kuuluu vaikka se ei aina olisikaan hyvää, sitä varten ystävät on. En mä aina halua kuulla hyvää." Mä olen aina kuunnellut mun ystäviä, ihan sama mikä heillä on, mut jotenkin mun on aina ollut vaikea avautua sillä osa mun ystävistä on aika minä minä minä ja muille en vain uskaltanut puhua, sillä ajattelin että olen ihan hirveä taakka. Kuten olin Timille. Mulla on muutenkin aina ollut sellainen olo että mä olen kaikille vain yksi iso taakka, mutta nähtävästi en ystävilleni. Ainakaan tosi ystävilleni.

Kun viimein päätin että jotenkin mun on saatava tämä mun paha olo ulos, mä aloin kirjoittamaan blogia ja sitä kautta kertomaan ihmiselle et "moi mä olen Blanche ja mä olen masentunut." Alkuun mua pelotti todella paljon mitä ihmiset musta ajattelisi. Mut sainkin yllättyä kun muutkin ystäväni alkoivat avautumaan siitä että hekin ovat olleet masentuneita ja osa on tällä hetkellä. Olin jotenkin yllättynyt että ihmiset joista ajattelin että he ovat todella tasapainoisia, niin ovat kokeneet saman. Omalla tavalla se oli ihana tunne, vaikka en masennusta toivo kenellekkään, niin silti oli ihanaa että en ollut ainut joka oli tämän kamalan sairauden joutunut kokemaan ja he ymmärsivät minua täysin. Taas kerran ystäväni olivat tukenani. Sen sijaan että olisi yksi jolle soittaa kun oli paha olla, niitä oli paljon. Ja mitä enemmän mä puhuin siitä ihmisille, sitä parempi olo mulle tuli. Silloin mä tajusin että se salailu, ei palvellut ketään, nyt mä olen vaaa, sillä mä puhun!

Timin lähdettyä mä lupasin etten mä masennu ja mä tein paljon töitä sen eteen. Ja siitä ystäväni Laticia muistutti minua eilen. Hän muistutti minua siitä kuinka valitin etten pärjää ilman Timiä ja kuinka en pääse koskaan yli mun läheisriippuvuudesta. Mä valitin vaikka ja mistä. Katsokaa mua nyt. Mä en ole masentunut, thank God, mä olen löytänyt jumalan, mä olen tehnyt kovaa työtä jotta en olisi läheisriippuvainen. Kun mä katson taakse, mä olen todella onnellinen minne suuntaan mun elämä on menossa. Se ei aina ole ollut hyvä, mutta se riippuu minusta, mitä minä tällä elämälläni teen.

Se mitä todella haluan sanoa on kiitos kaikille mun ystävilleni siitä että ne on ollut mun tukena. Kuunellut mua huonoina ja hyvinä aikoina. Koskaan en voisi kiittää teitä tarpeeksi. Mä olen todella onnellinen ja siunattu siitä että mulla edes on ystäviä. Elämä ei aina ole mahtavaa, mutta pitää vain osata iloita siitä mitä edes on. Ja juuri nyt, mä iloitsen mun ystävistäni.

Mitä vikaa..?

