Kesä on täällä!

Apua, en oo kirjoittanut tänne kohta viiteen viikkoon. Huh, aika menee välillä niin nopeesti ohi, ettei tajuakkaan. Tää kesä on ollut niin villi etten mä ole hirveesti saanut aikaa pysähtyä. Koko ajan ollut tulossa tai menossa. Mä en edes tiedä mistä taas aloittaa, kun kaikkea on tapahtunut. No viimeksi kun tänne jotain kirjoitin niin oli mun syntymäpäivänä.

No syntymäpäivä juhlat menivät hyvin. Käytiin Memphiksessä syömässä suurella "nekru" porukalla. Siis voitte kuvitella miten paljon meistä lähti ääntä ja kuinka paljon me riehuttiin. Memphiksen jälkeen osa porukasta siirty Circukseen ja osa meni Vaticaniin. No mulla meni 170€ juomiin illan aikana. Seuraavana päivänä olikin sen mukainen olo. Mutta kivaa oli ja mä rakastan mun ystäviä valtavasti.

Mitä muuta mä nyt sit oon tehnyt tämän kesän aikana.. No aika lailla nähnyt ystäviä, käynyt baareissa.. Josta tulikin mieleen kävin ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen Tigerissa. Olipas mielenkiintoinen kokemus. Ja sit tietenkin olin isolla porukalla Kaivohuoneen beach parteyssä. Tuntuu et koko toukokuun ja kesäkuun alusta mä en oo tehnyt mitään muuta kun juossu baareissa kun on ollut vapaata. Huoh, mitä iloa on treenaa itsensä kesäkuntoon jos kesällä sit lihoo..!?! Ajan haaskausta! Mulle on tullut melkeen 5kg takas, mä en kestä, eikä mulla ole nyt mitään motivaatiota treenaa tai tehdä yhtään mitään liikuntaa. Missä olet motivaatio, mä tarvitsen sua kipeesti..!?! No nyt olen ollut 2 vkoa käymättä yhtään missään ja minimoinut alkoholin käytön. Nyt kulutetaan tää kaikki pois.

Ajatella että kohta kesäkuu on ohi ja me siirrymme heinäkuuhun. Kääk, kohta tääkin kesäloma on ohi. Eli nyt nauttimaan kaikesta mitä tällä kesällä on tarjota mulle. Pitkään mä etsin onnellisuutta, nyt mä löysin sen! Parhaimmat hetket tästä kesästä on ollut se että on saanut viettää pojan kanssa niin paljon aikaa. Käytiin jopa lintsillä. Poikakin on jo nyt 3 vuotias ja elämä on täynnä yllätyksiä.

Jokainen on itse vastuussa onnellisuudestaan

Luin tänään artikkelin, jonka haluan jakaa myös teille. Tämä kirjoitus osui ja upposi. 

Sinä olet onnellinen. Mutta ulko-ovella päälle vyöryy pimeys, jalkakäytävä on jäätikkö ja pysäkillä bussi roiskauttaa loskat nilkoillesi.

Potuttaa.

Mielesi alkaa pyöriä harmien ympärillä. Siihen mennessä, kun pääset työpaikalle, olet jo saanut vakuutettua itsesi siitä, että elämässä kaikki on päin huonoa.

Ihan turhaan. Kaikki on hyvin.

En usko olevani ainoa, joka kamppailee oman mielen hallinnan kanssa. Ympärillä näkee ihmisiä, jotka paisuttelevat murheitaan, syyttävät joka ongelmasta muita tai ottavat kaiken niin raskaasti, että elämä alkaa ahdistaa. Yhteiskunnassa se näkyy: masennusta, itsemurhia, stressiä, kaikkeen kohdistuvaa vihaa.

Tapana on syyttää hyvinvointivaltion rappiota, työelämän vaatimuksia, maahanmuuttoa, nuivaa puolisoa tai pitkää talvea – aina on joku tai jokin, joka estää oman onnellisuuden. Entä jos se onkin ihan oma vika? Meidän kaikkien, jotka emme osaa johtaa itseämme.

Jokainen on itse vastuussa onnellisuudestaan. Vaikeuksia ei voi kukaan välttää, mutta itse voi valita, miten niihin suhtautuu. Valinta ratkaisee, eteneekö vastoinkäymisistä synkkyyteen vai ei.

Oma mieli on hankala koulutettava. Joitain ihmisiä siinä auttaa hyvä kasvatus, toisia uskonto. Kun minä kohtasin elämäni ensimmäisen vaikean kriisin, psykologiset taitoni riittivät vain ahdistuksen syventämiseen. Kun lopulta tajusin, auttavat ajatukset olivat niin yksinkertaisia, että uskoin kaikkien tietävän ne:

Päästä irti – älä haudo vihaa sisälläsi.

 Ole kiitollinen – keskity hyvään.

Anna anteeksi – älä anna kokemasi vääryyden hallita itseäsi.

Hyväksy se, mihin et voi vaikuttaa. Heittäydy siihen, mihin voit vaikuttaa.

Erityisen hyödyllisen ajatuksen luin John C. Parkinin kirjasta F**k It: The Ultimate Spiritual Way. Kirja lupasi viedä äärimmäisen henkisyyden tielle. Sen keskeinen ajatus on "fuck it" – relaa, elämää tämä vain on.

Elä hyvällä mielellä. Se on suurin palvelus, jonka voi tehdä itselleen. Se myös sulostuttaa läheisten elämää.

Toisia voi johtaa hyvin vain, jos osaa johtaa itseään. Kun ymmärtää omaa ajatteluaan ja toimiaan, näkee tavat kehittää kykyä muissa. Hyvät johtajat kykenevät pelastamaan perheet, urheiluseurat, rykmentit, yritykset, taideyhteisöt ja valtiot.

Tässä kohtaa voi syyttää yhteiskuntaa. Mielenhallinnan merkitys on laiminlyöty. Koulussa on pakollista opetella derivointia muttei peruspsykologiaa, joka auttaisi kohtaamaan jokapäiväisen haasteen: oman itsensä kanssa elämisen.

Annan sen anteeksi. 

Lähde: Sami Sillanpää HELSINGIN SANOMAT

Sveitsin hiihtokeskus!

