Ehdin puhua ihan liian aikaisin. Eilen vielä mietittiin Timin kanssa kuinka ihanaa on kun ei ole vielä lunta ja tänään se sit tuli. Yllättävää että olen kyllä nauttinut tästä lumesta. Lapset varsinkin ovat ihan innoissaan tästä lumen määrästä. No sentää bussit ja junat vielä kulkevat, saas nähdä miten kauan, kun joka vuosi on aina joku ongelma.
Tajusin muuten tänään, että tasan vuosi sitten mä olin parisuhteessa ja mulla oli vaikea masennus. Ja tästä kuukausi eteenpäin, mä päätin alkaa kirjoittaa blogia, missä mä saan ilmaista itseäni. Tää blogi on auttanut mua todella paljon. On se jännää, miten paljon asiat voi muuttua vuodessa. Vuosi sitten mä luulin että mä olisin tässä yhä Timin kanssa. Mut sit taas vuosi sitten mä luulin että mä olisin yhä masentunut. Paljon on muuttunu, paljon olen menettänyt, mutta paljon olen saanut. Joskus toivon että voisin mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa asioita, mutta se on mahdotonta. Siispä on kuljettava vain eteenpäin ja toivottava parasta tulevalle.
Ja jos kukaan muistaa mitä kirjoitin ekassa blogi päivityksessäni, niin hyvä, mut jos ette, tästä pääsette lukemaan sen. Mä kirjoitin muutoksista. Omia sanoja lainaten "Jos 2011 on ollut katumuksia täynnä, huonoja valintoja, epäonnea,
vastoinkäymisiä, niin uusi vuosi on aina hyvä vuosi aloittaa alusta." Ja mä todella uskon tuohon. Joka vuosi on uusi vuosi olla parempi. Mä toivoin että mä parantuisin masennuksesta, että mä olisin onnellisempi ja että mä laihtuisin. Ja kattokaa mua nyt, mä tein noi kaikki. Mä parannuin masennuksesta, mä olen onnellinen ja mä laihduin 10kg. 2012 oli mun vuosi ja se on ollut hyvä vuosi, mutta 2013 tulee olemaan vielä parempi vuosi. Ja vain minä voin tehdä siitä hyvän, ei kukaan muu! Mä tulen varmasti itkemään kun vuosi vaihtuu, koska tää on ollut rankin vuosi mulle ja mä selvisin siitä. Mä varmasti tulen itkemään onnesta mutta myös surusta, sillä menetin aarteen. Ens vuoden lista tulee olemaan pitkä lista, mut mä tiedän että mä aion selvitä niistäkin, sillä viime vuonna, tähän samaan aikaan, mä halusin kuolla. Halusin viedä itseltäni hengen, sillä en nähnyt mitään pointtia elää. Kato missä mä oon nyt. 365 päivää tuntuu pitkältä, mutta loppu peleissä se on lyhyt. Enään hieman päälle kuukausi ennen kuin vuosi vaihtuu, do you have a wish..?
29. marraskuuta 2012
28. marraskuuta 2012
Lahjatoiveita...
Jossain päin suomea saattaakin jo näkyä pieniä merkkejä joulusta, ja joissain paikoissa odotetaan yhä. Mä olen henkilökohtasesti todella happy et lunta ei ole vielä tänne päin satanut missä itse asun. Mä muutenkin vihaan kylmää ja pakkasta, niin tää ei ole yhtään mua varten. Onneksi lähtö pariisiin koittaa 21.12. Pariisissa ja Marseillessä ei ole lämmintä, mutta sentään siellä ollaan plussan puolella. Viime talvi oli todella rankka joten mä toivon että tänä vuonna olisi "lämpimämpi" talvi.
Kuten otsikko jo kertoo, tämä on se aika vuodesta kun kaikilla on jokin toive. Kaikki toivoo jotakin ja kukkaro näyttää nollaa. Onneks tänä vuonna ei kovin monelle tarvitse lahjoja ostella. Eniten varmasti ostan lahjoja omalle pojalleni. Ihanaa, palkka tulee perjantai, joten pistetään vähän haisee tuol BR-lelu kaupassa. Mutta hei, minullakin on toiveita.. Mulla on tosi simppeli toiveet, mutta niihin voi mennä hiukan rahaa. Mut sit toisaalta, sitä varten te ystävät olette että voitte ostella mulle lahjoja, vai mitä..? Koska mä olen tunnetusti todella IHANA! Eilen kävin ostamassa pojalle playmobile kalenterin ja sitä saa jo lauantaina availla. Kävin myös ostaa itselleni joululahjan, sillä edelliset kumisaappaani sanoivat itsensä irti, joten kävin ostamassa uudet. Väriltään ovat punaiset, of course ja niissä on rusetti. Ne on ihan mun näköset! Ja ne on upeet!