Onko teille koskaan tullut sellaista tunnetta että kadutte yht'äkkiä kaikkia tekemiänne asioita..? Mulla on aina ollut mottona se että en kadu mitään, sillä kaikki tekemäni virheet ovat opettaneet minulle jotain. Mutta tänään ensimmäistä kertaa kaduin todella monta asiaa. Tänään mä tajusin vasta että mä olen aina pelännyt yksin jäämistä ja varmasti se on osa syy siihen miksi mä lapsenkin tein. Sillä eihän oma lapsi sua jätä. Jo ennen kuin mä synnyin mut jätettiin. Mun biologinen isä lähti kävelemään ennen kuin mä edes synnyin ja siitä se jättäminen vasta alkoikin. Mun äiti lähti kävelee mun elämästä kun mä olin 17 ja sen jälkeen kaikki jotka on tullut mun elämään ovat kävelleet ulos siitä samasta ovesta mistä ovatkin tulleet. Saanko kysyä mitä vikaa minussa on..? Miehet mun elämässä on kuin lintuja, ne tulee joksikin aikaa ja sit ne lentää pois. Mikä tässä pesässä on vikana..? Vajaa kolmen viikon päästä tulee 6 kuukautta mun ja Timin erosta. Huh, onpas aika mennyt äkkiä. Mut vieläkään mä en ole löytänyt onneani.. Jumala todellakin tekee asioita omalla ajallaan, eikä mun ajalla. Vois jo tapahtua, kiitos! Mä huomaan että niin kauan kun mä en ole onnellinen mun omassa elämässä, niin kauan mä en pysty iloitsemaan muiden puolesta ja niin kauan mä varmasti tulen olemaan katkera. Eli tänä vuonna etsitään onnea vaikka kiven alta.. Mun piti tänään miettiä 5 syytä miks mä haluan olla Timin kanssa.. Rehellisesti, mä en löytänyt edes yhtä. Mut sit kuitenkin sisimmässä mä vaan tiedän että mä rakastan sitä. Mut sit taas miksi mä rakastan sitä..? Miksi mä rakastaisin ihmistä joka lähtee kun todella tarvitsen häntä. Kuka ihminen lähtee pienen viattoman pojan elämästä. Joskus mä olen niin vihanen sille ja sit niinä päivinä kun mä olen tyhmä ja yksinäinen, mä haluun sen takaisin. Nyt mä oikeesti tajuan kuinka paljon mä sitä ihmistä rakastan, sillä 6 kuukauden jälkeen en ole täysin yli päässyt siitä, kun taas se pääsi yli musta jo elokuussa. No ehkä mä olin aina oikeassa siitä, että ei se mua koskaan kunnolla rakastanut, sillä se ois varmasti taistellut musta pikkasen enemmän.

This is a story of a girl's struggle, what's yours..?

Tämä on tarina tytöstä, jonka elämä oli kaikkea muuta kuin mitä hän toivoi sen olevan. I hope you follow!

From day one, hänen elämänsä on ollut täynnä vaikeuksia. Hänet synnytti nainen, joka jätettiin yksin kantaa vastuu pienestä tytöstä. Nainen kantoi hänet mahassaan toivoen tietenkin että raskaus keskeytyisi, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Pieni tyttö sieltä kuitenkin syntyi ja vieläpä terveenä. Sitten nainen tapasi miehen. Tavattuaan tämän uuden miehen, hän heivasi tämän pienen tytön vanhemmilleen kasvatettavaksi. Kun tyttö oli 2-vuotias nainen ja uusi mies muuttivat toiselle puolelle maata, antaakseen tälle pikku tytölle hyvän elämän. Tai ainakin parempaa elämää mitä nainen oli koskaan saanut. Heille kävi hyvä flaksi ja saivat oleskeluluvan sinne maahan. Siellä maassa oli hyvin kylmä ja se oli aivan erilainen kun mitä he olivat ikinä kuvitelleet sen olevan. Heillä meni todella kauan sopeutua uuteen maahan, mutta ajan kanssa se onnistui. Tyttö ei koskaan pitänyt isäpuolestaan eikä koskaan hyväksynyt tätä. Nainen oli liian sinisilmäinen, ettei nähnyt mitään pahaa miehessä. Asuttua 2 vuotta siinä maassa, pariskunnalle syntyi ensimmäinen yhteinen lapsi. Silloin esikois tyttö jäi jo varjoon. Mutta kukaan ei huomannut sitä. Kaikki kuitenkin sujui hyvin, jos sen voi niin ajatella. Tyttö aloitti päiväkodin ollessaan 4-vuotias ja se oli jo valmiiksi hyvin rankkaa, sillä rasismia oli liikkeellä minne ikinä kääntyikään. Päiväkodissa tytöllä ei ollut ystäviä. Tytön ollessa 6-vuotias, hän sai toisen veljen. Uutinen toisesta veljestä ei ilahduttanut tyttöä, sillä hän oli jäänyt jo varjoon. Asiaa ei auttanut sekään että perheessä oli väkivaltaa. Tytön ollessa 7-vuotias hän aloitti koulun, mut siltikään mikään ei ollut tytön elämässä hyvin. Kotona oli asiat huonommin kuin ihmiset osasivat kuvitella. Mutta ei ollut ketään jolle olisi voinut puhua. 8-vuotiaana tyttö alkoi syyttää itseään kaikesta. Hän usein mietti jos hän ei olisi olemassa, ehkä kaikki olisivat onnellisia. Sitä myöten hänelle tuli syömishäiriö. Mä en tiedä kuinka paljon 8 vuotiaan pitäisi painaa, mutta veikkaisin että noin 30 kg. Koulussa hän puhui siitä kuinka läski ja ruma hän oli. Mitä enemmän hän kasvoi elämä meni vain huonompaan suuntaan ja väkivaltaisuus lisääntyi huomattavasti. Koko nuoruus oli yhtä isoa väkivaltaa, mutta tytön onneksi se loppui tytön ollessa 15-vuotias ja hän sai alkaa elää elämäänsä. Siinä vaiheessa kun tyttö pääsi vapaaksi ilkeästä isä puolesta, oli liian myöhäistä elää lapsuuttaan, sillä 15 vuotiaana sitä aletaan kasvaa aikuiseksi. 12 vuotta siis meni pimennössä, eikä niitä saanut takaisin. Tytön ylämäki ei kestänyt kauan, sillä kaksi vuotta sitä sai elää nuoren tytön normaalia elämää ja sitten olikin aika muuttaa pois kotoa 17 vuotiaana, eikä todellakaan omasta tahdosta. Siinä tyttö sitten hyppeli ystävästä ystävään, kunnes löysi paikan ystävältään missä sai asua hetken aikaa. Sekään ei kuitenkaan ollut ikuista ja taas oli muutto uuteen paikkaan. Sit alkoikin aikuisikä mikä on aivan uusi tarinansa.  