Perjantai, olet vihdoin täällä. Sinua olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Koko viikon ollut töissä ilta vuorossa, mutta tänään on mentävä aamulla kouluun. Koulussa oli onneksi niin rentoa ettei pahemmin tarvinnut ajatella mitään. Koulusta päästyäni, kävin pikaisesti hoitamassa verotus asioita ja sitten kävin arnoldsista hakemassa bagelin mukaan. Sitten suuntasin kohti junaa. Mä vihaan ruuhka aikana olla jossain junassa, metrossa tai ratikassa. Mua ahdistaa ihan hirveesti olla kuin sillit purkissa. No matka kohti hyvinkäätä käy ja koko juna matka menikin puhuessa ystäväni Alexandran kanssa. Vihdoin hyvinkäällä ja Eve tuli hakemaan minut asemalta autolla. Evelle päästyämme, vaihdoimme laskettelu vaatteet päälle ja menoksi sitten Sveitsiin. Sveitsin hiihtokeskuksessa kokeilin ensin laudalla menemistä, mutta se ei todellakaan ollut mun juttu, joten vaihdoin sukset jalkaan. No nyt laskee mäkeä! Parin kaatumisen jälkeen, opin tekniikan ja loppu aika menikin todella hyvin. Olimme siellä kolme tuntia ja meillä oli kyllä todella hauskaa. Mun kaatuminen tuotti muillekkin hyvät naurut kun ne oli aina niin koomiset. Mutta minun onnekseni opin nopeasti ja löysin tasapainon. Kävimme siinä välissä myös juomassa kuumaa kaakaota ja sitten jatkoimme laskemista. Kuten aina sanotaan että tekevälle sattuu ja niin siinä pääsikin käymään että viimeisessä laskussa en ehtinyt jarruttaa enkä reagoida kun lensin pari metriä eteenpäin ja nilkkani meni. Olin niin shokissa että en osannut huomioida ihmisiä ympärilläni, jotka kyselivät onko kaikki hyvin. Makasin vain siinä. Koitin lähteä kävelemään mutta kipu oli aivan sietämätön oikeassa jalassa joten henkilökunta soitti minulle kyydin. Moottorikelkalla sitten minut ajettiin ylös ja autettiin sisälle lepuuttamaan jalkaani. Onneksi meillä oli auto, joten Eve ajoi meidät hänen kotiinsa. Evellä, hänen vanhempansa kysyivät miten minulla meni ensikertalaisena, niin totesimme vain että "näin hyvin..." Vanhemmat olivat ihan järkyttyneitä ja miettivät että pitäisikö minut viedä sairaalaan. No minä kun en pahemmin valita, niin mä vaan nauroin ja vitsailin koko illan vaikka jalkaan sattui. Kävin jopa saunassa, jonka jälkeen tuli kyllä todella paha olo ja otin pari särkylääkettä ja menin nukkumaan. Yöllä huomasin oikean jalkani turponeen. Mutta kipu oli onneksi jo hieman laantunut. Aamulla pystyin jo osittain astumaan jalalla, mutta en voinut pistää koko painoani siihen. Minulla oli jo yskä lähtiessäni hyvinkäälle, mutta nyt se oli pahempi. Nenä vuoti ja yskitti niin paljon että huh. Lauantai iltapäivällä Eve heitti minut hyvinkään juna-asemalle ja sieltä sitten matka kävi kohti kotia. Kotiin päästyäni olin aivan rampa. On niin kiva olla kotona. Huomenna olisi töitä, mutta en mä flunssasena ja nilkka kipeenä voi sinne mennä. Ei musta mitään iloa olisi siellä kenellekkään. Eli tänään otetaan rennosti ja nautitaan kodin lämmöstä. Kyllä lasketteleminen on ihanaa ja kyllä mä sitä toistekkin aion tehdä. Ajattelin vielä tuossa helmikuussa lähteä laskemaan mäkeä. Vaikka nilkka meni, ei siltikään jäänyt traumoja vaan tuli sellainen olo että haluun sinne uudestaan. Eli sellainen viikonloppu täällä, mites siellä..?

I want out of here!

Tiedättekö mikä on kamalin asia mitä mulle aina tapahtuu..? Se että mä meen aina takapakkia. Ihan sama mitä mä teen ja monta askelta mä pääsen eteenpäin, mut sit mä myös tuun taaksepäin. Miksi..? Mä olen välillä niin väsynyt tähän.. Olisi kiva jos edes puoli vuotta kaikki olisi hyvin, onko se jotenkin liikaa pyydettyä. Mä uskon jumalaan ja rukoilen joka ilta, mitä vielä vaaditaan..? Jotenkin tajusin vain tänään et tää ei ollut se elämä mihin allekirjoitin nimeni. Timillä oli tapana sanoa et "Aina jokin on huonosti, koskaan mulla ei ole asiat hyvin." Se on oikeassa, mä olen todella ongelmallinen. Aina jokin on huonosti. Matka meni upeesti ja se oli aivan ihana ja sit heti kun tulin takaisin, BOOM mennään taas alamäkeä. No ehkä tää tästä vielä paranee. Toivotaan parasta!

Mun paras ystävä Stephanie tuli takas suomeen hetkeksi aikaa ja se on nyt asunnut mun luona. Meillä on ollut aivan ihanaa yhdessä. Nyt kun olen tottunut olemaan yksin kotona, niin on jotenkin outoa kun on joku muu täällä asumassa.. Joku muu kuin oma poika. Aluksi en oikeen tiennyt miten suhtautua, mut me ollaan naurettu joka ilta ja se on ollut niin terapauttista. Ehkä Stephanien ollessa täällä sitä tajuaa et vaikka on jo tottunut yksin oloon, niin silti kaipaa jonkun seuraa jonka kanssa käydä aikuismaista keskustelua. Mä kaipaan pois täältä. Ihan oikeesti, mä tapan itseni kohta jos mä en pääse pois. Tää maa on niin masentava, kaikilla on omat juttunsa ja kukaan ei välitä tarpeeksi muista. Kaikki on aina minä, minä, minä. Kaikki täällä tekee töitä, kukaan ei ehdi nähdä, kellään ei ole koskaan aikaa. Pariisissa oli se hienoa et ihmiset oli niin onnellisia ja siellä oli niin helppo puhua ja tavata ihmisiä. Tää maa on ihan liian masentava mulle, oh God, I want out of here!!

