Paljon on tapahtunut, mutta vielä enemmän on tapahtumassa!

Siitä on tasan kuukausi kun mä viimeksi olen tänne kirjoittanut. Olen ollut erittäin kiireinen, joten kun olen saanut vapaata aikaa, olen käyttänyt sen möllöten. Tässä kuukaudessa on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä.. Esim. Käytin mun pojan kampaajalla ensimmäistä kertaa ja se meni todella hyvin. Saatiin pähee irokeesi aikaseksi, sit poika täyttikin tossa muutama viikko sitten 3 vuotta, eli on nyt virallisesti iso poika. Äiti vieraili suomessa. Stockmannille oli tullut raparperia, joten ystäväni Tiina kävi ostamassa sitä ja teki mulle raparperi piirakkaa ja cupcakesejä ja Timi kävi hakemassa viimeiset kamansa täältä. Huh, tossa oli long story short!

Mutta syy miksi juuri tänään kirjoitan tänne johtuu siitä että mä päätin aloittaa elämässäni uuden sivun. Ja mistä tämä uusi tarina ja sivu kertoo... No, se selviää tässä matkan varrella. Kevät on tullut.. Hyvin hätäsesti, mutta tulee, ainakin sitä kaikki täällä hokee, niin kai sitä on pakko uskoo. Ja sen lisäksi että kevät on tulossa, aurinko paistaa joka aamu kun mä herään, mä olen niin onnellinen ja vapaa. Pitää tietenkin muistaa että ihmisiä tässä kaikki ollaan ja huonoja päiviä on kaikilla. Mutta mä olen nyt oppinut katsomaan elämää ihan uusin silmin. Tietenkään mä en ole vielä päässyt yli Timistä, mut who gives a shit, elämä on ihanaa. Mua ärsyttää toi koulu, mut who gives a shit, elämä on ihanaa. Ihan sama mitä huonoo elämässä tapahtuu, sillä ei ole mitään väliä, sillä sieltä pilkahtaa sitäkin enemmän hyvää.

Tää mun aivan upea asunto muistuttaa niin paljon menneitä aikoja, joten päätin pistää sen uuteen uskoon. Mulla alkaa kunnon remontti tossa parisen viikon päästä ja silloin todellakin pistetään haisee. Makuuhuoneen seinä maalataan turkoosiksi ja löysin sinne aivan upeat Vallilan Mandariini verhot jotka kävin ostamassa Stockmannilta. Ja ei muuten olleet halpoja 120€/2 kpl ja siihen päälle vielä samaa sarjaa olevat tyynynpäälliset jotka oli 34€/2 kpl. Sitä rahaa on mennyt todella paljon pelkästään tähän makuuhuoneeseen ja sitä tulee menemään vielä lisää. Rehellisesti, mä en halua tietää loppu summaa. Remonttihan ei koske ainoastaan makuuhuonetta, vaan mun koko 74 neliöinen kämppä pistetään uuteen uskoon. Kyllä itkettää kun katson päivän päätteeksi kuitteja, mutta se mikä lohduttaa on se että tämä raha on itse ansaittua ja että olen oikeesti tehnyt töitä kaikkien näiden tavaroiden eteen. Muutenkin tänään tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo että onpa ihanaa olla töissä kun voi tienata omaa rahaa. Löysin makkariin aivan ihanat pöytävalot jotka on ikävä kyllä 80€/kpl, mut mun on pakko saada ne, ne sopii niin hyvin tohon mun sisustukseen. Sit päätin et haluan maalata mun sängyn ihan mustaks, joten kai tästä kaikesta vielä puuttuu mustaa maalia ja hiomakone. Jos mä kertoisin mun ystäville et omistaisin hiomakoneen, niin ne varmaan naurais mulle! Mut tää remppaaminen saa mut hyvälle tuulelle ja saa mut ajattelee muuta ja sit kun tää koko homma on valmis, mä voin vaan istua ja nauttia siitä kuinka upea koti mulla on ja että olen itse saanut tämän kaiken aikaiseksi. Sit tämä raataminen ja rahan kulutus tulee olemaan niin sen arvoista!!