Se mitä mä haluan sanoa on että omaa elämää ei voi käsikirjoittaa. Sillä muuten tällä tytöllä ei olisi ollut tällaista elämää. Joskus sitä miettii miks minä..? Mut nykyisin mä ajattelen että jumala ei olisi antanut kenellekkään sellaista elämää kenellekkään ihmiselle, josta hän olisi ajatellut että tämä ihminen ei pärjäisi/kestäisi. Joskus mä mietin et miten kauan mä enään kestän..?

I want out of here!

Tiedättekö mikä on kamalin asia mitä mulle aina tapahtuu..? Se että mä meen aina takapakkia. Ihan sama mitä mä teen ja monta askelta mä pääsen eteenpäin, mut sit mä myös tuun taaksepäin. Miksi..? Mä olen välillä niin väsynyt tähän.. Olisi kiva jos edes puoli vuotta kaikki olisi hyvin, onko se jotenkin liikaa pyydettyä. Mä uskon jumalaan ja rukoilen joka ilta, mitä vielä vaaditaan..? Jotenkin tajusin vain tänään et tää ei ollut se elämä mihin allekirjoitin nimeni. Timillä oli tapana sanoa et "Aina jokin on huonosti, koskaan mulla ei ole asiat hyvin." Se on oikeassa, mä olen todella ongelmallinen. Aina jokin on huonosti. Matka meni upeesti ja se oli aivan ihana ja sit heti kun tulin takaisin, BOOM mennään taas alamäkeä. No ehkä tää tästä vielä paranee. Toivotaan parasta!

Mun paras ystävä Stephanie tuli takas suomeen hetkeksi aikaa ja se on nyt asunnut mun luona. Meillä on ollut aivan ihanaa yhdessä. Nyt kun olen tottunut olemaan yksin kotona, niin on jotenkin outoa kun on joku muu täällä asumassa.. Joku muu kuin oma poika. Aluksi en oikeen tiennyt miten suhtautua, mut me ollaan naurettu joka ilta ja se on ollut niin terapauttista. Ehkä Stephanien ollessa täällä sitä tajuaa et vaikka on jo tottunut yksin oloon, niin silti kaipaa jonkun seuraa jonka kanssa käydä aikuismaista keskustelua. Mä kaipaan pois täältä. Ihan oikeesti, mä tapan itseni kohta jos mä en pääse pois. Tää maa on niin masentava, kaikilla on omat juttunsa ja kukaan ei välitä tarpeeksi muista. Kaikki on aina minä, minä, minä. Kaikki täällä tekee töitä, kukaan ei ehdi nähdä, kellään ei ole koskaan aikaa. Pariisissa oli se hienoa et ihmiset oli niin onnellisia ja siellä oli niin helppo puhua ja tavata ihmisiä. Tää maa on ihan liian masentava mulle, oh God, I want out of here!!

Broken!

Joskus sä meinaat tulla takas ja joskus sä meet pois.. Minkä ihmeen takia sä v*******t mulle..? Kysynpä vaan. Enkö mä jo kerran häätänyt sua pois.. Enkö mä jo kerran näyttänyt et mä oon vahvempi kuin sinä.. Ja silti sä pelleilet mun kanssa. Tupsahdat mun elämään kun mä en sua halua ja pilaat kaiken. Jos et jo kerran tajunnut, niin lähde menee, sua ei kaivata eikä todellakaan tule ikävä. Be gone!