Sairastelua!

Olen ollut koko viikonlopun flunssassa ja niin on poikakin, joten olemme eilen ja tänään vain chillanneet kotona ja nukkuttu pitkään. Eilen oli terapia, jossa meni todella hyvin. Oivalsin taas uusia asioita itsessäni ja muissa. Mun ei vielä pitänyt tulla kipeeksi, mä olin suunitellut et sairastun vasta tammikuussa, mut eihän se niin mene että sä vaan ilmoitat et ei tänään. Nyt sitä sit sairastetaan ja perjantaina toivon mukaan terveenä töihin. Eilen oli kyllä niin tylsää että päätin hieman netti shoppailla. Tuli ostettua itselleni Samsung 7" Galaxy Tab 2 Wifi + 3G ja Nikonin digikameran. Pakko kyllä sanoa että on ihanaa olla töissä ja tienata elantonsa ihan itse. Voi ostella ihan mitä vaan, kun tietää että on varaa maksaa ja muutenkin on varaa ostella kaikkea mitä itse tahtoo ja mitä poika tahtoo.

Tää yö oli aivan kamala. Heräsin kolmen aikaa aamuyöstä siihen että poika itki eikä saanut sanaa suusta. Pistin valot ja huomasin että poika oli aivan sininen. Pelästyin niin paljon että juoksin hakemaan astmalääkkeet ja annoin ne hänelle. Vähän ajan päästä väri palautui ja poika sai taas henkeä. Itse en saanut enään unta joten päätin soittaa Stephanielle, joka nykyisin asuu Seattlessa. Hänkin ihmetteli miten olin siihen aikaan hereillä. Saimme hetken aikaa juteltua, kunnes oli molempien aika mennä nukkumaan. Oh, mä haluan jenkkeihin. Mut just nyt Miami ois aika kova sana.

Tänään hoidin vakuutus asioita. Nyt on viimein ja vihdoin kaikki vakuutukset ja kaikki vakuutettuna. On kotivakuutusta ja molemmille tapaturmavakuutus, pojan sairausvakuutus, matkavakuutus ja kuolemanvaravakuutus, just in case I die! Tänään tuli paketoitua muutaman ystävän lahjan ja enään puuttuu kahdelle ystävälle joululahjat. Varmasti ostan heille jotain Pariisista. Timin lahja tais olla ehkä arvokkain, mutta sen enempää en asiasta kerro, sillä se on yllätys. Pojalle on myös kaikki lahjat ostettu, enään puuttuu paketoiminen. Yksi pojan lahjoista on vaihdettava toiseen ensi maanantaina, sillä nykyinen on naarmuinen. Kuusikin on nyt laitettu esille ja olen pistänyt ikkunoihin ihanat jouluvalot. Lisää jouluvaloja voisin vielä hankkia. Mä rakastan kun valoja on joka puolella.

Tänään tuli puhuttua ystäväni Elaviinan.. Eikun Eveliinan kanssa puhelimessa pitkästä aikaa. Menee tässä nimet jo sekasin, kun poika kutsuu häntä Elaviinaksi. Eve tulee meille perjantaina ja en millään malta odottaa. Eveen tutustuin viime talvena, ihan yllättäen kun hän etsi mallia hänen taidenäyttelyyn ja sen jälkeen olemmekin olleet ystäviä. Meillä on aina ihanaa yhdessä. Perjantaina menemme ulos ihan kaksin ja hän jää sitten meille yöksi. Ja sitten minä vuorostaan menen sinne helmikuussa, kun meidän pitäisi lähtee laskettelee. Jännittää miten se lasketteleminen onnistuu. 

Even ja mun puhelun jälkeen sain Dalialta whatsapp viestin jossa hän kertoi että jos menen Marseilleen, niin en pysty yöpymään hänen luonaan, sillä perhe jossa hän vuokraa saivatkin vieraita ja sinne en sitten mahtuisi. Meinasin haljeta kahtia. Siis kaikki suunitelmat tehty, kaikki ostettu ja nyt tämä. No, onneksi sain purkaa sydäntäni Timille ja hän osasikin lohduttaa. Äidin kanssa puhuin myös ja hänkin koitti löytää ratkaisua. Huomenna sitten soittelen äidille takaisin, jospa hän olisi löytänyt ratkaisun. Pakko kyllä myöntää että olin hieman hämmentynyt kun Timi osasi lohduttaa. Mut niin se menee, et silloin kun mä en odota siltä mitään tai pahimmassa tapauksessa odotan pahinta, se yllättää mut joka kerta. 

Viime aikoina on ollut ihan kiva puhua Timin kanssa. Se on soitellut paljon ja on ollut kiva vaihtaa kuulumisia. Jotenkin tää puhelimessa puhuminen sujuu meiltä paremmin kuin face to face. Mut voi olla että mä olen aika varautunut ja en osaa sen takia yhtään rentoutua. Ehkä munkin pitäisi harjoitella rentoutumaan hänen seurassaan. Huomen aamuna se lähtee Miamiin 13 päiväksi. Pakko myöntää et kyl sitä tulee ikävä.

Sunday brunch!

Aamulla heräsin ihan ihmeelliseen ääneen, en kyllä tiedä mistä se tuli. En heti jaksanut nousta sängystä joten jäin sänkyyn näpräämään puhelintani. Jossain vaiheessa Timi soitti ja kyseli missä ja monelta näemme tänään. Sovimme ajan ja paikan ja sitten lopetimme puhelun. Puhelun jälkeen nousin sängystä ja aloin valmistautumaan. Kun olin valmis, lähdin kävelemään kohti bussi pysäkkiä. Olin taas vaihteeksi unohtanut että tänään on sunnuntai ja että koko kaupunki on täynnä sunnuntai ajajia. Voi että mä vihaan niitä. Bussi johon hyppäsin, ei jostain syystä päässyt tarpeeksi nopeesti liikkumaan eteenpäin ja siitä syystä olin myöhässä. Olisi pitänyt vaan jäädä pois ja vaihtaa metroon. No perille pääsin vihdoin ja viimein. Kymppi ratikka tulikin sopivasti ja hyppäsimme kyytiin. Jäimme Oopperan kohdalla pois ja kävimme syömässä Gringos Locos nimisessä ravintolassa. Mua aina pelottaa mennä uusiin paikkoihin syömään sillä mua pelottaa se et jos en pysty syömään siellä mitään tai aterioiden saaminen menee liian hankalaksi. Allergiat rajoittaa todella paljon ja välillä ihan ärsyttää kun pitää olla kaikelle allerginen. 