Koko viikon taas käyty salilla ja duunis. Duunissa ollaan touhuttu lasten kanssa kaikkea joulu juttuja ja koristeltu meidän tiloja. Sali puolestaan menee ihan hyvin. Siellä tulee käytyy ja on aivan mahtava fiilis, mut sit oon todella hukassa siellä. Saan pidettyä kuntoni yllä, mutta siihen se vähän jää. Nyt on kiire kun pitää tiputtaa sen 8-9kg. Siis mä en oikeesti tajua, kun mä olin nuori niin mä olisin voinut syödä vaikka lehmän ja olisin silti ollut laiha. Nääppä mun nyt syövän lehmän ja kato sitten miltä näytän.. Not nice! Heti sen jälkeen kun synnytin on ollut vaikeeta saada paino alas. Kylhän se laskee, mut sen eteen pitää tehdä vaan niin jumalattomasti töitä. Mä olen todella kade niille jotka on luonnostaan laihoja. En mäkään ole mikään läski. Normaalipainoinen mä olen, mut ärsyttää kun tätä nahkaa roikkuu joka reunasta. Mä olen jo kauan miettinyt sitä että mä haluan leikkaukseen. Joo mä tiedän kuulostaa ehkä tyhmältä, mut mä haluan mun raskausarvet pois. Musta tuntuu et lottovoitto tähän hätään olisi hyvin suotavaa. Mulla on niin paljon asioita mitä mä haluan tehdä. Mut tätä leikkausta aloin jo miettimään kun poika syntyi. Kohta siitä on 3 vuotta ja olen vieläkin sitä mieltä että haluan eroon niistä. Pitää kattoo miten käy. Mut siis te varmaan haluutte jo kuulla ne mun lahjatoiveet.. No niin, tässä ne sitten tulee!
Blanchen lahjatoiveet 2012!
1. One piece (punanen tai harmaa)
2. Lahjakortteja (joku matkatoimisto, ikea,vaatekaupat)
3. Pääkoristeita (mielellään isoja ja näyttäviä)
4. Samsung 7" Galaxy Tab 2 Wifi + 3G (valkoinen)
5. Luistimet
6. Nikon, Coolpix L810 digikamera (musta)
7. Sarjalippuja Finnkinoon
8. Tai voi vaan antaa mulle rahaa, jotta saan käydä ostettua jonkun noista ylhäällä olevista.
Kiitos teille ihan huikeesti! :)
Kuten otsikko jo kertoo, tämä on se aika vuodesta kun kaikilla on jokin toive. Kaikki toivoo jotakin ja kukkaro näyttää nollaa. Onneks tänä vuonna ei kovin monelle tarvitse lahjoja ostella. Eniten varmasti ostan lahjoja omalle pojalleni. Ihanaa, palkka tulee perjantai, joten pistetään vähän haisee tuol BR-lelu kaupassa. Mutta hei, minullakin on toiveita.. Mulla on tosi simppeli toiveet, mutta niihin voi mennä hiukan rahaa. Mut sit toisaalta, sitä varten te ystävät olette että voitte ostella mulle lahjoja, vai mitä..? Koska mä olen tunnetusti todella IHANA! Eilen kävin ostamassa pojalle playmobile kalenterin ja sitä saa jo lauantaina availla. Kävin myös ostaa itselleni joululahjan, sillä edelliset kumisaappaani sanoivat itsensä irti, joten kävin ostamassa uudet. Väriltään ovat punaiset, of course ja niissä on rusetti. Ne on ihan mun näköset! Ja ne on upeet!
Koko viikon taas käyty salilla ja duunis. Duunissa ollaan touhuttu lasten kanssa kaikkea joulu juttuja ja koristeltu meidän tiloja. Sali puolestaan menee ihan hyvin. Siellä tulee käytyy ja on aivan mahtava fiilis, mut sit oon todella hukassa siellä. Saan pidettyä kuntoni yllä, mutta siihen se vähän jää. Nyt on kiire kun pitää tiputtaa sen 8-9kg. Siis mä en oikeesti tajua, kun mä olin nuori niin mä olisin voinut syödä vaikka lehmän ja olisin silti ollut laiha. Nääppä mun nyt syövän lehmän ja kato sitten miltä näytän.. Not nice! Heti sen jälkeen kun synnytin on ollut vaikeeta saada paino alas. Kylhän se laskee, mut sen eteen pitää tehdä vaan niin jumalattomasti töitä. Mä olen todella kade niille jotka on luonnostaan laihoja. En mäkään ole mikään läski. Normaalipainoinen mä olen, mut ärsyttää kun tätä nahkaa roikkuu joka reunasta. Mä olen jo kauan miettinyt sitä että mä haluan leikkaukseen. Joo mä tiedän kuulostaa ehkä tyhmältä, mut mä haluan mun raskausarvet pois. Musta tuntuu et lottovoitto tähän hätään olisi hyvin suotavaa. Mulla on niin paljon asioita mitä mä haluan tehdä. Mut tätä leikkausta aloin jo miettimään kun poika syntyi. Kohta siitä on 3 vuotta ja olen vieläkin sitä mieltä että haluan eroon niistä. Pitää kattoo miten käy. Mut siis te varmaan haluutte jo kuulla ne mun lahjatoiveet.. No niin, tässä ne sitten tulee!
Blanchen lahjatoiveet 2012!
1. One piece (punanen tai harmaa)
2. Lahjakortteja (joku matkatoimisto, ikea,vaatekaupat)
3. Pääkoristeita (mielellään isoja ja näyttäviä)
4. Samsung 7" Galaxy Tab 2 Wifi + 3G (valkoinen)
5. Luistimet
6. Nikon, Coolpix L810 digikamera (musta)
7. Sarjalippuja Finnkinoon
8. Tai voi vaan antaa mulle rahaa, jotta saan käydä ostettua jonkun noista ylhäällä olevista.
Kiitos teille ihan huikeesti! :)
25. marraskuuta 2012
Pikkujoulut!