Jos mietit hetken aikaa ketä minä tuossa tarkoitan, niin puhun masennuksesta. Eilen oli taas niin huono yö. Kaikki ajatukset pyöri päässä ja en vaan millään saanut nukutuksi. Pääni oli sekaisin. Oli taas niitä huonoja päiviä. Poika on isällään ja mulla on hirveä ikävä, onneksi näen sen jo torstaina. Soittelen hirveän useesti pojalle kun hän on poissa, sillä ikävä on kova ja se on vähän niinkuin jäänyt meidän jutuksi. Mä luulin että mä olin päässyt yli Timistä, no karu totuus potkas mua takapuoleen, enpä ole. Ja nähtävästi ei ole poikanikään. Hän kyseli minulta puhelimessa että missä Timi on. Kertoi kaipaavansa Timiä kovasti ja että haluaisi tämän viereen nukkumaan. Sai minut oikeen kyynelehtimään, sillä hän ei ole päässyt yli hänestä. Mutta pitäisikö..? Timi on ollut pojalleni isä reilusti yli puolitoista vuotta. Pojan ollessa kotona hän saattaa kysyä missä Timi on..? Ja kun kerron hänelle että Timi on omassa kodissaan, niin hän toruu koko sen ajatuksen ja sanoo minulle, "Timi on pelaamassa jalkapalloa, hän tulee takas ihan kohta." Miten sitä selittää pienelle lapselle että tämä ei tule takaisin. Tämä kyseinen henkilö ei meitä rakasta eikä meistä välitä.. Miten..? Ja vielä niin että hän ymmärtäisi. Tämä on meille molemmille todella rankkaa. Toivon että ajan kanssa pääsemme eteenpäin ja unohdamme koko ihmisen. Minusta on todella törkeetä että kun erosimme, hän hylkäsi myös pojan. Mitä pahaa poikani oli hänelle tehnyt.. Eihän poikani ole Timin biologisesti, mutta oli niin suuri tekijä tämän elämässä. Miten sitä vaan lähdetään pois, katsomatta taakse..? Taas näitä mun upeita kysymyksiä mitä mä koitan kysellä ja keneltäkään en saa vastausta. Joka kerta kun poikani puhuu Timistä, rupean itkemään, sillä silloin muistan meidän hyviä hetkiä. Tiedättekö miksi ihmiset eroaa tänä päivänä niin paljon..? Koska kukaan ei ole enään valmis tekemään töitä minkään eteen. Helvetti soikoon onko kaikki syntynyt kulta lusikka suussa..? Mihin unohtu ne ajat kun yritettiin. Jos oli ongelmia tehtiin töitä sen eteen, eikä vaan heitetty hanskoja tiskiin ja sanottu morjens! Tällä viikolla en pääse terapiaan ja nyt alan jo seota. Mua itkettää, suututtaa, ketuttaa, ärsyttää, väsyttää... Öisin en saa unta vaikka kuinka väsyttää. Todella tärkeä ystäväni soitti ja purki mieltään minulle todella tärkeästä jutusta ja vaikka mulla oli aikainen herätys, minä kuuntelin. Koitin soittaa sen jälkeen toiselle ystävälleni ja purkaa mieltäni, niin hänen sanoja käyttäen.. "Kirjoita blogiin.." Kiitos ystävä, kun jaksat todella kuunnella, v***u! Mä ymmärrän että ihmisillä on töitä, mutta 10min ei olisi tappanut häntä. Mä oikeesti kaipaan Stephania niin paljon. Koska se aina ties mitä sanoa ja se aina osas saada mulle paremman mielen. Vihaako jumala mua niin paljon että se ottaa kaikki ihmiset pois mun elämästä joille mä voin puhua. Ensin Timi ja nyt Stephanie. Mä olen väsynyt joka päivä, mut silti mä meen eteenpäin. Pistän kauniin hymyn huulille ja feikkaan et kaikki on hyvin vaikka todellisuus on se että mä haluisin itkee ja käpertyy mun pimeeseen huoneeseen sängyn alle. Sillä toive ajattelulla että joku tulisi ja pelastaisi mut tästä kaikesta. Joku joka hymyilisi mulle ja sanoisi että me selvitään tästä yhdessä.. Ihan kuka vaan! Mä huudan sisäisesti ja mä vuodan sisäisesti, mutta kukaan ei kuule eikä näe, sillä mä olen niin hyvä feikkaa. Joskus mä jopa onnistun huijaa jopa itseäni. "Joskus vahvakin ihminen kaatuu." Milloin mä kaadun, ja jos kaadun, kuka mut sieltä nostaa..?

