Sveitsin hiihtokeskus!

Perjantai, olet vihdoin täällä. Sinua olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Koko viikon ollut töissä ilta vuorossa, mutta tänään on mentävä aamulla kouluun. Koulussa oli onneksi niin rentoa ettei pahemmin tarvinnut ajatella mitään. Koulusta päästyäni, kävin pikaisesti hoitamassa verotus asioita ja sitten kävin arnoldsista hakemassa bagelin mukaan. Sitten suuntasin kohti junaa. Mä vihaan ruuhka aikana olla jossain junassa, metrossa tai ratikassa. Mua ahdistaa ihan hirveesti olla kuin sillit purkissa. No matka kohti hyvinkäätä käy ja koko juna matka menikin puhuessa ystäväni Alexandran kanssa. Vihdoin hyvinkäällä ja Eve tuli hakemaan minut asemalta autolla. Evelle päästyämme, vaihdoimme laskettelu vaatteet päälle ja menoksi sitten Sveitsiin. Sveitsin hiihtokeskuksessa kokeilin ensin laudalla menemistä, mutta se ei todellakaan ollut mun juttu, joten vaihdoin sukset jalkaan. No nyt laskee mäkeä! Parin kaatumisen jälkeen, opin tekniikan ja loppu aika menikin todella hyvin. Olimme siellä kolme tuntia ja meillä oli kyllä todella hauskaa. Mun kaatuminen tuotti muillekkin hyvät naurut kun ne oli aina niin koomiset. Mutta minun onnekseni opin nopeasti ja löysin tasapainon. Kävimme siinä välissä myös juomassa kuumaa kaakaota ja sitten jatkoimme laskemista. Kuten aina sanotaan että tekevälle sattuu ja niin siinä pääsikin käymään että viimeisessä laskussa en ehtinyt jarruttaa enkä reagoida kun lensin pari metriä eteenpäin ja nilkkani meni. Olin niin shokissa että en osannut huomioida ihmisiä ympärilläni, jotka kyselivät onko kaikki hyvin. Makasin vain siinä. Koitin lähteä kävelemään mutta kipu oli aivan sietämätön oikeassa jalassa joten henkilökunta soitti minulle kyydin. Moottorikelkalla sitten minut ajettiin ylös ja autettiin sisälle lepuuttamaan jalkaani. Onneksi meillä oli auto, joten Eve ajoi meidät hänen kotiinsa. Evellä, hänen vanhempansa kysyivät miten minulla meni ensikertalaisena, niin totesimme vain että "näin hyvin..." Vanhemmat olivat ihan järkyttyneitä ja miettivät että pitäisikö minut viedä sairaalaan. No minä kun en pahemmin valita, niin mä vaan nauroin ja vitsailin koko illan vaikka jalkaan sattui. Kävin jopa saunassa, jonka jälkeen tuli kyllä todella paha olo ja otin pari särkylääkettä ja menin nukkumaan. Yöllä huomasin oikean jalkani turponeen. Mutta kipu oli onneksi jo hieman laantunut. Aamulla pystyin jo osittain astumaan jalalla, mutta en voinut pistää koko painoani siihen. Minulla oli jo yskä lähtiessäni hyvinkäälle, mutta nyt se oli pahempi. Nenä vuoti ja yskitti niin paljon että huh. Lauantai iltapäivällä Eve heitti minut hyvinkään juna-asemalle ja sieltä sitten matka kävi kohti kotia. Kotiin päästyäni olin aivan rampa. On niin kiva olla kotona. Huomenna olisi töitä, mutta en mä flunssasena ja nilkka kipeenä voi sinne mennä. Ei musta mitään iloa olisi siellä kenellekkään. Eli tänään otetaan rennosti ja nautitaan kodin lämmöstä. Kyllä lasketteleminen on ihanaa ja kyllä mä sitä toistekkin aion tehdä. Ajattelin vielä tuossa helmikuussa lähteä laskemaan mäkeä. Vaikka nilkka meni, ei siltikään jäänyt traumoja vaan tuli sellainen olo että haluun sinne uudestaan. Eli sellainen viikonloppu täällä, mites siellä..?