Alkuun olin hieman varautunut, sillä Timistä ei koskaan tiedä millä tuulella se on. Sillä on tosi lyhyt pinna, tai ainakin mun kanssa ja sen takia mä oon aina alkuun hiljainen, koska mä haluan tutkia sitä. On tää niin surullista et tähän on tultu. Mulla on aina ollut hyvä olla Timin kanssa. Jo silloin kun me olimme vain ystäviä, se oli sellanen ihminen jonka edessä uskalsin olla minä itse. Nyt musta tuntuu etten mä voi olla. Tai ehkä mä voisinkin, mutta eniten mua pelottaa et miten se reagoi siihen. Alkaako sitä ärsyttää, alkaako sitä ahdistaa tai kenties tulisko sille epämielyttävä olo..? Taas paljon kysymyksiä mitä mä mietin aina kun olen sen kanssa tai puhun sen kanssa. Musta oli kiva et se ehdotti tätä tapaamista, sillä mä en varmaan olis. Mä olen ottanut sellasen asenteen etten mä enään kysy siltä et "milloin nähdään..?" Sillä sit mä en pety jos sillä ei ole aikaa nähdä mua. Parempi et se kysyy, niin silloin tiedän varmasti että se haluu ihan oikeesti nähdä mua. Tottakai mulla on tunteita sitä kohtaan ja sillä ei. Ja kun me nähdään niin me nähdään vain ystävä mielessä. Mutta ei niitä tunteita noin vain sammuteta. Ei sille voi mitään kehen rakastuu tai ketä rakastaa. Timi on perus suomalainen mies joka ei puhu omista asioistaan, se kelaa niitä omassa päässään, jos kelaa. Kun taas mä olen sellanen et jos mua painaa jokin asia, mun on pakko saada puhua siitä ystävän tai terapeutin kanssa. Mut ehkä juuri siksi mä olen päässyt eteenpäin. Toki mulla on huonoja päiviä, kelläpä ei olis, mutta mua ei enään masenna, eikä mulla oo ollut pitkään aikaan sellasta oloa etta masentais. Nyt on ehkä esiintynyt ahdistusta, mutta nyt mäkin olen oppinut miten saan ahdistuksen pois. Ennen jos mua ahdistu mulla oli sitä varten lääkkeet ja mä juoksin niiden luokse heti, koska mä en halunnu sitä tunnetta. Nyt kun olimme syömässä Timin kanssa, mua alko ahdistaa, mut sit mä vaan katoin ulos ja mietin mukavia asioita, niin kauan kunnes ahdistus alko laantua niin paljon että katosi täysin. Jos mua esim. kotona ahdistaa, mä saatan alkaa siivota, katsoo leffaa, mennä lenkille tai tehdä jotain jotta saan mielelle rauhan. Aina se ei kuitenkaan heti onnistu, mutta minähän en luovuta. Mä olen oppinut todella paljon siitä miten voin hillitä itseäni ja kiitos siitä kuuluu mun terapeutille. Ja nyt kun mä olen terve, mä olen hirveesti tehnyt sellaista itse tutkiskelua. Mä hirveesti analysoin asioita ja pohdin mitä tuli masennuksen aikana sanottua ja tehtyä. Kyllä mä välillä häpeän sitä ihmistä mikä musta tuli, koska se ihminen oli ilkeä ja väkivaltainen. Ja kaikista pahinta oli se että se kohdistu mieheen jota rakastan. Välillä mä ihan oikeesti mietin et miks mä tein noin ja miks mä sanoin näin, mut mä en vaan löydä muuta vastausta kuin se että mä olin sairas, enkä mä oikeesti tiedä miksi mä niin tein. Kai mulla vaan oli niin paha olo, et se sit purkaantu Timiin. Harva sitä tietää, mutta mä olen kaiken aikaa itselleni vihainen siitä mitä tein/sanoin, sillä jos niitä ei olisi sanottu/tehty, ehkä me oltas vielä yhdessä. Ehkä meitä vielä olisi. Syyllisyys on kova. Puhuttiin tämän viikon alussa Timin kanssa ja sanoin sillekkin, etten mä ole vihainen että hän muutti pois, vaan olen vihainen siitä että juuri silloin kun mä aloin voimaan todella hyvin ja kun mä olin taas Blanche, niin silloin hän päätti jättää minut. Musta on ihanaa et mun ystävät on nähnyt minussa suuria muutoksia. Mä olen heidän mielestä paljon onnellisempi ja iloisempi. Mutta huomaako Timi sen..? Tää tilanne on vähän niinkuin tekis kovasti töitä jonkun asian eteen ja sit kukaan ei huomais mitään. Mä olen muuttunut ja mä olen erilainen, mut niin kauan kun hän ei avaa silmiään ja katso, hän ei tule koskaan näkemään MUA. Se todellinen minä, se ihminen johon hän rakastui. Ehkä hän ei halua nähdä tai ehkä hän näkee vaan sen millainen olin masentuneena ja ajatus siitä että hän näkisi millainen olen nyt, on hyvin kaukaista. Enhän minä oikeesti tiedä mitä herran päässä liikkuu, kunhan kelailen ääneen. Tai tilanne voi olla myös se että hän näkee, mutta ei uskalla sanoa mitään. Hänellä on kova pelko siitä että masennun uudestaan. Uskokaa pois, niin on mullakin, mutta en mä anna sen pelon vallata mun mielen. Mä olen päättänyt ettei se tule ja kun mä päätän jotain, asia on myös niin. Ja kun masennuksen on sairastanut, sitä osaa helpommin tunnistaa jos se on tulossa takaisin. Mä toivon et Timi ei anna sen pelon vallata sen mieltä. Mä olen oikeesti ihana ihminen, vaikka itse sanonkin. En mä paha ole, enkä mä koskaan halua pahaa kellekkään tahallisesti. Mut hiljaa hyvä tulee, ainakin niin kaikki mulle sanoo. Kyllä se on joku päivä vielä mun, tai ainakin toivotaan et on!