For sale: One heart. Horrible condition. Will take anything for it. Please. Just cut it out of my chest and end this suffering!

Anxiety and everything else..

Tuntuu et joka päivä mä taistelen, taistelen selviytymisestä. Elämä on niin rauhatonta. Kaikki on hyvin, mut silti mikään ei ole hyvin. Se tunne kun sä vajoot alas ja sä tunnet sen. Mä koitan taistella sitä vastaan mut se vaan vetää alemmas. Sen nimi on masennus ja se taitaa tulla takas. Kävin sen kanssa keskustelua kuinka se pilas mun elämän. Se vei multa kaiken hyvän mikä mulla oli. Nyt mulla ei ole enään mitään. Ihan kuin sitä ei kiinnosta. Mä sanoin sille et jos se ikinä tulee takas, mä tapan sen! Se on niin hirveetä ja kamalaa taistella joka ikinen päivä siitä että selviytyy päivästä. Joka päivä sitä taistelee. Milloin mun voimat loppuu, milloin mä en jaksa enään, milloin mä annan sen voittaa..? Mä lähes päivittäin ajattelen mitä mä menetin ja se harmittaa. Mä haluan sen takas, voinko mä saada sen..? Eikö se voisi etsiä toisen ihmisen jota piinata.. Se piinas mua vuoden ja lähetti mut alinpaan helvettiin. Eikö se riitä..? Mitä se musta vielä haluaa. Mä haluan olla normaali. Mä en halua voida huonosti. Mä haluan voida hyvin. Sen jälkeen kun mä parannuin masennuksesta, mä olen ollut onnellinen. Mä olen nytkin, joskus. Mä olen onnellinen kun mua ympäröi joukko ihmisiä, mut sit kun mä olen yksin, mä itken, mua ahdistaa ja välillä tuntuu että jopa masentaa. Voiko masennuksesta koskaan parantua..? Mä haluan parantua täysin. Sillain että mun ei ikinä tarvitsisi taistella kenenkään kanssa. Ja elämä rullais omalla painollaan. Elämä on raakaa, mut tää on jo liikaa!!

 

Maroon 5 Ft. Wiz Khalifa - Payphone

Today is the hardest day of them all..

Tänään on itkettänyt ihan hirveesti. Selkeesti ei ollenkaan mun päivä. No, joskus pitää itkee et jaksaa taas nauraa. I need god right now.. Miten olis se 15 miljoonan lotto voitto ja sit mulle olis ihan vitun sama miten päin hemmettiä tää mun elämä menis.. Ihan oikeesti. Melkein heti herättyäni naapurini Anita tuli luokseni kylään poikansa kanssa. Jossain vaiheessa päätimme tilata pizzaa ja kebabia. Anitan lähdettyä, kävin kaupassa ja sit tunti pari sen jälkeen ystäväni Olli tuli tuomaan mulle sellasen sarjan ja sit se vähän niinkuin jäi asumaan tänne. Olli lähti noin 00.15 ja mä nukahdin siinä yhden aikoihin. Onneksi menen huomenna vasta 10.45 töihin sillä muuten herääminen olisi miltein mahdotonta. Tänään olin niin surullinen, mut ihanaa että sain kaksi ihanaa yllätys vierasta. Ne piristi mun päivää! Ja ei unohdeta ihanaa ystävääni Stephanie'a joka jaksaa aina soittaa mulle ja kysellä kuulumisia! Hyviä ystävie ei ole koskaan liikaa. 

closing this chapter!

Pitkän aikaa mä olen toivonut että hän rakastuisi, ihastuisi ja palaisi luokseni. Mut ihan turhaan. Ei hän palaa, hän on lähtenyt lopullisesti. Mun pitää vaan nyt tottua ajatukseen että olen yksin ja menetin juuri tärkeimmän ihmisen elämässäni. Mä haluaisin että asiat olisi toisin, mutta ei asiat toivomalla tapahdu. Mä en varmasti tule rakastamaan ketään yhtä paljon kun häntä, hän oli kaikkeni. Puolet minusta lähti hänen mukanaan. Elämä ei aina mee niinkuin sitä suunittelee, mä jos joku tiedän. On aika pistää kiinni tämä rasia mikä on täynnä hyviä seka huonoja muistoja ja heittää se mereen. En mä loputtomiin voi rakastaa ihmistä joka ei mua rakasta. It's sad, but that's life! Mä en jaksa enään itkeä, mä en jaksa olla surullinen, enkä mä myös jaksa olla masentunut. Mä haluun olla onnellinen ja sitä mä ansaitsen. Jos se ei mua halua, miksi mä sitä haluaisin! Siitä on kohta kuukausi kun se lähti. Sillä on avain, mutta kertaakaan hän ei ole tullut käymään katsomaan onko mulla kaikki hyvin. Mä en oo mitään sille, pelkkä huono muisto!