Mitä vikaa..?

Onko teille koskaan tullut sellaista tunnetta että kadutte yht'äkkiä kaikkia tekemiänne asioita..? Mulla on aina ollut mottona se että en kadu mitään, sillä kaikki tekemäni virheet ovat opettaneet minulle jotain. Mutta tänään ensimmäistä kertaa kaduin todella monta asiaa. Tänään mä tajusin vasta että mä olen aina pelännyt yksin jäämistä ja varmasti se on osa syy siihen miksi mä lapsenkin tein. Sillä eihän oma lapsi sua jätä. Jo ennen kuin mä synnyin mut jätettiin. Mun biologinen isä lähti kävelemään ennen kuin mä edes synnyin ja siitä se jättäminen vasta alkoikin. Mun äiti lähti kävelee mun elämästä kun mä olin 17 ja sen jälkeen kaikki jotka on tullut mun elämään ovat kävelleet ulos siitä samasta ovesta mistä ovatkin tulleet. Saanko kysyä mitä vikaa minussa on..? Miehet mun elämässä on kuin lintuja, ne tulee joksikin aikaa ja sit ne lentää pois. Mikä tässä pesässä on vikana..? Vajaa kolmen viikon päästä tulee 6 kuukautta mun ja Timin erosta. Huh, onpas aika mennyt äkkiä. Mut vieläkään mä en ole löytänyt onneani.. Jumala todellakin tekee asioita omalla ajallaan, eikä mun ajalla. Vois jo tapahtua, kiitos! Mä huomaan että niin kauan kun mä en ole onnellinen mun omassa elämässä, niin kauan mä en pysty iloitsemaan muiden puolesta ja niin kauan mä varmasti tulen olemaan katkera. Eli tänä vuonna etsitään onnea vaikka kiven alta.. Mun piti tänään miettiä 5 syytä miks mä haluan olla Timin kanssa.. Rehellisesti, mä en löytänyt edes yhtä. Mut sit kuitenkin sisimmässä mä vaan tiedän että mä rakastan sitä. Mut sit taas miksi mä rakastan sitä..? Miksi mä rakastaisin ihmistä joka lähtee kun todella tarvitsen häntä. Kuka ihminen lähtee pienen viattoman pojan elämästä. Joskus mä olen niin vihanen sille ja sit niinä päivinä kun mä olen tyhmä ja yksinäinen, mä haluun sen takaisin. Nyt mä oikeesti tajuan kuinka paljon mä sitä ihmistä rakastan, sillä 6 kuukauden jälkeen en ole täysin yli päässyt siitä, kun taas se pääsi yli musta jo elokuussa. No ehkä mä olin aina oikeassa siitä, että ei se mua koskaan kunnolla rakastanut, sillä se ois varmasti taistellut musta pikkasen enemmän.

I'm gonna make the world a better place

Too many people go through life waiting for things to happen instead of making them happen. If you never step forward, you're always in the same place, if you don't go after what you want, you'll never get it. Peoples please, there is no next time, no time outs, and no second chances. Sometimes, it's now or never. Some people wait for the special someone that changes the world, others make things so that they are the ones that change the world. Now put a smile on your face, and start to make the world a better place ♥

Song of the day!

Minä uskon jumalaan, uskotko sinä..?

Mä olen nyt aloittanut työharjoittelun vanhainkodissa. Siis mä ihan oikeesti luulin että pyörryt ja oksennan.. Mut mut, positiivisesti yllätyin, kun pidinkin vanhuksista. Siis ne on aivan ihania. Tänään oli mun kolmas päivä siellä. Ihaninta on se että ne kehuu mua koko ajan siitä kuinka kauniisti mä heitä hoidan. Mä olen ennen vihannut vanhoja, siis mä en voinut sietää niitä. Mut kyllä se mieli muuttuu kun pääsee vaan hyvään paikkaan missä on ihania vanhuksia. Tein tänään ensimmäistä kertaa ilta vuoroa ja mun selkään sattuu niin paljon. Siis oli kuinka hennon näköinen mummo tahansa, mutta kun mummo rojahtaa yllättäen alas, niin ei oo enään kovin hento ja kevyt. Auts mun selkä!