Perjantai, sä tulit, vihdoin ja viimein! Tänään oli taas perus koulu päivä. Koulun jälkeen pika kävelin kotiin ja aloin heti kotiin päästyäni valmistautumaan. Mulla on tänään duunin pikku joulut jossa mun pitää olla kl 18. Aloin valmistautumaan ja jossain vaiheessa Capsu tuli meille tekemään minulle kampausta. On se hyvä kun mulla on oma kampaaja. Tätä ennen kukaan muu kuin ystäväni Hoang ei ole saanut koskea hiuksiini, nyt niitä on kaksi. Jos mä joku päivä meen naimisiin niin Capsu saa tehdä mun kampauksen. Ja muutenkin kaikki mun kampaukset tästä eteenpäin. Ja tietenkin mä hänelle maksan. Nyt kun Capsu teki mulle kampauksen annoin hänelle kaksi suklaa patukkaa kiitokseksi. On sekin parempi kuin ei mitään. Sitten kun kampaus oli tehty suuntasin pasilaan. Kävimme ensiksi syömässä Sevillassa ja sitten suuntasimme ylen studioon katsomaan Enbuske & Linnanahde showta livenä. Hauska ilta oli. Vieraana oli Robin, Pekka Haavisto ja Merja Kyllönen. Ohjelman jälkeen lähdimme pasilan paikalliseen karaoke baariin nimeltä Windsor ja siellä olin hetken ja tulin kotiin. Huomenna on semi aikainen herätys, niin haluaisin jaksaa!
Tästä voitte katsoa Enbuske & Linnanahde jaksoa!
Tästä voitte katsoa Enbuske & Linnanahde jaksoa!
Sunday brunch!
Aamulla heräsin ihan ihmeelliseen ääneen, en kyllä tiedä mistä se tuli. En heti jaksanut nousta sängystä joten jäin sänkyyn näpräämään puhelintani. Jossain vaiheessa Timi soitti ja kyseli missä ja monelta näemme tänään. Sovimme ajan ja paikan ja sitten lopetimme puhelun. Puhelun jälkeen nousin sängystä ja aloin valmistautumaan. Kun olin valmis, lähdin kävelemään kohti bussi pysäkkiä. Olin taas vaihteeksi unohtanut että tänään on sunnuntai ja että koko kaupunki on täynnä sunnuntai ajajia. Voi että mä vihaan niitä. Bussi johon hyppäsin, ei jostain syystä päässyt tarpeeksi nopeesti liikkumaan eteenpäin ja siitä syystä olin myöhässä. Olisi pitänyt vaan jäädä pois ja vaihtaa metroon. No perille pääsin vihdoin ja viimein. Kymppi ratikka tulikin sopivasti ja hyppäsimme kyytiin. Jäimme Oopperan kohdalla pois ja kävimme syömässä Gringos Locos nimisessä ravintolassa. Mua aina pelottaa mennä uusiin paikkoihin syömään sillä mua pelottaa se et jos en pysty syömään siellä mitään tai aterioiden saaminen menee liian hankalaksi. Allergiat rajoittaa todella paljon ja välillä ihan ärsyttää kun pitää olla kaikelle allerginen.
Alkuun olin hieman varautunut, sillä Timistä ei koskaan tiedä millä tuulella se on. Sillä on tosi lyhyt pinna, tai ainakin mun kanssa ja sen takia mä oon aina alkuun hiljainen, koska mä haluan tutkia sitä. On tää niin surullista et tähän on tultu. Mulla on aina ollut hyvä olla Timin kanssa. Jo silloin kun me olimme vain ystäviä, se oli sellanen ihminen jonka edessä uskalsin olla minä itse. Nyt musta tuntuu etten mä voi olla. Tai ehkä mä voisinkin, mutta eniten mua pelottaa et miten se reagoi siihen. Alkaako sitä ärsyttää, alkaako sitä ahdistaa tai kenties tulisko sille epämielyttävä olo..? Taas paljon kysymyksiä mitä mä mietin aina kun olen sen kanssa tai puhun sen kanssa. Musta oli kiva et se ehdotti tätä tapaamista, sillä mä en varmaan olis. Mä olen ottanut sellasen asenteen etten mä enään kysy siltä et "milloin nähdään..?" Sillä sit mä en pety jos sillä ei ole aikaa nähdä mua. Parempi et se kysyy, niin silloin tiedän varmasti että se haluu ihan oikeesti nähdä mua. Tottakai mulla on tunteita sitä kohtaan ja sillä ei. Ja kun me nähdään niin me nähdään vain ystävä mielessä. Mutta ei niitä tunteita noin vain sammuteta. Ei sille voi mitään kehen rakastuu tai ketä rakastaa. Timi on perus suomalainen mies joka ei puhu omista asioistaan, se kelaa niitä omassa päässään, jos kelaa. Kun taas mä olen sellanen et jos mua painaa jokin asia, mun on pakko saada puhua siitä ystävän tai terapeutin kanssa. Mut ehkä juuri siksi mä olen päässyt eteenpäin. Toki mulla on huonoja päiviä, kelläpä ei olis, mutta mua ei enään masenna, eikä mulla oo ollut pitkään aikaan sellasta oloa etta masentais. Nyt on ehkä esiintynyt ahdistusta, mutta