Ehdin olla kolmisen kuukautta onnellinen, kun pääsin masennuksesta, nyt taidan kaivata samaa kuoppaa ja vajota takaisin siihen. Ja mä kun ajattelin ettei masennus enään tuu takas. Mut nyt mun on selvittävä siitä ihan yksin, ei kukaan vierellä lohduttamassa ja pitämässä huolta. Ei kukaan vierelläni katsomassa etten tee itselleni mitään.

This is your song! 

Vuoro avaa suuni puhuu asiat puhtaaksi.
Saada tietää minkä takii luotani sä läksit.
Ne sanat, ne muistot, ne ajat on menneitä,
ei hengata samois piireissä, silti frendejä.
Vaik ennen oltiin jotain aivan suurenmoista.

Ulkosesti kuori kova, sisältä sydän palasina.

 Meidän tarina päättyi me piirrettiin piste.
Hyvät välitkin säästyi, en tajuu miks se
päivä päivältä sattuu, silti aina vähän enemmän.
Entä mitä tästä eteenpäin, koska mä en todellakaan tiedä.

Niin paljon sanoja mahtui viimeiseen katseesees,
mä kaipaan ihan liikaa sun luokses, mut en voi tulla, ja siksi mä juoksen.

Yöllä kun herään kaikki on hyvin
sekunnin tai kaksi, sit muistan ettei meit enää oo
Se on parempi, paljon parempi näin eikä kuitenkaan oo.
Kaikki sanoo että muuttuu paremmaks, se voi olla, joo.
Mut se ei sitä poista, et mua ei oo koskaan sattunu näin paljoa.
Ironisinta on etten pysty suhun enää katsoo.
Sä muistutat kaikesta liikaa hetkistä, 

jolloin meillä oli vielä aikaa.
Antaisin mitä vaan, mitä vaan, mitä vaan, 

mitä vaan, mitä, mitä vaan.
Se sattuu eniten ettei me sovita toistemme maailmaan.

 

We used to to be best friends, then we fell in love, and now this is what is left from all of this!

 

 You used to make me smile, now all you do is making me cry!

I did my best and tried so hard, but it wasn't enough! 

 

You lost me! 

 

Tyhjyys!

Heräsin tänään ihan hirveeseen painajaiseen. Painajaisessa Timi jätti mut, eikä enään halunnu olla mun kanssa missään tekemisissä. Mua stressaa ja ahdistaa, kun mä en tiedä miten asiat on. Mä elän epävarmuudessa ja mikään ei ole niinkuin pitäisi. Itkin koko aamun, ajatukseni olivat sekaisin enkä tiennyt mitä ajatella. Tarkoituksena oli hoitaa asioita, mut se jäikin siihen kun heräsin ihan liian myöhään. En saanut tänään mitään muuta aikaiseksi kun kyyneliä. Mä olen tehnyt kaikkeni ja jopa enemmän, mut sekään ei riitä. Oonko mä paha ihminen..? Onko mua vaikeeta rakastaa..? Se on täydellinen mulle, miks se ei tajua että mä olen täydellinen sille, vai olenko..? Onko se aina ollut mun mielikuvitusta että me kuulutaan yhteen, eikö me sitten kuuluta..? Tuhat kysymystä ja nolla vastausta. Mä olen ihan loppu, musta ei rutistu enään yhtään voimaa. Kaikki on mennyt. Kaiken mä tein ja mitä mä sain..? Ainut mikä mulla on jäljellä on upeita muistoja miehestä joka ei mua rakasta, ei halua olla mun kanssa kaksin ja kun se kattoo mua.. Nothing! Siitä on aikaa kun olen viettänyt koko päiväni itkien. Kai senkin päivän piti tulla. Mä vihaan tätä tunnetta. Mä pistin kaiken energian, ajan, rahan tuohon mieheen. Nyt mulla ei oo edes varaa maksaa mun vuokraa ja laskuja. Mut edes ne ei stressaa/ahdista mua niin paljon kun tämän ihmisen menettäminen. Miksi..? Jos meidät ei ole luotu toisillemme, miksi jumala pitää minut vielä täällä..? Mikä mun elämän tarkoitus on..? Jos tämän ei koskaan pitänyt toimia, miksi se lähetti tämän ihanan miehen mun apuun..? Mä en halunnut apupakettia vaan kumppanin. Mä en pysty edes kirjoittamaan tätä ilman että mun kyyneleet valuu pitkin poskiani. Mä olen epätoivoinen ja säälittävä. Miks juosta ihmisen perään joka ei sua halua..? Mä kutsun sitä rakkaudeks, jotkut muut kutsuu sitä tyhmyydeks. En tiedä mikä tää on, vai onko kumpaakaan. Tuntuu että mun koko elämä menee suoraan alamäkeä. Ei täällä ole enään mitään mulle, I'm done! Mun täytyy päästä pois!