Mä en ole hirveesti töiden ja koulun oheella ole ehtinyt käydä salilla, mutta olen ruokavaliollani saanut pidettyä painoni juuri siinä missä haluan. Sit kun ehdin taas salille sit vois koittaa saada sen 6kg pois, mut jos se ei lähde, niin ei se maata kaada. Olen erittäin tyytyväinen vartalooni juuri nyt. Sain myös kuulla että saatan päästä 4 viikkoksi vaihtoon ranskaan. Olen todella innoissani, mutta en liikaa jos se ei sittenkään onnistu. Tämä remontti tuli hieman huonoon saumaan, sillä rahaa palaa. Mut kerran sitä eletään ja nyt eletään sitten täysillä.

Taas kerran pakko ylistää mun ihania ystäviä siitä että ovat jaksaneet olla mun tukena ja muutenkin on ollut hyvin rakastettu olo. Poistanut elämästäni kaikki turhat ihmiset ja arvostanut sekä nauttinut näistä ystävistä jotka ovat todella rakkaita. Yhdessä poustauksessa puhuin siitä kuinka aion yrittää, jotta kukaan ei voisi sanoa etten olisi yrittänyt yhtään. No anna kun mä kerron teille jotain... FUCK THAT! Minähän en yritä enään yhtään mitään, jos sulla on ikävä, ota puhelin käteen ja soita, jos haluut jutella/nähdä ota puhelin käteen ja soita. Nykytekniikalla meillä on jopa facebook, joten kirjoita. Mä olen niin väsynyt olemaan aina muiden ihmisten tukena. Soitella ja kysellä kuulumisia, sekä koittaa sopia tapaamisia. Who the fuck are you.. Mä oon tehnyt sitä ihan liian kauan. Pistänyt muut ihmiset itseni edelle. Eli, jos musta ei kuulu mitään, niin se tarkoittaa sitä et mä joko odotan et susta kuuluu jotain tai rehellisesti mua ei kiinnosta niin paljoo, et jaksaisin ottaa yhteyttä. Ja mä tiedän et tää tulee todella rankasti ja tylysti, mutta seinä tulee aina jossain vaiheessa vastaan.

Syntymäpäiväkakku

Sammunu juhlija

 

Prinsessa & Kuningatar 

Mohawk!

Naistenpäivänä raparperia! Nam

Mun rakkaat lapsukaiset! Musta tuli kummitäti 

Seinäväri

Vallila Mandariini

remontti alkakoot!

Jokainen on itse vastuussa onnellisuudestaan

Luin tänään artikkelin, jonka haluan jakaa myös teille. Tämä kirjoitus osui ja upposi. 

Sinä olet onnellinen. Mutta ulko-ovella päälle vyöryy pimeys, jalkakäytävä on jäätikkö ja pysäkillä bussi roiskauttaa loskat nilkoillesi.

Potuttaa.

Mielesi alkaa pyöriä harmien ympärillä. Siihen mennessä, kun pääset työpaikalle, olet jo saanut vakuutettua itsesi siitä, että elämässä kaikki on päin huonoa.

Ihan turhaan. Kaikki on hyvin.

En usko olevani ainoa, joka kamppailee oman mielen hallinnan kanssa. Ympärillä näkee ihmisiä, jotka paisuttelevat murheitaan, syyttävät joka ongelmasta muita tai ottavat kaiken niin raskaasti, että elämä alkaa ahdistaa. Yhteiskunnassa se näkyy: masennusta, itsemurhia, stressiä, kaikkeen kohdistuvaa vihaa.

Tapana on syyttää hyvinvointivaltion rappiota, työelämän vaatimuksia, maahanmuuttoa, nuivaa puolisoa tai pitkää talvea – aina on joku tai jokin, joka estää oman onnellisuuden. Entä jos se onkin ihan oma vika? Meidän kaikkien, jotka emme osaa johtaa itseämme.

Jokainen on itse vastuussa onnellisuudestaan. Vaikeuksia ei voi kukaan välttää, mutta itse voi valita, miten niihin suhtautuu. Valinta ratkaisee, eteneekö vastoinkäymisistä synkkyyteen vai ei.