nyt mäkin olen oppinut miten saan ahdistuksen pois. Ennen jos mua ahdistu mulla oli sitä varten lääkkeet ja mä juoksin niiden luokse heti, koska mä en halunnu sitä tunnetta. Nyt kun olimme syömässä Timin kanssa, mua alko ahdistaa, mut sit mä vaan katoin ulos ja mietin mukavia asioita, niin kauan kunnes ahdistus alko laantua niin paljon että katosi täysin. Jos mua esim. kotona ahdistaa, mä saatan alkaa siivota, katsoo leffaa, mennä lenkille tai tehdä jotain jotta saan mielelle rauhan. Aina se ei kuitenkaan heti onnistu, mutta minähän en luovuta. Mä olen oppinut todella paljon siitä miten voin hillitä itseäni ja kiitos siitä kuuluu mun terapeutille. Ja nyt kun mä olen terve, mä olen hirveesti tehnyt sellaista itse tutkiskelua. Mä hirveesti analysoin asioita ja pohdin mitä tuli masennuksen aikana sanottua ja tehtyä. Kyllä mä välillä häpeän sitä ihmistä mikä musta tuli, koska se ihminen oli ilkeä ja väkivaltainen. Ja kaikista pahinta oli se että se kohdistu mieheen jota rakastan. Välillä mä ihan oikeesti mietin et miks mä tein noin ja miks mä sanoin näin, mut mä en vaan löydä muuta vastausta kuin se että mä olin sairas, enkä mä oikeesti tiedä miksi mä niin tein. Kai mulla vaan oli niin paha olo, et se sit purkaantu Timiin. Harva sitä tietää, mutta mä olen kaiken aikaa itselleni vihainen siitä mitä tein/sanoin, sillä jos niitä ei olisi sanottu/tehty, ehkä me oltas vielä yhdessä. Ehkä meitä vielä olisi. Syyllisyys on kova. Puhuttiin tämän viikon alussa Timin kanssa ja sanoin sillekkin, etten mä ole vihainen että hän muutti pois, vaan olen vihainen siitä että juuri silloin kun mä aloin voimaan todella hyvin ja kun mä olin taas Blanche, niin silloin hän päätti jättää minut. Musta on ihanaa et mun ystävät on nähnyt minussa suuria muutoksia. Mä olen heidän mielestä paljon onnellisempi ja iloisempi. Mutta huomaako Timi sen..? Tää tilanne on vähän niinkuin tekis kovasti töitä jonkun asian eteen ja sit kukaan ei huomais mitään. Mä olen muuttunut ja mä olen erilainen, mut niin kauan kun hän ei avaa silmiään ja katso, hän ei tule koskaan näkemään MUA. Se todellinen minä, se ihminen johon hän rakastui. Ehkä hän ei halua nähdä tai ehkä hän näkee vaan sen millainen olin masentuneena ja ajatus siitä että hän näkisi millainen olen nyt, on hyvin kaukaista. Enhän minä oikeesti tiedä mitä herran päässä liikkuu, kunhan kelailen ääneen. Tai tilanne voi olla myös se että hän näkee, mutta ei uskalla sanoa mitään. Hänellä on kova pelko siitä että masennun uudestaan. Uskokaa pois, niin on mullakin, mutta en mä anna sen pelon vallata mun mielen. Mä olen päättänyt ettei se tule ja kun mä päätän jotain, asia on myös niin. Ja kun masennuksen on sairastanut, sitä osaa helpommin tunnistaa jos se on tulossa takaisin. Mä toivon et Timi ei anna sen pelon vallata sen mieltä. Mä olen oikeesti ihana ihminen, vaikka itse sanonkin. En mä paha ole, enkä mä koskaan halua pahaa kellekkään tahallisesti. Mut hiljaa hyvä tulee, ainakin niin kaikki mulle sanoo. Kyllä se on joku päivä vielä mun, tai ainakin toivotaan et on!
Ilta kuitenkin meni hyvin ja juttelimme ja söimme. Syötyämme otimme ratikan keskustaan päin ja kävimme kampissa parissa liikkeessä. Sitten lähdimme kohti metro asemaa. Laskeuduimme liukuportaita ja siinä hän sanoi minulle että näytän hyvältä, sanoin kiitos ja käännyin ympäri. Was about time, olin odottanut sitä lausetta kauan. Olin pelkkää hymyä. Metrossa hän istui mua vastapäätä, mä halusin vaan suudella häntä. Hän pisti kätensä ikkunan viereen nojaamaan ja mä sit aloin silittää sen kättä ja lopulta pidin siitä kiinni. Mun sydän suli. Timistä päätellen hän ei ehkä olisi halunnut, mutta sitten olikin mun aika jäädä pois. Hän halasi minua ja annoin hänelle pusun poskelle, sitten lähdin.
Jos mä saisin pyyhkiä vain yhden asian mun elämässä, niin se olisi juuri tämä aika kun olin masentunut. Kaikista mun poikaystävistä, hän oli paras ja minä pilasin kaiken. Toivotaan ettei hän ajattele mua kovin pahalla ja joku kaunis päivä hän ajattelee mua hyvällä. Sitä päivää odotellessa!