Ilta kuitenkin meni hyvin ja juttelimme ja söimme. Syötyämme otimme ratikan keskustaan päin ja kävimme kampissa parissa liikkeessä. Sitten lähdimme kohti metro asemaa. Laskeuduimme liukuportaita ja siinä hän sanoi minulle että näytän hyvältä, sanoin kiitos ja käännyin ympäri. Was about time, olin odottanut sitä lausetta kauan. Olin pelkkää hymyä. Metrossa hän istui mua vastapäätä, mä halusin vaan suudella häntä. Hän pisti kätensä ikkunan viereen nojaamaan ja mä sit aloin silittää sen kättä ja lopulta pidin siitä kiinni. Mun sydän suli. Timistä päätellen hän ei ehkä olisi halunnut, mutta sitten olikin mun aika jäädä pois. Hän halasi minua ja annoin hänelle pusun poskelle, sitten lähdin.

Jos mä saisin pyyhkiä vain yhden asian mun elämässä, niin se olisi juuri tämä aika kun olin masentunut. Kaikista mun poikaystävistä, hän oli paras ja minä pilasin kaiken. Toivotaan ettei hän ajattele mua kovin pahalla ja joku kaunis päivä hän ajattelee mua hyvällä. Sitä päivää odotellessa!

It's never too late to live happily ever after!

Monday, you came again! Tällä viikolla ollaan taas koulussa. Mä toivon et tää viikko menee nopeesti et pääsen takas töihin. Mulla on ikävä mun "vauvoja" siis mä olen 3-5 vuotiaiden ryhmässä, eli ei ne mitään vauvoja ole.. mut mut mut.. Ne on mun vauvoja! on se jännää kuinka ne taas pitää mun poikaa ihan vauvana.. J täyttää ihan kohta 3 vuotta. Et käytännössä sekään ei ole enään vauva. No mutta se niistä vauvoista. Tänään oli taas terapia. Oli tosi kiva päästä sinne, koska tässä on ollut viikko välissä. Mun piti muistella aikoja kun mä olin vauva/lapsi ja aaall the way to aikuisikä. Olipa rankkaa! Oli joitain asioita mitä mä en edes muistanu ja sit oli niitä asioita mitä mä en halunnut muistaa. Siitä mä olen niin onnellinen et mä kerroin mun koko elämästä itkemättä. Se on jo askel parempaa. Olin aivan rikki sen jälkeen, no eipä siinä hirveesti ehtiny sitä sen enempää ajatella kun menin sitten laittamaan itselleni kynnet. Kynsien laiton jälkeen suuntasin salille. Yleensä kun mulla on huono olla tai mieltäni painaa jokin asia, ainoa ihminen jolle haluan soittaa on Timi. Mut sit mä aina havahdunkin etten mä voi. Tai siis, kyl mä voisin, mut se on vaan lähinnä sitä etten mä viitti. Mua aina pelottaa et jos sitä alkaa ahdistaa tai jotain muuta. Mut se on mun parasystävä, mitä mä teen..? Lähetin sille siis viestiä et on paha olo ja olisin halunnu soittaa mut en ehkä uskalla tai viitti. Hän sitten soitti mulle, mut mä en sillä hetkellä pystyny puhuu ja soitin sitten salin jälkeen. Kerrankin musta tuntu et meidän eron jälkeen me ollaan pystytty puhuu puhelimessa ilman et mä itkin tai se vittuilee mulle tai et se ois ollut kiehumis pisteessä. Meillä oli hauska puhelu. Me naurettiin ja sain siltä hyviä neuvoja. Mä arvostan sitä ihmistä enemmän kuin se uskookaan. Mä olen nyt oppinut sen että kun Timiltä ei odota mitään, se yllättää. On se tyhmää ajatella näin, mut kyl mä toivon että kun mä olen selvittänyt kaikki reijät ja aukot mun elämässä, niin me löydetään toisemme. Koska silloin mä tiedän et mä pystyn olemaan sille se mitä se tarvii. Mä rakastan sitä ihmistä niin paljon ja välillä se sattuu et me ei olla yhdessä, kunnes mä tajuun et se on tällä hetkellä parempi, mut kuka tietää mitä myöhemmin voi tapahtua.

Mulla kesti hirveän kauan löytää onni. Mä ajattelin et jos mä en ole Timin kanssa, mä en voi olla onnellinen, mut arvatkaa vaan mikä yllätys se oli kun mä osasin olla onnellinen ilman sitä ja vaan sen takia koska mulla on huippuja ystäviä! Se on niin totta että koskaan ei ole liian myöhäistä olla onnellinen. Mä tiedän että tälle mun onnen tielle tulee mutkia matkaan, mut mä aion voittaa ne. Mä olen vielä nuori ja vaikka olis mitä ongelmia mun pitää alkaa elää, nyt ei viidestoista päivä, vaan nyt! Jos mä en nyt alota, mä en tuu aloittaa koskaan. Mulla on paras tuki olla onnellinen, eli miksi en ottaisi sitä vastaan. Nyt olisi kai aika karsia ihmisiä elämästä. Jättää ne jotka mua ansaitsee ja kävellä pois niiden ihmisten elämästä jotka ei mua ansaitse. Elämä on täynnä valintoja, mun pitää vaan osata tehdä oikeat valinnat. Nyt se alkaa, wish me luck!

You become what you believe - not what you wish or want, but what you truly believe

Tänään heräsin tosiaan 4.30 ja tajusin että eilisen taakka painoi niin kovasti harteilla, joten hain sairaslomaa ja ilmoitin poissa olostani töihin. Jotenkin ei tuntunut hyvältä jäätä kotiin, joten lähdin salille. Huh, no salilla tulikin sitten hikoiltua oikeen kunnolla. Tänään ei leikitty, piti päästä purkaa kaikkea mitä en ollut vielä purkanu. Salilla tuli oltua 1h 45min. Tänään keskityin reisiin, pakaroihin ja vatsaan. Koko loppu ilta tulikin vietettyä koneella ja neljä tuntia puhelimessa kolmen eri ystäväni kanssa. Tää on kyllä ollut paras päivä ikinä! Mä huomaan et joka sunnuntai mul on hirveen huono päivä ja ahdistaa. Mut maanantait on parhaita.. Eli kuka sano et maanantait on kamalia..?