Oma mieli on hankala koulutettava. Joitain ihmisiä siinä auttaa hyvä kasvatus, toisia uskonto. Kun minä kohtasin elämäni ensimmäisen vaikean kriisin, psykologiset taitoni riittivät vain ahdistuksen syventämiseen. Kun lopulta tajusin, auttavat ajatukset olivat niin yksinkertaisia, että uskoin kaikkien tietävän ne:

Päästä irti – älä haudo vihaa sisälläsi.

 Ole kiitollinen – keskity hyvään.

Anna anteeksi – älä anna kokemasi vääryyden hallita itseäsi.

Hyväksy se, mihin et voi vaikuttaa. Heittäydy siihen, mihin voit vaikuttaa.

Erityisen hyödyllisen ajatuksen luin John C. Parkinin kirjasta F**k It: The Ultimate Spiritual Way. Kirja lupasi viedä äärimmäisen henkisyyden tielle. Sen keskeinen ajatus on "fuck it" – relaa, elämää tämä vain on.

Elä hyvällä mielellä. Se on suurin palvelus, jonka voi tehdä itselleen. Se myös sulostuttaa läheisten elämää.

Toisia voi johtaa hyvin vain, jos osaa johtaa itseään. Kun ymmärtää omaa ajatteluaan ja toimiaan, näkee tavat kehittää kykyä muissa. Hyvät johtajat kykenevät pelastamaan perheet, urheiluseurat, rykmentit, yritykset, taideyhteisöt ja valtiot.

Tässä kohtaa voi syyttää yhteiskuntaa. Mielenhallinnan merkitys on laiminlyöty. Koulussa on pakollista opetella derivointia muttei peruspsykologiaa, joka auttaisi kohtaamaan jokapäiväisen haasteen: oman itsensä kanssa elämisen.

Annan sen anteeksi. 

Lähde: Sami Sillanpää HELSINGIN SANOMAT

Ilman ystäviä, mun maailma ei olisi mitään!

Rakkaat ystävät.. Mistä mä nyt aloittaisin. Vaikka miehet ja muut turhan päiväiset ihmiset ovat menneet ja tulleet ovista sisään ja ulos, te olette tulleet ja koskaan ette ole ovea päin katsoneet. Toki löytyy niitäkin "ystäviä" jotka ovat kävelleet elämästäni ulos. Eilen olin matkalla yö vuoroon ja juttelin ystäväni Latician kanssa puhelimessa. Tajusin kuinka paljon vuoden aikana on tapahtunut, mutta tajusin myös sen miten paljon olen kasvanut ja muuttunut. Vuosi sitten mä olin masentunut, mä olin läheisriippuvainen, mulla oli todella huono itsetunto, en uskonut itseeni laisinkaan.. Kaikin puolin olin aika valmis luovuttamaan ja tekemään kuolemaa. Mutta mulla oli kyllä maailman paras tukijoukko, joka kulki mun kanssa koko tämän matkan. Ja nyt voimme muistella niitä aikoja ja melkeinpä nauraa niille, kun taas silloin itkettiin. On se vaan niin totta että ajan kanssa asiat menee parempaan suuntaan. Se muutos ei tapahdu päivässä, viikossa tai kuukaudessa, mutta se tulee tapahtumaan. Pitää vain olla kärsivällinen ja antaa aikaa itselleen toipua kaikesta.