Alkuun olin hieman varautunut, sillä Timistä ei koskaan tiedä millä tuulella se on. Sillä on tosi lyhyt pinna, tai ainakin mun kanssa ja sen takia mä oon aina alkuun hiljainen, koska mä haluan tutkia sitä. On tää niin surullista et tähän on tultu. Mulla on aina ollut hyvä olla Timin kanssa. Jo silloin kun me olimme vain ystäviä, se oli sellanen ihminen jonka edessä uskalsin olla minä itse. Nyt musta tuntuu etten mä voi olla. Tai ehkä mä voisinkin, mutta eniten mua pelottaa et miten se reagoi siihen. Alkaako sitä ärsyttää, alkaako sitä ahdistaa tai kenties tulisko sille epämielyttävä olo..? Taas paljon kysymyksiä mitä mä mietin aina kun olen sen kanssa tai puhun sen kanssa. Musta oli kiva et se ehdotti tätä tapaamista, sillä mä en varmaan olis. Mä olen ottanut sellasen asenteen etten mä enään kysy siltä et "milloin nähdään..?" Sillä sit mä en pety jos sillä ei ole aikaa nähdä mua. Parempi et se kysyy, niin silloin tiedän varmasti että se haluu ihan oikeesti nähdä mua. Tottakai mulla on tunteita sitä kohtaan ja sillä ei. Ja kun me nähdään niin me nähdään vain ystävä mielessä. Mutta ei niitä tunteita noin vain sammuteta. Ei sille voi mitään kehen rakastuu tai ketä rakastaa. Timi on perus suomalainen mies joka ei puhu omista asioistaan, se kelaa niitä omassa päässään, jos kelaa. Kun taas mä olen sellanen et jos mua painaa jokin asia, mun on pakko saada puhua siitä ystävän tai terapeutin kanssa. Mut ehkä juuri siksi mä olen päässyt eteenpäin. Toki mulla on huonoja päiviä, kelläpä ei olis, mutta mua ei enään masenna, eikä mulla oo ollut pitkään aikaan sellasta oloa etta masentais. Nyt on ehkä esiintynyt ahdistusta, mutta nyt mäkin olen oppinut miten saan ahdistuksen pois. Ennen jos mua ahdistu mulla oli sitä varten lääkkeet ja mä juoksin niiden luokse heti, koska mä en halunnu sitä tunnetta. Nyt kun olimme syömässä Timin kanssa, mua alko ahdistaa, mut sit mä vaan katoin ulos ja mietin mukavia asioita, niin kauan kunnes ahdistus alko laantua niin paljon että katosi täysin. Jos mua esim. kotona ahdistaa, mä saatan alkaa siivota, katsoo leffaa, mennä lenkille tai tehdä jotain jotta saan mielelle rauhan. Aina se ei kuitenkaan heti onnistu, mutta minähän en luovuta. Mä olen oppinut todella paljon siitä miten voin hillitä itseäni ja kiitos siitä kuuluu mun terapeutille. Ja nyt kun mä olen terve, mä olen hirveesti tehnyt sellaista itse tutkiskelua. Mä hirveesti analysoin asioita ja pohdin mitä tuli masennuksen aikana sanottua ja tehtyä. Kyllä mä välillä häpeän sitä ihmistä mikä musta tuli, koska se ihminen oli ilkeä ja väkivaltainen. Ja kaikista pahinta oli se että se kohdistu mieheen jota rakastan. Välillä mä ihan oikeesti mietin et miks mä tein noin ja miks mä sanoin näin, mut mä en vaan löydä muuta vastausta kuin se että mä olin sairas, enkä mä oikeesti tiedä miksi mä niin tein. Kai mulla vaan oli niin paha olo, et se sit purkaantu Timiin. Harva sitä tietää, mutta mä olen kaiken aikaa itselleni vihainen siitä mitä tein/sanoin, sillä jos niitä ei olisi sanottu/tehty, ehkä me oltas vielä yhdessä. Ehkä meitä vielä olisi. Syyllisyys on kova. Puhuttiin tämän viikon alussa Timin kanssa ja sanoin sillekkin, etten mä ole vihainen että hän muutti pois, vaan olen vihainen siitä että juuri silloin kun mä aloin voimaan todella hyvin ja kun mä olin taas Blanche, niin silloin hän päätti jättää minut. Musta on ihanaa et mun ystävät on nähnyt minussa suuria muutoksia. Mä olen heidän mielestä paljon onnellisempi ja iloisempi. Mutta huomaako Timi sen..? Tää tilanne on vähän niinkuin tekis kovasti töitä jonkun asian eteen ja sit kukaan ei huomais mitään. Mä olen muuttunut ja mä olen erilainen, mut niin kauan kun hän ei avaa silmiään ja katso, hän ei tule koskaan näkemään MUA. Se todellinen minä, se ihminen johon hän rakastui. Ehkä hän ei halua nähdä tai ehkä hän näkee vaan sen millainen olin masentuneena ja ajatus siitä että hän näkisi millainen olen nyt, on hyvin kaukaista. Enhän minä oikeesti tiedä mitä herran päässä liikkuu, kunhan kelailen ääneen. Tai tilanne voi olla myös se että hän näkee, mutta ei uskalla sanoa mitään. Hänellä on kova pelko siitä että masennun uudestaan. Uskokaa pois, niin on mullakin, mutta en mä anna sen pelon vallata mun mielen. Mä olen päättänyt ettei se tule ja kun mä päätän jotain, asia on myös niin. Ja kun masennuksen on sairastanut, sitä osaa helpommin tunnistaa jos se on tulossa takaisin. Mä toivon et Timi ei anna sen pelon vallata sen mieltä. Mä olen oikeesti ihana ihminen, vaikka itse sanonkin. En mä paha ole, enkä mä koskaan halua pahaa kellekkään tahallisesti. Mut hiljaa hyvä tulee, ainakin niin kaikki mulle sanoo. Kyllä se on joku päivä vielä mun, tai ainakin toivotaan et on!