Huomenna olis taas uus sali päivä ja tyttöjen ilta ihanan ystäväni Stephanien kanssa. Stephanie muutaa jenkkeihin kuukauden päästä ja jotenkin tuntuu et mun tuki ja turva katoo kokonaan. Se on sellainen ihminen jolle voin soittaa ja itkeä kaikesta ja se on myös sellainen joka sanoo asiat niinkuin ne on, ei kaunistele, ei mielistele. Ja vaikka ne saattaakin tuntua alkuun pahalta, hän on aina oikeassa. Min älskling! 

Koitin tänään katella lippuja sinne Miamiin ja ei oo todellista miten kallista liput olivat. Alkaa vaikuttaa epätoivoselta tää matka ja sinne lähteminen. Pitää nyt vaan osata etsiä ja koittaa bongaa hyvä diili, jos sellainen löytyis. Tosin jos en pääse matkalle, niin saan jouluksi ystäväni Alexandran tänne kylään leipomaan ja kattoo leffaa. Mulla on kyllä upeimmat ystävät! Hyvä tästä vuodesta tulee ja uusi vuosi tulee olemaan vielä upeampi vuosi. Ilman masennusta, ilman ongelmia. Pelkkää onnea ja onnellisuutta!

I'm gonna SHINE!

Olen ollut kolme päivää saikulla ja omalla tavalla tää on ollut sellasta aikaa että mä olen saanut ajatella mitä mä haluan tehdä, mitä mä haluan elämältä ja mitä mä aion tehdä sen eteen että olen onnellinen. Maanantaina mä pelkäsin etten mä pärjää, että mä vajoan kamalaan masennukseen, mut sit mä vaan hoksasin että kaikki riippuu musta. Mä voin päättää elää hyvin, olla onnellinen, pitää kropastani hyvää huolta, tavata ihmisiä ja taistella kaikkea negatiivista vastaan, mitä tielle tulee. Tai, mä voin antaa kaiken pahan viedä mut, luovuttaa ja olla surullinen. Kaikki on musta kiinni miten haluan elää elämäni. Maanantaina mä pistin yhden luvun kiinni mun elämässä ja mä päätin että jos se on tullakseen takaisin, sit se tulee. Ja mites kävikään, se tulikin jo tiistaina. Mä vihaan edes takas soutamista, sillä se rasittaa aivoja ja kehoa kaikella mahdollisella tavalla. Mä vaan haluun olla onnellinen ja keskittyy niihin asioihin mitkä ovat elämässä tärkeitä. Mä päätin etten mä aio rakastaa ihmistä/ihmisiä, jotka ei mua rakasta, sillä what is the point in that..? Mä olen niin pitkään rakastanut ihmistä joka ei mua rakasta ja se on ottanut kaikki mun voimat, nyt kun mä vihdoin pääsin yli siitä, I can breathe again!

Mä oon ollut kaksi kuukautta tauolla salista, sillä se ei vaan ole kiinnostanut mua tarpeeksi. Mulla karkasi motivaatio Timbuktuun. Nyt ei olis vieläkään motivaatiota mutta huomenna mä astelen salille ja meen hoitaa kroppani kuntoon. Viimeksi piti saada enään 7 kg pois, nyt se on taatusti noussut 9 kg, mutta oli mikä oli niin ne saadaan pois ennen talvea. I can do this!

Mua masentaa palata kouluun sillä mulla ei ole siellä hyvä olla. Mulla ei ole ystäviä siellä ja mua hyljitään siellä. Ja tää kolmen päivän saikku on tehnyt ihan hyvää, sillä enään olisi torstai ja perjantai koulua ja sitten palaankin töihin kolmeksi viikoksi. Kyl mä selviin nämä kaksi päivää koulussa, mun on pakko.

Mä oon viime aikoina bilettänyt niin hurjaa tahtii. Mulla on ollut todella ihanaa ja kavereiden näkeminen on piristänyt tylsää arkea hyvin paljon. Mä oon miettinyt nyt sitä et mä lähtisin jouluksi miamiin.. Olisin siellä joulun ja uuden vuoden ja sit palaisin. Sillä sen mä tiedän että jos mä olen yksin jouluaaton ja joulupäivän mä tuun masentuu niiin suuresti, et kaikki hyvä työ tulee menee roskiksesta alas. Kunpa mä saisin vaan jonkun mun kanssa, kun en ole koskaan ollut jenkeissä, niin en halua mennä sinne yksin.

Mutta tästä se elämä lähtee rullaa. Hyvä asenne, ihanat ihmiset ja.. No sanoisin hyvä sää, mutta kun suomessa asutaan niin hyvä sää on aika suhteellista. Maanantaina aukesi uusi luku ja mä toivon että se uusi luku tuo pelkkää hyvää koko loppu vuodelle asti. This is my time to shine, so I'm gonna SHINE!

My life for now on!

Hei kaikki lukijat! Siitä on aikaa kun olen tänne viimeksi kirjoitellut. Ei ole olut juuri mitään sanottavaa, eikä ole tehnyt mieli kirjoitella. Elämäni sai uuden suunnan 9.8 ja nyt olen koittanut sopeutua siihen. Joskus luulin että en olisi selvinnyt tästä erosta, mutta hyvinhän mä pärjään. Välillä kirpasee, mutta ei satu. Musta on tullut paljon vahvempi. Se on totta mitä ihmiset sanovat, elämä vahvistaa, opettaa ja tekee ihmisestä kovan. Sen sijaan että jäisin ryveemään itsesääliin ja miettisin miten asiat ovat huonosti, niin päätin miettiä mitä hyvää elämässäni on. Huomaa selkeesti etten ole enään masentunut, sillä tälläinen ajattelu masennuksen aikana olisi ollut miltein mahdoton.