Kun mä masennuin, mä en uskaltanu puhua siitä kenellekkään, sillä mua hävetti mitä muut ihmiset minusta ajattelisi. Oli vain minä ja Timi. Mä en edes uskaltanut kertoa mun omille ystäville että mä olen masentunut. Kun ne soitti, mä jätin vastaamatta puhelimeen ja myöhemmin pistin vain viestiä että "en ole puhe tuulella, soitellaan myöhemmin." Kun mä pistin et soitellaan myöhemmin, mä itse tiesin etten mä aio heille soittaa. Mun oli helpompi kommunikoida mun ystävien kanssa teksti viestien avulla, sillä mä tiesin että jos mä puhuisin heille, niin se kysymys mitä mä en halunnut heidän kysyvän, olisi tullut esiin. Kysymys "mitä sulle kuuluu..?" olisi tullut jossain vaiheessa ja siinä vaiheessa en olisi osannut peitellä sitä pahaa oloani. Mutta siitä mä kyllä saan kiittää mun ystävääni Veeraa joka tuli meille enemmän kun mä jaksoin häntä katsella ja hän soitteli mulle usein, vaikka en olisi jaksanut jutella. Eniten hänen sanansa tekivät minut onnelliseksi. Hän sanoi "mä haluan kuulla mitä sulle kuuluu vaikka se ei aina olisikaan hyvää, sitä varten ystävät on. En mä aina halua kuulla hyvää." Mä olen aina kuunnellut mun ystäviä, ihan sama mikä heillä on, mut jotenkin mun on aina ollut vaikea avautua sillä osa mun ystävistä on aika minä minä minä ja muille en vain uskaltanut puhua, sillä ajattelin että olen ihan hirveä taakka. Kuten olin Timille. Mulla on muutenkin aina ollut sellainen olo että mä olen kaikille vain yksi iso taakka, mutta nähtävästi en ystävilleni. Ainakaan tosi ystävilleni.

Kun viimein päätin että jotenkin mun on saatava tämä mun paha olo ulos, mä aloin kirjoittamaan blogia ja sitä kautta kertomaan ihmiselle et "moi mä olen Blanche ja mä olen masentunut." Alkuun mua pelotti todella paljon mitä ihmiset musta ajattelisi. Mut sainkin yllättyä kun muutkin ystäväni alkoivat avautumaan siitä että hekin ovat olleet masentuneita ja osa on tällä hetkellä. Olin jotenkin yllättynyt että ihmiset joista ajattelin että he ovat todella tasapainoisia, niin ovat kokeneet saman. Omalla tavalla se oli ihana tunne, vaikka en masennusta toivo kenellekkään, niin silti oli ihanaa että en ollut ainut joka oli tämän kamalan sairauden joutunut kokemaan ja he ymmärsivät minua täysin. Taas kerran ystäväni olivat tukenani. Sen sijaan että olisi yksi jolle soittaa kun oli paha olla, niitä oli paljon. Ja mitä enemmän mä puhuin siitä ihmisille, sitä parempi olo mulle tuli. Silloin mä tajusin että se salailu, ei palvellut ketään, nyt mä olen vaaa, sillä mä puhun!

Timin lähdettyä mä lupasin etten mä masennu ja mä tein paljon töitä sen eteen. Ja siitä ystäväni Laticia muistutti minua eilen. Hän muistutti minua siitä kuinka valitin etten pärjää ilman Timiä ja kuinka en pääse koskaan yli mun läheisriippuvuudesta. Mä valitin vaikka ja mistä. Katsokaa mua nyt. Mä en ole masentunut, thank God, mä olen löytänyt jumalan, mä olen tehnyt kovaa työtä jotta en olisi läheisriippuvainen. Kun mä katson taakse, mä olen todella onnellinen minne suuntaan mun elämä on menossa. Se ei aina ole ollut hyvä, mutta se riippuu minusta, mitä minä tällä elämälläni teen.

Se mitä todella haluan sanoa on kiitos kaikille mun ystävilleni siitä että ne on ollut mun tukena. Kuunellut mua huonoina ja hyvinä aikoina. Koskaan en voisi kiittää teitä tarpeeksi. Mä olen todella onnellinen ja siunattu siitä että mulla edes on ystäviä. Elämä ei aina ole mahtavaa, mutta pitää vain osata iloita siitä mitä edes on. Ja juuri nyt, mä iloitsen mun ystävistäni.

We have to forgive others like Christ forgave us!