Ilta kuitenkin meni hyvin ja juttelimme ja söimme. Syötyämme otimme ratikan keskustaan päin ja kävimme kampissa parissa liikkeessä. Sitten lähdimme kohti metro asemaa. Laskeuduimme liukuportaita ja siinä hän sanoi minulle että näytän hyvältä, sanoin kiitos ja käännyin ympäri. Was about time, olin odottanut sitä lausetta kauan. Olin pelkkää hymyä. Metrossa hän istui mua vastapäätä, mä halusin vaan suudella häntä. Hän pisti kätensä ikkunan viereen nojaamaan ja mä sit aloin silittää sen kättä ja lopulta pidin siitä kiinni. Mun sydän suli. Timistä päätellen hän ei ehkä olisi halunnut, mutta sitten olikin mun aika jäädä pois. Hän halasi minua ja annoin hänelle pusun poskelle, sitten lähdin.
Jos mä saisin pyyhkiä vain yhden asian mun elämässä, niin se olisi juuri tämä aika kun olin masentunut. Kaikista mun poikaystävistä, hän oli paras ja minä pilasin kaiken. Toivotaan ettei hän ajattele mua kovin pahalla ja joku kaunis päivä hän ajattelee mua hyvällä. Sitä päivää odotellessa!
21. marraskuuta 2012
Musiikkia korville!
Tänään oli taas perus koulu päivä. Heti aamulla meidän opettaja alkoi puhumaan masennuksesta ja masennus lääkkeistä. Oli ihan mielenkiintoista kuunnella siellä tunneilla. Sit opettaja puhui psykoosista ja rauhottavista jne. Seuraava tunti oli matikan tunti ja koska suurin osa oli päässyt kokeesta läpi ja läsnäolo pakkoa ei ollut, saatiin mennä tietokone luokkaan tekee jotain omaa. Sillä välin nämä kolme tyttöä jotka eivät päässeet kokeesta läpi saivat uusia kokeen. Mutta eivät päässeet tästäkään läpi. Sit olikin mielenterveys tunti, sielläkin puhuttiin masennuksesta ja bipolaari häiriöistä. Ihan outoa, miten yhdessä päivässä voidaan puhua masennuksesta näinkin paljon. Itse olin onnellinen, sillä oli kiva että siitä puhuttiin ääneen. Masennus on kuitenkin sellainen sairaus josta ei puhuta. Ja ihmiset jotka ovat masentuneet eivät välttämättä uskalla puhua. Sen takia mä 2011 joulukuussa perustin tämän blogin, jotta saan puhua ja kertoa omia kokemuksia siitä. Mua ei haitannut jos joku sitä luki, mut mä en olis ikinä pystynyt puhumaan siitä ääneen. Mutta mä olen itse sitä mieltä että siitä pitää puhuu ja sen takia mä melkein esittelen itseni siten että "olen Blanche ja mulla on ollut masennus." No ei ehkä ihan noin, mut kyl mä aika avoimesti siitä puhun, just sen takia koska se on sairaus, vakava sairaus!
Koulun jälkeen menin poikani päiväkotiin laulamaan. vanhemmille oli järjestetty laulutuokio lasten kanssa. Kun itse työskentelen päiväkodissa, melkein kaikki lasten laulut olivat tuttuja. Laulutuokion jälkeen jäin keskustelemaan muiden lasten äitien kanssa ja sitten lähdimme kotiin pojan kanssa. Matkalla kotiin lauloimme opittuja lauluja, meillä oli todella kiva matka!
Koulun jälkeen menin poikani päiväkotiin laulamaan. vanhemmille oli järjestetty laulutuokio lasten kanssa. Kun itse työskentelen päiväkodissa, melkein kaikki lasten laulut olivat tuttuja. Laulutuokion jälkeen jäin keskustelemaan muiden lasten äitien kanssa ja sitten lähdimme kotiin pojan kanssa. Matkalla kotiin lauloimme opittuja lauluja, meillä oli todella kiva matka!
Ihahaa
Popsi popsi porkkanaa
20. marraskuuta 2012
Kaikki kuulolle.. I have news!
Tänään oli taas yks upee koulu päivä takana. Siis huomioikaa tuo sana upee.. Sillä mä harvoin pistän sanan koulu ja upee samaan lauseeseen. Mut tänään ne saa kulkee samassa rivissä. Tänään opeteltiin tekemään vuodepesuja. Tänään meidän kanssa oli samaan aikaan koulussa palomies opiskelijoita, siis nam, sanon minä! Ne oli tietty eri luokas, mut aina kun ne käveli meidän luokan ohi niin ne hymyili ja kun me käveltiin niiden luokan ohi me hymyiltiin takas. Söpöö, ihan kun olisi taas ylä asteella. Mul oli tänään matikan koe ja mä olin onneksi harjotellut. Mä oon aika susi matikassa, joten hieman ennen kokeen alkamista mun sydän tykytti niin paljon et mulle iski ihan tajuton yskä. Te varmaan haluutte tietää miten meni koe..? No ihan jees, oli ihan helppo ja sillain ihan kiva. Ööö.. It was fucking awesome!! Mä pääsin läpi!! Siis juuri minä.. Minä Blanche, pääsin matikasta läpi, kyllä! Kun mä sain kuulla et pääsin läpi, mä itkin.. Mä itkin ilosta ja soitin Timille. Mä oon niin susi matikassa et jos mä pääsen läpi, niin paratiisin ovet on tainut aueta. Meitä on tosiaan 13 opiskelijaa ja kolme ei päässyt läpi. Koulun jälkeen suuntasin salille ja vietin siellä mukavasti aikani. Salin jälkeen suuntasin kotiin ja puhuin ystäväni Lellun ja Alexandran kanssa puhelimessa. Voi että mulla on ollut ikävä Alexandraa, sen kanssa kun puhuu niin saa kyllä vuoden naurut, nyt mulla on hikka!