Mä olen viime aikoina saarnannut paljon Jumalasta, mut siis.. Musta on aivan mahtavaa että mä olen löytänyt Jumalan vihdoin ja viimein. Pitkään mä sitä etsin ja metsästin, mutta nyt selvisikin että ihan vääristä paikoista mä sitä etsiskelin. "Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi Neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Ja Pyhään Henkeen, pyhän katolisen Kirkon, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän." Mä ihan oikeesti uskon ja voin sanoa että sen löytäminen on mitä ihanin asia. Kuinka moni teistä uskoo Jumalaan..? Mä tiedän että joidenkin mielestä tää voi olla hieman outoa, mut kukin uskoo mihin uskoo ja kukin tyylillään. Ketään ei saa arvostella tai tuomita. Ihmiset on erilaisia, kaikkia pitää kunnioittaa. Kaikista ihaninta on ehkä myös se että mun ystävät on löytäneet Jumalan. Ihana puhua ihmisen kanssa joka ihan oikeesti uskoo. Puhuin tänään taas sellaisen mukavan maratooni puhelun ystäväni Sandran kanssa. Kun olin lukemassa hänen tyttärelleen yhden kohdan raamatusta (Ps. 27), hän ilmoitta että hän on alkanut uskomaan Jumalaan. Katkesin naurusta, koska se oli todella hauska kuulla se hänen suustaan. Mutta on se ihana että hänkin on löytänyt Jumalan luokse. Se on oikeasti totta että ihmiset jotka rukoilevat yhdessä, pysyvät yhdessä. Nyt mä vain toivoisin että mä löytäisin suomesta sellaisen kirkon missä mun olis kiva käydä. Kun mä olin pariisissa mä kävin kirkossa viisi kertaa sen yhdeksän päivän aikana. Se on aika paljon mulle, sillä täällä mä käyn nolla kertaa vuodessa. Mä olin tänään todella onnellinen. En tiedä miksi mutta mä vaan olin. Ennen kuin lähdin töihin tänä aamuna mä pyysin Jumalalta yhtä asiaa ja se pyyntö oli että mä olisin onnellinen. Ja töihin päästyäni, mä olin pelkkää hymyä. Mä en oikeesti usko että jos joku olisi tänään tullut avautumaan mulle, että mulla olisi ollut mitään pahaa sanottavaa. I'm sooo happy!! Mulle oli ihan sama miten mä olen onnellinen, mut mä halusin vain olla onnellinen. Koska mä olen itkenyt paljon.. Koko 2012 oli pelkkää itkemistä. Koko ajan sai pelätä että milloin Timi tekee sitä ja milloin Timi tekee tätä. Ja koska masennus iskee taas ja mitä vittua tapahtuu seuraavaksi. Huh, mä olen niin täynnä sitä et tämä vuosi, mä haluan vain nauraa ja olla onnellinen ja olla huolehtimasta mistään. Life better be good this year! Ja mä olen sellainen ihminen et jos joku tekee mulle jotain pahaa, mä oikeesti kiroon sen pahinpaan helvettiin, no en enään. Nyt mä sanoisin että God will give you what you deserve. Ja se on totta, sitä varten on karma. Se mitä sä jollekkin teet nyt ei välttämättä heti kostaudu, mut venaa vaan kun sä sitä vähiten odotat. Paha sanoa näin, mut mä ihan oikeasti odotan mitä Timille käy. Mä oikeesti toivon että se saa juuri sen minkä ansaitseekin. En mä sano sitä että mä olisin joku pyhimys ja mä en olisi koskaan tehnyt kenellekkään mitään pahaa, mut ehkä just niitä mä tässä maksankin, who knows..? Mut tänä vuonna mä oikeesti aion olla ihana, enkä vaan sen takia et haluun et mulle tapahtuu hyviä asioita, mut myös sen takia että kun sä uskot jumalaan, sun sydän ei voi olla paha. Mä haluun olla hyvä, mut toisaalta, ei niinkuin mä en olis aina ollut!