Today I'm talking about forgiveness. God ask us to forgive, and why is that..? Because you have to forgive to be forgiven. We have to forgive others like Christ forgave us. Do anyone of you know, what is the first step to forgiveness..? The first step is to eknowledge what was done. Because many times, we dont want to eknowledge what we've done. You know, when you dont forgive somebody, you give them power over your life. They are sleeping at night and you are walking aroud remembering everything they've done. This last weeks have been hard, until the Lord spoke to me on tuesday, and he said.. Forgiveness is not for the other persone, it's for you! And the longer you hold on to the pain, the past, the hurt and the memories, the longer you hold yourself to be happy and free. People often say that "this persone did this and that is why I'm this way." I use to say that too. My life have never been good. 13 years in a violent family. Everything I did or didn't do was because I had lived a certain kind of life. But now I understand that my mom and dad gave me life, that is all they were suppose to do. No matter how good or how bad that life was, it's up to me to make something good out of it. We all need to stop beeing victims and do something with our lives. All this time I have been mad at everybody who have hurt me. I have lost my sleep at night while the people who have hurt me sleep well. And for what..? The only persone hurting is me not them. So I decided to forgive them, and that same moment when I said "I forgive you", I felt free. Now is my turn to say I'm sorry to people I have hurt and hope they will forgive me. However, the most important thing is that I ask God to forgive me, and he will. 

I was debating with my brother yesterday and he said "It's good that you have found God, but not everybody finds him. And I said to my brother, you have to open your heart to find him. In january every direction I turned, there was drama, and I felt that I was losing friends for reasons I didn't even know. And I was mad at God, because everything I asked him, he didn't give it to me. Until one day he spoke through a friend of mine, and she said.. You have to be patient, God dont work when you want him to work, he work when it's time to work. So now I have been praying and waiting patiently, and you all know that I'm not a patient persone, but with God I have to be.

Today is the first of february, one month has gone by and no change has taken place in my life. Now I decided that it's time for me to be happy. Even though it is really annoying to call people and knowing that if I wouldn't call them, they would not call me, but that is what I have to do. Because later on, no one can come and say to me that I didn't tried.  Now I'll see who is worthy and who is not!

Mitä vikaa..?

Onko teille koskaan tullut sellaista tunnetta että kadutte yht'äkkiä kaikkia tekemiänne asioita..? Mulla on aina ollut mottona se että en kadu mitään, sillä kaikki tekemäni virheet ovat opettaneet minulle jotain. Mutta tänään ensimmäistä kertaa kaduin todella monta asiaa. Tänään mä tajusin vasta että mä olen aina pelännyt yksin jäämistä ja varmasti se on osa syy siihen miksi mä lapsenkin tein. Sillä eihän oma lapsi sua jätä. Jo ennen kuin mä synnyin mut jätettiin. Mun biologinen isä lähti kävelemään ennen kuin mä edes synnyin ja siitä se jättäminen vasta alkoikin. Mun äiti lähti kävelee mun elämästä kun mä olin 17 ja sen jälkeen kaikki jotka on tullut mun elämään ovat kävelleet ulos siitä samasta ovesta mistä ovatkin tulleet. Saanko kysyä mitä vikaa minussa on..? Miehet mun elämässä on kuin lintuja, ne tulee joksikin aikaa ja sit ne lentää pois. Mikä tässä pesässä on vikana..? Vajaa kolmen viikon päästä tulee 6 kuukautta mun ja Timin erosta. Huh, onpas aika mennyt äkkiä. Mut vieläkään mä en ole löytänyt onneani.. Jumala todellakin tekee asioita omalla ajallaan, eikä mun ajalla. Vois jo tapahtua, kiitos! Mä huomaan että niin kauan kun mä en ole onnellinen mun omassa elämässä, niin kauan mä en pysty iloitsemaan muiden puolesta ja niin kauan mä varmasti tulen olemaan katkera. Eli tänä vuonna etsitään onnea vaikka kiven alta.. Mun piti tänään miettiä 5 syytä miks mä haluan olla Timin kanssa.. Rehellisesti, mä en löytänyt edes yhtä. Mut sit kuitenkin sisimmässä mä vaan tiedän että mä rakastan sitä. Mut sit taas miksi mä rakastan sitä..? Miksi mä rakastaisin ihmistä joka lähtee kun todella tarvitsen häntä. Kuka ihminen lähtee pienen viattoman pojan elämästä. Joskus mä olen niin vihanen sille ja sit niinä päivinä kun mä olen tyhmä ja yksinäinen, mä haluun sen takaisin. Nyt mä oikeesti tajuan kuinka paljon mä sitä ihmistä rakastan, sillä 6 kuukauden jälkeen en ole täysin yli päässyt siitä, kun taas se pääsi yli musta jo elokuussa. No ehkä mä olin aina oikeassa siitä, että ei se mua koskaan kunnolla rakastanut, sillä se ois varmasti taistellut musta pikkasen enemmän.