Puhuttiin Alexandran kanssa siitä että pitäskö meidän hakee Wolverinesien cheerleaders ryhmään, ihan huvin ja urheilun vuoksi. Vois olla hauskaa puuhaa kesäksi. Muutenkin ne on jotain niin kamalaa katottavaa, niin voitas mennä Alexandran kaa nostaa sitä fiilistä. Tänään tulee avalta erilaiset äidit ohjelma, jossa Alexandra kertoo synnytys ajastaan ja vauva arjestaan. Mä oon kyllä niin onnellinen että Alexandra on päässyt mukaan tällaiseen ohjelmaan ja mä olen saanut olla mukana. Molempia jännittää tämä jakso sillä mekin näemme sen ensimmäistä kertaa kuten te muutkin. Eli jos olet kotona kl 21.30, niin ole hyvä ja avaa tv'si ava kanavalle.
Alexandran haastis löytyy tästä.
Jos olet vailla uutta harrastusta, niin tässä olisi yksi vaihtoehto!
19. marraskuuta 2012
It's never too late to live happily ever after!
Monday, you came again! Tällä viikolla ollaan taas koulussa. Mä toivon et tää viikko menee nopeesti et pääsen takas töihin. Mulla on ikävä mun "vauvoja" siis mä olen 3-5 vuotiaiden ryhmässä, eli ei ne mitään vauvoja ole.. mut mut mut.. Ne on mun vauvoja! on se jännää kuinka ne taas pitää mun poikaa ihan vauvana.. J täyttää ihan kohta 3 vuotta. Et käytännössä sekään ei ole enään vauva. No mutta se niistä vauvoista. Tänään oli taas terapia. Oli tosi kiva päästä sinne, koska tässä on ollut viikko välissä. Mun piti muistella aikoja kun mä olin vauva/lapsi ja aaall the way to aikuisikä. Olipa rankkaa! Oli joitain asioita mitä mä en edes muistanu ja sit oli niitä asioita mitä mä en halunnut muistaa. Siitä mä olen niin onnellinen et mä kerroin mun koko elämästä itkemättä. Se on jo askel parempaa. Olin aivan rikki sen jälkeen, no eipä siinä hirveesti ehtiny sitä sen enempää ajatella kun menin sitten laittamaan itselleni kynnet. Kynsien laiton jälkeen suuntasin salille. Yleensä kun mulla on huono olla tai mieltäni painaa jokin asia, ainoa ihminen jolle haluan soittaa on Timi. Mut sit mä aina havahdunkin etten mä voi. Tai siis, kyl mä voisin, mut se on vaan lähinnä sitä etten mä viitti. Mua aina pelottaa et jos sitä alkaa ahdistaa tai jotain muuta. Mut se on mun parasystävä, mitä mä teen..? Lähetin sille siis viestiä et on paha olo ja olisin halunnu soittaa mut en ehkä uskalla tai viitti. Hän sitten soitti mulle, mut mä en sillä hetkellä pystyny puhuu ja soitin sitten salin jälkeen. Kerrankin musta tuntu et meidän eron jälkeen me ollaan pystytty puhuu puhelimessa ilman et mä itkin tai se vittuilee mulle tai et se ois ollut kiehumis pisteessä. Meillä oli hauska puhelu. Me naurettiin ja sain siltä hyviä neuvoja. Mä arvostan sitä ihmistä enemmän kuin se uskookaan. Mä olen nyt oppinut sen että kun Timiltä ei odota mitään, se yllättää. On se tyhmää ajatella näin, mut kyl mä toivon että kun mä olen selvittänyt kaikki reijät ja aukot mun elämässä, niin me löydetään toisemme. Koska silloin mä tiedän et mä pystyn olemaan sille se mitä se tarvii. Mä rakastan sitä ihmistä niin paljon ja välillä se sattuu et me ei olla yhdessä, kunnes mä tajuun et se on tällä hetkellä parempi, mut kuka tietää mitä myöhemmin voi tapahtua.
Mulla kesti hirveän kauan löytää onni. Mä ajattelin et jos mä en ole Timin kanssa, mä en voi olla onnellinen, mut arvatkaa vaan mikä yllätys se oli kun mä osasin olla onnellinen ilman sitä ja vaan sen takia koska mulla on huippuja ystäviä! Se on niin totta että koskaan ei ole liian myöhäistä olla onnellinen. Mä tiedän että tälle mun onnen tielle tulee mutkia matkaan, mut mä aion voittaa ne. Mä olen vielä nuori ja vaikka olis mitä ongelmia mun pitää alkaa elää, nyt ei viidestoista päivä, vaan nyt! Jos mä en nyt alota, mä en tuu aloittaa koskaan. Mulla on paras tuki olla onnellinen, eli miksi en ottaisi sitä vastaan. Nyt olisi kai aika karsia ihmisiä elämästä. Jättää ne jotka mua ansaitsee ja kävellä pois niiden ihmisten elämästä jotka ei mua ansaitse. Elämä on täynnä valintoja, mun pitää vaan osata tehdä oikeat valinnat. Nyt se alkaa, wish me luck!