Ylämäki vs alamäki!

Tänään oli taas tooodella tooodella tooodella tylsä päivä! Siis tooodella tylsä päivä. Oltiin pojan kanssa koko päivän sisällä ja itse vaan siivoilin kun poika leikki. Kun olimme matkalla ulos, alkoi satamaan ja sitten alkoi hirveä ukkonen. Ei mennyt tämä päivä ollenkaan kuten piti, mutta sainpahan sentään siivottua. Illalla ystäväni Alexandra tuli käymään. Sen masu asukki on kasvanut ihan hirmusti. Ajatella että se on kohta täällä. Aika on mennyt ihan hirveän nopeasti, en malta odottaa pikkusen syntymää! Kohta kutsuu nukkumatti, kun huomenna on taas aikainen herätys!

 

Kukkuu..

Mun oli tarkoitus järjestää Timille iso yllätys, olisin vienyt sen kahtena eripäivänä tekemään mun kanssa jotain kivaa ja toivoin että se olisi lähentänyt meidät. Olin valmis pistää siihen ihmiseen 100-120€, mutta nyt tajuan että se ois ollut ihan v***sti liikaa. Mä vaan olen niin rakastunut siihen ihmiseen, mutta sen rakkaus mua kohtaan on lähtenyt kauan sitten ja eksynyt matkalla. Mä oikeesti luulin että saan pelastettua tämän suhteen, mutta ei tätä voi pelastaa. Mitä mä nyt teen ilman Timiä..? Tää tuntuu hirveeltä kun joku ei halua olla sun kanssa ja sä olisit valmis hyppäämään auton alle kyseisen ihmisen takia.. Mä oon ollut niin itkuinen mun ja Timin puhelun jälkeen et alkaa tuntua siltä kun masentuisin.. Mä toivon ettei niin käy, mutta jos käy, niin tällä kertaa mä joudun käymään sen helvetin ihan yksin. Mua pelottaa jo valmiiksi. Tuntuu niin yksinäiseltä kun se ei soita ja kysele kuulumisia ja juttele mun kanssa mukavia.. Itkuisena menen tänään nukkumaan, ehkä huomenna helpottaa! :( How did I lose the only man I really loved.. Just asking, if there is god, now will be the great time to show your existence..!!

Mulle tuli tänään ihan hirveä hauvakuume, ei niinkuin mulla ei ois aina ollut, mutta nyt mä jotenkin ajattelin että hankin koiran makso mitä makso ja löysin sopivan rodunkin itselleni, kiinanharjakoiran.
Otin nyt kahteen ihmiseen yhteyttä ja katsotaan otanko jomman kumman. Koirat ovat paaljon halvempia kuin mitä tuo rotu maksaisi. Saas nähdä miten tässä käy.. :)

Chinese crested dog breeders

kiinanharjakoira

Please don't live me...

Tänään jouduin herättämään Jaysonin aikaisemmin kuin mitä hän olisi halunnut nousta! Mulla oli monta asiaa hoidettava, mun piti mennä lääkäriin, käymään kelassa, käymään työkkärillä ja postissa. Jayson meni siksi aikaa naapurilleni Reetalle leikkimään hänen poikansa kanssa! Jayson oli hoidossa 4 tuntia ja heillä oli ollut hirveän hauskaa yhdessä! :) Jayson ei tänäänkään suostunut nukkumaan päivä unia, vaikka koitin ihan hirveesti. Hoidettuani kaikki asiat hain pojan ja tulimme kotiin. Myöhemmin meille tuli ystäväni Veera kylään. Poika kun kävi ylikierroksilla niin tuli monta kolhua. Pahin taisi olla kun kaatui päälleen ja nenästä tuli hirveesti verta ja iso kuhmu otsaan. Ilta puuron aikana nukahti ruokapöytään ja sit annoin herran torkahtaa hetken kunnes menimme illalla saunaan, mitä hän oli odottanut kuin kuuta nousevaa! Saunan jälkeen hän meni kiltisti suoraan nukkumaan, tais olla niin väsynyt!