Mä olen ollut koko viikon flunsassa, mutta olen silti onnistunut hymyilemään ja iloitsemaan elämästä. Sain jopa töitä päiväkodista. Kävin siellä myös tutustumassa ja aaaivan ihana paikka, toki minua hieman jännittää aloittaa uudessa paikassa, mutta hyvin se menee. Koulu alkaa 3.9, se hieman ahdistaa, mutta kyllä mä kestän.

En ole käyttänyt mitään lääkkeitä kolmeen kuukauteen. Mä olen niin ylpeä ja onnellinen mun saavutuksista. Salilla käyminen on nyt jäänyt, ei ole ollut mitään fiilistä käydä, mutta toivon että se muuttuu viimestään syyskuussa. 10 kg sain hienosti tiputettua, nyt pitää vaan skarppaa ja jaksaa tiputtaa vielä 7 kg. Nyt kun syksy tulee pitää koittaa jaksaa olla aktiivinen jotta ei masennu. Olen miettinyt jos aloittaisin viittomakielen kurssin, mallintyön, tanssin tai jonkun muun jutun mistä olisin mahdollisesti kiinnostunut.

Tää on mun elämä ja ainoastaan minä voin päättää miten sen elän. Voin joko nauttia elämästä ja ottaa kaikki ilo irti tai voin herätä joka päivä itkien ja valittaa kuinka elämä on paskaa. Ihan miten sen päätänkin elää, se on minun valintani. Ja minä päätän elää elämäni täysillä. I'm young and wild, what can stop me now..!?! Nyt alkaa uusi kappale mun elämässä ja jos sinne eksyy jotain vanhaa, niin mikäs siinä! I'm done being depressed and sad, It's time to smile ALOT!

Aurinkoinen päivä!

Mulla kun on ollut nää yöt hankalimpia, kun stressaan hirveesti, niin tää yö oli taas mahtava. Menin aikasin sänkyyn ja nukahdin lähemmäs aamu neljää. Voi että se pyöriminen ärsytti! Mä selkeesti stressaan niin paljon et menetän kohta yö uneni. Heräsin tänään 10 aamulla ja olin toodella väsynyt. Mulle kun ei aamusin uppoa ruokaa, niin löysin kaapistani hedelmäsoseen ja sitä sit vedin. Se oli kyllä hyvää, pitää niitä käydä ostaa. Aloin "aamiaisen" jälkeen valmistautua jä nähtiin Timin kanssa 12.30 keskustassa, mentiin siitä suoraan Finnkinoon noutaa liput ja mentiin sen jälkeen syömään Pizza hutiin buffettia. Mä en ole saanut syödä Pizza hutissa kuuteen kuukauteen ja mä voin sanoa tätä päivää on odotettu! Lounaan jälkeen alkoikin jo melkein elokuva. Kävimme katsomassa The Dark Knight Rises. Se oli kyllä tajuttoman hyvä elokuva! Leffan jälkeen saatoin Timiä bussipysäkille ja lähdin kamppiin päin. Siellä tapasin ystäväni Tiinan. Lähdimme vaihteeksi kiertää UFFia. Mä sain sieltä yhden coktail mekon ja yhden juhlamekon tooodella halvalla! Ihania löytöjä. Sitten mentiin istumaan mäkkiin ja sieltä sitten tulin kotiin. Nyt olisi tarkoitus valmistautua ja lähteä baariin.

Mun aamupala

Illan look

Tää oli yhden kaupan ikkunassa, ja mun oli vaan pakko ottaa siitä kuva, koska siinä oli musta aivan ihana kysymys.. Ja vastaus tuohon on "Almost"

Mun uus juhlamekko

Mun uus coktail mekko

Kakkuja, niin paljon kun jaksaa syödä! NAM!

 

Ajattelin et voisin viedä Timin joku päivä tonne. Oisko kiva yllätys! Saa syödä niin paljon kakkuja kun jaksaa.. Se joka keksi kakkubuffetin oli NERO!

Tää päivä on ollut kerrassaan ihana! Siis aivan upea päivä. Aurinko on paistanut, olen ollut ihanien ihmisten kanssa ja ilta senkun paranee. Pääsee tanssimaan! Huomenna kerron lisää tästä illasta, mutta nyt pakko mennä valmistautuu ja näyttää hyvältä.. Toivotan nyt kaikille lukijoille hyvää viikonloppua! Be good ;)

Täydellinen päivä!

Tänään Daisy tuli mulle hoitoon. Ihanaa! Daisy on nyt mulla viikon ja tulee varmasti hyvin haikee olo kun lähtee, kun se pitää mulle niin hyvää seuraa. Capsun lähdettyä meiltä, lähdimme Daisyn kanssa 4 km lenkille.. Kyllä oli tyttö ihan poikki kun päästiin kotiin, mutta niin olin minäkin. Lepäsin hetken ja sitten aloin valmistautumaan. Iltapäivällä nähtiin Timin kanssa keskustassa ja mentiin siitä ensin cafe Johtoon. Siellä tilasin taas mansikka smoothien. Toi smoothie korvaa oikeesti aterian, se on hyvää ja täyttävää. Istuimme Johdossa jonkin aikaa ja juttelimme niitä näitä. Aluksi tunnelma oli hieman kireä ja Timi oli hieman tyly. Mutta sitten kun hän huomasi asian ja alkoi pikku hiljaa rentoutua seurassani, meillä oli hurjan hauskaa. Menimme Johdosta kaisaniemen Memphikseen syömään burgereita. Siellä meillä oli todella hauskaa. Aluksi koitimme heitellä popcorneja toistemme suuhun.. Voitte uskoa että mikään ei mennyt suuhun.. Mutta hauskaa oli. Siitä se sitten lähti ja kaikki asiat alkoivat rullaamaan omalla painollaan. Timi näytti tosi hyvältä. En tiedä johtuiko se siitä että emme ole nähneet hetkeen, mutta kyllä mun on vaan pakko sanoa että on se Timi aika HOT! Memphiksen jälkeen menimme rautatientorille ulos istumaan ja nautimme ilta auringosta. Siellä aloimme keskustelemaan hieman vakavammista asioista. Sitten Timi saattoi minut bussipysäkille, josta nousin bussiin. päästyäni kotiin, lähdin hauvelin kanssa 5,2 km ilta lenkille. 