Sairastelua!

Olen ollut koko viikonlopun flunssassa ja niin on poikakin, joten olemme eilen ja tänään vain chillanneet kotona ja nukkuttu pitkään. Eilen oli terapia, jossa meni todella hyvin. Oivalsin taas uusia asioita itsessäni ja muissa. Mun ei vielä pitänyt tulla kipeeksi, mä olin suunitellut et sairastun vasta tammikuussa, mut eihän se niin mene että sä vaan ilmoitat et ei tänään. Nyt sitä sit sairastetaan ja perjantaina toivon mukaan terveenä töihin. Eilen oli kyllä niin tylsää että päätin hieman netti shoppailla. Tuli ostettua itselleni Samsung 7" Galaxy Tab 2 Wifi + 3G ja Nikonin digikameran. Pakko kyllä sanoa että on ihanaa olla töissä ja tienata elantonsa ihan itse. Voi ostella ihan mitä vaan, kun tietää että on varaa maksaa ja muutenkin on varaa ostella kaikkea mitä itse tahtoo ja mitä poika tahtoo.

Tää yö oli aivan kamala. Heräsin kolmen aikaa aamuyöstä siihen että poika itki eikä saanut sanaa suusta. Pistin valot ja huomasin että poika oli aivan sininen. Pelästyin niin paljon että juoksin hakemaan astmalääkkeet ja annoin ne hänelle. Vähän ajan päästä väri palautui ja poika sai taas henkeä. Itse en saanut enään unta joten päätin soittaa Stephanielle, joka nykyisin asuu Seattlessa. Hänkin ihmetteli miten olin siihen aikaan hereillä. Saimme hetken aikaa juteltua, kunnes oli molempien aika mennä nukkumaan. Oh, mä haluan jenkkeihin. Mut just nyt Miami ois aika kova sana.

Tänään hoidin vakuutus asioita. Nyt on viimein ja vihdoin kaikki vakuutukset ja kaikki vakuutettuna. On kotivakuutusta ja molemmille tapaturmavakuutus, pojan sairausvakuutus, matkavakuutus ja kuolemanvaravakuutus, just in case I die! Tänään tuli paketoitua muutaman ystävän lahjan ja enään puuttuu kahdelle ystävälle joululahjat. Varmasti ostan heille jotain Pariisista. Timin lahja tais olla ehkä arvokkain, mutta sen enempää en asiasta kerro, sillä se on yllätys. Pojalle on myös kaikki lahjat ostettu, enään puuttuu paketoiminen. Yksi pojan lahjoista on vaihdettava toiseen ensi maanantaina, sillä nykyinen on naarmuinen. Kuusikin on nyt laitettu esille ja olen pistänyt ikkunoihin ihanat jouluvalot. Lisää jouluvaloja voisin vielä hankkia. Mä rakastan kun valoja on joka puolella.

Tänään tuli puhuttua ystäväni Elaviinan.. Eikun Eveliinan kanssa puhelimessa pitkästä aikaa. Menee tässä nimet jo sekasin, kun poika kutsuu häntä Elaviinaksi. Eve tulee meille perjantaina ja en millään malta odottaa. Eveen tutustuin viime talvena, ihan yllättäen kun hän etsi mallia hänen taidenäyttelyyn ja sen jälkeen olemmekin olleet ystäviä. Meillä on aina ihanaa yhdessä. Perjantaina menemme ulos ihan kaksin ja hän jää sitten meille yöksi. Ja sitten minä vuorostaan menen sinne helmikuussa, kun meidän pitäisi lähtee laskettelee. Jännittää miten se lasketteleminen onnistuu. 