Hyvää yötä ja jumalan siunausta kaikille, jumala olkoon kanssanne! :)

"Herra, sinua minä huudan, sinä olet minun kallioni. Älä ole vaiti, kun puhun sinulle. Jos sinä et vastaa, olen kuoleman oma. Kuule minun rukoukseni, kun huudan sinua avuksi ja kohotan käteni temppelisi pyhintä kohti" Ps. 28

This is a story of a girl's struggle, what's yours..?

Tämä on tarina tytöstä, jonka elämä oli kaikkea muuta kuin mitä hän toivoi sen olevan. I hope you follow!

From day one, hänen elämänsä on ollut täynnä vaikeuksia. Hänet synnytti nainen, joka jätettiin yksin kantaa vastuu pienestä tytöstä. Nainen kantoi hänet mahassaan toivoen tietenkin että raskaus keskeytyisi, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Pieni tyttö sieltä kuitenkin syntyi ja vieläpä terveenä. Sitten nainen tapasi miehen. Tavattuaan tämän uuden miehen, hän heivasi tämän pienen tytön vanhemmilleen kasvatettavaksi. Kun tyttö oli 2-vuotias nainen ja uusi mies muuttivat toiselle puolelle maata, antaakseen tälle pikku tytölle hyvän elämän. Tai ainakin parempaa elämää mitä nainen oli koskaan saanut. Heille kävi hyvä flaksi ja saivat oleskeluluvan sinne maahan. Siellä maassa oli hyvin kylmä ja se oli aivan erilainen kun mitä he olivat ikinä kuvitelleet sen olevan. Heillä meni todella kauan sopeutua uuteen maahan, mutta ajan kanssa se onnistui. Tyttö ei koskaan pitänyt isäpuolestaan eikä koskaan hyväksynyt tätä. Nainen oli liian sinisilmäinen, ettei nähnyt mitään pahaa miehessä. Asuttua 2 vuotta siinä maassa, pariskunnalle syntyi ensimmäinen yhteinen lapsi. Silloin esikois tyttö jäi jo varjoon. Mutta kukaan ei huomannut sitä. Kaikki kuitenkin sujui hyvin, jos sen voi niin ajatella. Tyttö aloitti päiväkodin ollessaan 4-vuotias ja se oli jo valmiiksi hyvin rankkaa, sillä rasismia oli liikkeellä minne ikinä kääntyikään. Päiväkodissa tytöllä ei ollut ystäviä. Tytön ollessa 6-vuotias, hän sai toisen veljen. Uutinen toisesta veljestä ei ilahduttanut tyttöä, sillä hän oli jäänyt jo varjoon. Asiaa ei auttanut sekään että perheessä oli väkivaltaa. Tytön ollessa 7-vuotias hän aloitti koulun, mut siltikään mikään ei ollut tytön elämässä hyvin. Kotona oli asiat huonommin kuin ihmiset osasivat kuvitella. Mutta ei ollut ketään jolle olisi voinut puhua. 8-vuotiaana tyttö alkoi syyttää itseään kaikesta. Hän usein mietti jos hän ei olisi olemassa, ehkä kaikki olisivat onnellisia. Sitä myöten hänelle tuli syömishäiriö. Mä en tiedä kuinka paljon 8 vuotiaan pitäisi painaa, mutta veikkaisin että noin 30 kg. Koulussa hän puhui siitä kuinka läski ja ruma hän oli. Mitä enemmän hän kasvoi elämä meni vain huonompaan suuntaan ja väkivaltaisuus lisääntyi huomattavasti. Koko nuoruus oli yhtä isoa väkivaltaa, mutta tytön onneksi se loppui tytön ollessa 15-vuotias ja hän sai alkaa elää elämäänsä. Siinä vaiheessa kun tyttö pääsi vapaaksi ilkeästä isä puolesta, oli liian myöhäistä elää lapsuuttaan, sillä 15 vuotiaana sitä aletaan kasvaa aikuiseksi. 12 vuotta siis meni pimennössä, eikä niitä saanut takaisin. Tytön ylämäki ei kestänyt kauan, sillä kaksi vuotta sitä sai elää nuoren tytön normaalia elämää ja sitten olikin aika muuttaa pois kotoa 17 vuotiaana, eikä todellakaan omasta tahdosta. Siinä tyttö sitten hyppeli ystävästä ystävään, kunnes löysi paikan ystävältään missä sai asua hetken aikaa. Sekään ei kuitenkaan ollut ikuista ja taas oli muutto uuteen paikkaan. Sit alkoikin aikuisikä mikä on aivan uusi tarinansa.  