Kaikin puolin oli kyllä ihana päivä. Minusta oli aivan huippua viettää aikaa Timin kanssa. Jopa hänelläkin oli hauskaa. Puhuttiin vielä illalla puhelimessa ja se puhelu rauhotti mua niin paljon. Vaikka käytiinkin taas tosi vakavia asioita läpi, niin tuli niin hyvä mieli siitä puhelusta! I hope God is on my side, and he'll guide me to the right way! I love this guy, so I better learn how to treat him right ♥ 

 

Please don't live me...

Tänään jouduin herättämään Jaysonin aikaisemmin kuin mitä hän olisi halunnut nousta! Mulla oli monta asiaa hoidettava, mun piti mennä lääkäriin, käymään kelassa, käymään työkkärillä ja postissa. Jayson meni siksi aikaa naapurilleni Reetalle leikkimään hänen poikansa kanssa! Jayson oli hoidossa 4 tuntia ja heillä oli ollut hirveän hauskaa yhdessä! :) Jayson ei tänäänkään suostunut nukkumaan päivä unia, vaikka koitin ihan hirveesti. Hoidettuani kaikki asiat hain pojan ja tulimme kotiin. Myöhemmin meille tuli ystäväni Veera kylään. Poika kun kävi ylikierroksilla niin tuli monta kolhua. Pahin taisi olla kun kaatui päälleen ja nenästä tuli hirveesti verta ja iso kuhmu otsaan. Ilta puuron aikana nukahti ruokapöytään ja sit annoin herran torkahtaa hetken kunnes menimme illalla saunaan, mitä hän oli odottanut kuin kuuta nousevaa! Saunan jälkeen hän meni kiltisti suoraan nukkumaan, tais olla niin väsynyt!

 

Sen siitä saa, kun ei nuku päiväunia!

Timi tuli käymään sen jälkeen kun olin pistänyt Jaysonin nukkumaan. Hän haluaa erota.. Mut mä en ole valmis päästämään irti. Hän ei aio enään yrittää eikä hänellä ole mitään intoa olla mun kanssa. Ne sanat mitä hänen suustaan tulivat olivat ikävä kuulla, mutta mun piti kuulla se. Sen siitä saa kun masentuu ja kohtelee toista kun paskaa.. Mä aina ajattelin et se olis siinä, mut niin ei vaan käynyt! Mulla kun olisi niin paljon annettavaa ja näytettävää. Sen sisko tuli seinäjoelta käymään helsingissä ja ne on kaikki lähdössä jonnekkin hengaamaan yhdessä mm. Timin vanhemmat, Timin molemmat siskot miehineen ja lapsineen ja tietenkin Timi. Mut kukaan ei pyytänyt mua mukaan.. Tuli vaan sellainen olo etten mä enään kuulu siihen perheeseen. Ja pahinta on se että mulla on oikeesti ollut ihan hirveä ikävä heitä kaikkia ja nyt mua ei edes pyydetä mukaan. Tulee niin hylätty olo. Mä oon niin itkuinen etten mä oikeen tiedä mitä ajattelisin tai sanoisin. Mä olen epätoivoinen ja säälittävä kun mä jatkan yrittämistä miehen takia joka ei mua halua. Call it what you want, but I love the guy, enkä oo viel valmis päästää irti. Lupasin et jos viimestään elokuun alussa asiat ei ole hyvin ja mä oon yrittänyt tarpeeksi eikä mitään ole enään tehtävissä, niin mä päästän irti. Tyhmä lupaus, meinaa mua pelottaa etten pysty pitää siitä, mut silloin on pakko! Mä rakastan sit ihmistä niin paljon, et parempi antaa sen mennä ja olla itse surullinen. Kuhan tietää et se toinen on onnellinen and maybe life will go on! Näin ei voi tapahtua mulle.. Miks minä..? All I wanted was to love and be loved, look what happend.. :(

Meeting new people make you realize things!

Tänään oli tarkoitus mennä salille, mut nukuin pommiin. Mä olen ollut nyt kolmen viikon verran todella väsynyt joka päivä, en tiedä mikä mua vaivaa! Am I pregnant..?!? Tänään oli tarkoitus nähdä osa kuumeilijoista ja sinne sitten tähtäsin. Lähdin kesken tapaamisen lounastamaan Timin kanssa ja palasin sitten sanomatalolle, missä osa kuumeilijoista vielä oli. Sitten sieltä lähdimme Sonjan kanssa vähän window shoppaa. Kävin tänään ensimmäistä kertaa siinä Tiger nimisessä liikkeessä ja ostin sieltä korteja ja vesivärejä pojalleni. Sen jälkeen lähdimme Sonjan luokse kontulaan. Siellä sitten vietimme koko loppu illan mokkapalojen ja teen ääressä jutelessa syvällisiä! Olen huomannut että tämä masennus on tehnyt minusta aivan eri ihmisen. Se on tehnyt minusta paljon avoimmamman ihmisen ja se että en uskalla kertoa kuka olen. Ja olen huomannut että sen ansiosta että uskallan kertoa kuka olen, niin olen tutustunut ihmisiin joihin en olisi muuten tutustunut. Nyt huomaa että kun uskaltaa olla "minä" niin huomaakin ettei ole ainut ihminen jolla on masennus tai jolla menee huonosti. Alkaa näkemään maailman aivan erinäköisenä! En ole ehtinyt vielä oikeen tänne tulla fiilistelee, mutta masennus on loppu. Aivan, luit oikein, LOPPU! Nyt toivotaan että masennus ei uusiudu talvella. Kovasti töitä pitää vielä tehdä sillä haluun eroon läheisriippuvuudesta ja tästä ahdistuksesta. Mutta kyllä olen ylpeä jo siitä että masennus on poissa. Mä aina luulin että siihen menee kolme vuotta ennen kun olen tasapainossa ja vaan vuosi meni siihen. I feel so ALIVE! Tämän kesän aikana olen huomannut miten arvokas elämä on, vaikka se onkin ajoittain ihan paskaa, mutta silti mahtuu sinne paljon hyvääkin!

 

Vesivärejä pojalle, jotta se pääsee toteuttaa itseään!

 

Söpiksii!