Even ja mun puhelun jälkeen sain Dalialta whatsapp viestin jossa hän kertoi että jos menen Marseilleen, niin en pysty yöpymään hänen luonaan, sillä perhe jossa hän vuokraa saivatkin vieraita ja sinne en sitten mahtuisi. Meinasin haljeta kahtia. Siis kaikki suunitelmat tehty, kaikki ostettu ja nyt tämä. No, onneksi sain purkaa sydäntäni Timille ja hän osasikin lohduttaa. Äidin kanssa puhuin myös ja hänkin koitti löytää ratkaisua. Huomenna sitten soittelen äidille takaisin, jospa hän olisi löytänyt ratkaisun. Pakko kyllä myöntää että olin hieman hämmentynyt kun Timi osasi lohduttaa. Mut niin se menee, et silloin kun mä en odota siltä mitään tai pahimmassa tapauksessa odotan pahinta, se yllättää mut joka kerta. 

Viime aikoina on ollut ihan kiva puhua Timin kanssa. Se on soitellut paljon ja on ollut kiva vaihtaa kuulumisia. Jotenkin tää puhelimessa puhuminen sujuu meiltä paremmin kuin face to face. Mut voi olla että mä olen aika varautunut ja en osaa sen takia yhtään rentoutua. Ehkä munkin pitäisi harjoitella rentoutumaan hänen seurassaan. Huomen aamuna se lähtee Miamiin 13 päiväksi. Pakko myöntää et kyl sitä tulee ikävä.

Missä mä olin tasan vuosi sitten..?

Ehdin puhua ihan liian aikaisin. Eilen vielä mietittiin Timin kanssa kuinka ihanaa on kun ei ole vielä lunta ja tänään se sit tuli. Yllättävää että olen kyllä nauttinut tästä lumesta. Lapset varsinkin ovat ihan innoissaan tästä lumen määrästä. No sentää bussit ja junat vielä kulkevat, saas nähdä miten kauan, kun joka vuosi on aina joku ongelma.

Tajusin muuten tänään, että tasan vuosi sitten mä olin parisuhteessa ja mulla oli vaikea masennus. Ja tästä kuukausi eteenpäin, mä päätin alkaa kirjoittaa blogia, missä mä saan ilmaista itseäni. Tää blogi on auttanut mua todella paljon. On se jännää, miten paljon asiat voi muuttua vuodessa. Vuosi sitten mä luulin että mä olisin tässä yhä Timin kanssa. Mut sit taas vuosi sitten mä luulin että mä olisin yhä masentunut. Paljon on muuttunu, paljon olen menettänyt, mutta paljon olen saanut. Joskus toivon että voisin mennä ajassa taaksepäin  ja muuttaa asioita, mutta se on mahdotonta. Siispä on kuljettava vain eteenpäin ja toivottava parasta tulevalle.

Ja jos kukaan muistaa mitä kirjoitin ekassa blogi päivityksessäni, niin hyvä, mut jos ette, tästä pääsette lukemaan sen. Mä kirjoitin muutoksista. Omia sanoja lainaten "Jos 2011 on ollut katumuksia täynnä, huonoja valintoja, epäonnea, vastoinkäymisiä, niin uusi vuosi on aina hyvä vuosi aloittaa alusta." Ja mä todella uskon tuohon. Joka vuosi on uusi vuosi olla parempi. Mä toivoin että mä parantuisin masennuksesta, että mä olisin onnellisempi ja että mä laihtuisin. Ja kattokaa mua nyt, mä tein noi kaikki. Mä parannuin masennuksesta, mä olen onnellinen ja mä laihduin 10kg. 2012 oli mun vuosi ja se on ollut hyvä vuosi, mutta 2013 tulee olemaan vielä parempi vuosi. Ja vain minä voin tehdä siitä hyvän, ei kukaan muu! Mä tulen varmasti itkemään kun vuosi vaihtuu, koska tää on ollut rankin vuosi mulle ja mä selvisin siitä. Mä varmasti tulen itkemään onnesta mutta myös surusta, sillä menetin aarteen. Ens vuoden lista tulee olemaan pitkä lista, mut mä tiedän että mä aion selvitä niistäkin, sillä viime vuonna, tähän samaan aikaan, mä halusin kuolla. Halusin viedä itseltäni hengen, sillä en nähnyt mitään pointtia elää. Kato missä mä oon nyt. 365 päivää tuntuu pitkältä, mutta loppu peleissä se on lyhyt. Enään hieman päälle kuukausi ennen kuin vuosi vaihtuu, do you have a wish..?