Se mitä mä haluan sanoa on että omaa elämää ei voi käsikirjoittaa. Sillä muuten tällä tytöllä ei olisi ollut tällaista elämää. Joskus sitä miettii miks minä..? Mut nykyisin mä ajattelen että jumala ei olisi antanut kenellekkään sellaista elämää kenellekkään ihmiselle, josta hän olisi ajatellut että tämä ihminen ei pärjäisi/kestäisi. Joskus mä mietin et miten kauan mä enään kestän..?

I want out of here!

Tiedättekö mikä on kamalin asia mitä mulle aina tapahtuu..? Se että mä meen aina takapakkia. Ihan sama mitä mä teen ja monta askelta mä pääsen eteenpäin, mut sit mä myös tuun taaksepäin. Miksi..? Mä olen välillä niin väsynyt tähän.. Olisi kiva jos edes puoli vuotta kaikki olisi hyvin, onko se jotenkin liikaa pyydettyä. Mä uskon jumalaan ja rukoilen joka ilta, mitä vielä vaaditaan..? Jotenkin tajusin vain tänään et tää ei ollut se elämä mihin allekirjoitin nimeni. Timillä oli tapana sanoa et "Aina jokin on huonosti, koskaan mulla ei ole asiat hyvin." Se on oikeassa, mä olen todella ongelmallinen. Aina jokin on huonosti. Matka meni upeesti ja se oli aivan ihana ja sit heti kun tulin takaisin, BOOM mennään taas alamäkeä. No ehkä tää tästä vielä paranee. Toivotaan parasta!

Mun paras ystävä Stephanie tuli takas suomeen hetkeksi aikaa ja se on nyt asunnut mun luona. Meillä on ollut aivan ihanaa yhdessä. Nyt kun olen tottunut olemaan yksin kotona, niin on jotenkin outoa kun on joku muu täällä asumassa.. Joku muu kuin oma poika. Aluksi en oikeen tiennyt miten suhtautua, mut me ollaan naurettu joka ilta ja se on ollut niin terapauttista. Ehkä Stephanien ollessa täällä sitä tajuaa et vaikka on jo tottunut yksin oloon, niin silti kaipaa jonkun seuraa jonka kanssa käydä aikuismaista keskustelua. Mä kaipaan pois täältä. Ihan oikeesti, mä tapan itseni kohta jos mä en pääse pois. Tää maa on niin masentava, kaikilla on omat juttunsa ja kukaan ei välitä tarpeeksi muista. Kaikki on aina minä, minä, minä. Kaikki täällä tekee töitä, kukaan ei ehdi nähdä, kellään ei ole koskaan aikaa. Pariisissa oli se hienoa et ihmiset oli niin onnellisia ja siellä oli niin helppo puhua ja tavata ihmisiä. Tää maa on ihan liian masentava mulle, oh God, I want out of here!!