 

Sen siitä saa, kun ei nuku päiväunia!

Timi tuli käymään sen jälkeen kun olin pistänyt Jaysonin nukkumaan. Hän haluaa erota.. Mut mä en ole valmis päästämään irti. Hän ei aio enään yrittää eikä hänellä ole mitään intoa olla mun kanssa. Ne sanat mitä hänen suustaan tulivat olivat ikävä kuulla, mutta mun piti kuulla se. Sen siitä saa kun masentuu ja kohtelee toista kun paskaa.. Mä aina ajattelin et se olis siinä, mut niin ei vaan käynyt! Mulla kun olisi niin paljon annettavaa ja näytettävää. Sen sisko tuli seinäjoelta käymään helsingissä ja ne on kaikki lähdössä jonnekkin hengaamaan yhdessä mm. Timin vanhemmat, Timin molemmat siskot miehineen ja lapsineen ja tietenkin Timi. Mut kukaan ei pyytänyt mua mukaan.. Tuli vaan sellainen olo etten mä enään kuulu siihen perheeseen. Ja pahinta on se että mulla on oikeesti ollut ihan hirveä ikävä heitä kaikkia ja nyt mua ei edes pyydetä mukaan. Tulee niin hylätty olo. Mä oon niin itkuinen etten mä oikeen tiedä mitä ajattelisin tai sanoisin. Mä olen epätoivoinen ja säälittävä kun mä jatkan yrittämistä miehen takia joka ei mua halua. Call it what you want, but I love the guy, enkä oo viel valmis päästää irti. Lupasin et jos viimestään elokuun alussa asiat ei ole hyvin ja mä oon yrittänyt tarpeeksi eikä mitään ole enään tehtävissä, niin mä päästän irti. Tyhmä lupaus, meinaa mua pelottaa etten pysty pitää siitä, mut silloin on pakko! Mä rakastan sit ihmistä niin paljon, et parempi antaa sen mennä ja olla itse surullinen. Kuhan tietää et se toinen on onnellinen and maybe life will go on! Näin ei voi tapahtua mulle.. Miks minä..? All I wanted was to love and be loved, look what happend.. :(

They call it midsummer's eve, I call it friday!

Tänään oli juhannus aatto. Kun muut kirjoittelivat facebookiin miten ihanaa heillä on mökillä tai kavereiden kanssa jossain, minä istuin kotona yksin. Päätin alkaa siivota jotta en ahdistuisi ja se oikeastaan onnistui. Mutta heti kun istahdin alas, tajusin miten yksinäinen olin. Mä vihaan tätä päivää. Koko viikon olen koittanut kysellä Timiltä mitä hän tekee juhannuksena ja joka päivä hän on sanonut ettei ole asiaa miettinyt.. Musta tuntuu että hänellä oli jotain suunitelmia, mihin minä en vaan kuulunut ja hän ei sitä minulle uskaltanut kertoa. Tänään oli se ainut päivä, kun mä en halunnut olla yksin ja mä ajattelin että se ihminen tajuaisi sen, mutta ei! Miks mä odotan että se ihminen ikinä huomiois mua 100%.. Mä odotan asioita jotka ei selvästikkään tule tapahtumaan hänen toimesta! Onpa säälittävää! Koko illan olen itkenyt ja ollut erittäin ahdistunut. Se piste sitten tuli vastaan mitä pelkäsin kaikista eniten ja ainut miten sain itseni rauhottumaan oli rauhottavalla. Nyt ei itketä, ei vituta ei harmita.. Tai siis, tottakai harmittaa, mutta osaan nyt käsitellä tunteeni paremmin. Timi oli tänään autolla liikenteessä ja mä ajattelin että se ois tullut yllättää mut ja tupsahtanut mun ovelle, no selkeesti se oli toive ajattelua. Mut mä oikeesti toivon että se yllättäis mut joku päivä, jollain todella kivalla teolla, ilman et mun pitää vihjasta asiasta tai sanoo siitä. Monet sanoo että "ei ne miehet aina tajua" mut on se kumma kun tuntuu että kaikkien muiden miehet tajuaa, paitsi mun. Mikä mussa on vikana..? Mitä mä teen väärin..? Fuck juhannus aatto, tänään on perjantai ja yks hemmetin paska sellainen!!