Mulla kesti hirveän kauan löytää onni. Mä ajattelin et jos mä en ole Timin kanssa, mä en voi olla onnellinen, mut arvatkaa vaan mikä yllätys se oli kun mä osasin olla onnellinen ilman sitä ja vaan sen takia koska mulla on huippuja ystäviä! Se on niin totta että koskaan ei ole liian myöhäistä olla onnellinen. Mä tiedän että tälle mun onnen tielle tulee mutkia matkaan, mut mä aion voittaa ne. Mä olen vielä nuori ja vaikka olis mitä ongelmia mun pitää alkaa elää, nyt ei viidestoista päivä, vaan nyt! Jos mä en nyt alota, mä en tuu aloittaa koskaan. Mulla on paras tuki olla onnellinen, eli miksi en ottaisi sitä vastaan. Nyt olisi kai aika karsia ihmisiä elämästä. Jättää ne jotka mua ansaitsee ja kävellä pois niiden ihmisten elämästä jotka ei mua ansaitse. Elämä on täynnä valintoja, mun pitää vaan osata tehdä oikeat valinnat. Nyt se alkaa, wish me luck!
17. marraskuuta 2012
Hair stylist!
Tänään on hyvän ystäväni Capsun valmistujaiset. Capsu valmistu kampaajaksi. Aamu meni taas sähläten jotain aivan turhaa ja sit huomasinkin et oli aika valmistautua ja lähteä Capsulle. Mä olen tosi huono ostaa lahjoja, joten helppo lahja on aina ostaa suklaata, sillä kaikki naiset rakastavat suklaata, paitsi MINÄ! Mähän en voi sietää suklaata. Juhlissa oli kivaa, tuli taas nähtyä ystäviä joita ei muuten näkisi ja tuli nähtyä Daisy-koira. Voi että mulla on ollut sitä ikävä. Capsun piti muuttaa sen poikaystävän kanssa tohon mun naapuriin, mut sit se kamala mummo peru kaiken. Vähän harmittaa, sillä mä oisin saanut avaimet heille et oisin voinut aina käydä ulkoiluttaa Daisyä. Musta on todella ihana lähtee lenkille Daisyn kanssa. Silloin kun se oli kesällä meillä sen viikon, niin meillä oli tosi ihanaa. Juhliin tuli sitten myöhemmin meidän mulatos locos. Minä kun en juonut kuin kaksi siideriä, huomasin miten ärsyttäviä ja levottomia niiden jutut voi olla. Lähdettiin sit jossain vaiheessa iltaa Capsulta ja suunnattiin bussilla keskustaan. Bussi matka vasta levoton olikin. Ystäväni Jimi aka Musta barbaari ja Dauda päätti sekoilla bussin taka osassa oikeen huolella. Ihmiset ja pullot lenteli ja Capsun yhden hengen siideristä tulikin family pack. Sen verran olen oppinut että jos mulatos locosit on messissä, älä edes kuvittele että voit nauttia jotain yksinäsi, sillä ne kyllä tunkee itsensä osingoille. Keskustaan päästyämme menimme suolaan ja olimme siellä hetken aikaa. Suolassa kuitenkin oli todella huonoa musaa, joten lähdimme sieltä ja olimme menossa motellettiin, mutta jono oli niin pitkä, joten päätimme mennä tivoliin. Tivoliin pääsimme ilmaiseksi, sillä Capsu tunsi poken. Tivolissa olimme hetken aikaan ja sitten lähdimme sieltä mäkkiin, sillä meillä oli ihan hirveä nälkä. Tässä vaiheessa iltaa olimme jo menettäneet monta jäsentä. Ihmisen alkoivat hajota heti suolan jälkeen. Mutta kiva ilta oli. Ja ihanaa et se tuli vietettyä selvinpäin, aloin jo kelaa että mulla on semi alkoholi ongelma, mut Dauda taitaa meistä vetää pohjat kun ei ole mies ollu pariin kuukauteen koskaan viikonloput selvinpäin. Go locos! Ja tosiaan suuret onnittelut Capsulle valmistumisesta, nyt töihin ja rokkaamaan! Capsu on mulle kahdesti tehnyt saman nuttura kampauksen ja se on mun lemppari!
13. marraskuuta 2012
Broken!
Joskus sä meinaat tulla takas ja joskus sä meet pois.. Minkä ihmeen takia sä v*******t mulle..? Kysynpä vaan. Enkö mä jo kerran häätänyt sua pois.. Enkö mä jo kerran näyttänyt et mä oon vahvempi kuin sinä.. Ja silti sä pelleilet mun kanssa. Tupsahdat mun elämään kun mä en sua halua ja pilaat kaiken. Jos et jo kerran tajunnut, niin lähde menee, sua ei kaivata eikä todellakaan tule ikävä. Be gone!
Jos mietit hetken aikaa ketä minä tuossa tarkoitan, niin puhun masennuksesta. Eilen oli taas niin huono yö. Kaikki ajatukset pyöri päässä ja en vaan millään saanut nukutuksi. Pääni oli sekaisin. Oli taas niitä huonoja päiviä. Poika on isällään ja mulla on hirveä ikävä, onneksi näen sen jo torstaina. Soittelen hirveän useesti pojalle kun hän on poissa, sillä ikävä on kova ja se on vähän niinkuin jäänyt meidän jutuksi. Mä luulin että mä olin päässyt yli Timistä, no karu totuus potkas mua takapuoleen, enpä ole. Ja nähtävästi ei ole poikanikään. Hän kyseli minulta puhelimessa että missä Timi on. Kertoi kaipaavansa Timiä kovasti ja että haluaisi tämän viereen nukkumaan. Sai minut oikeen kyynelehtimään, sillä hän ei ole päässyt yli hänestä. Mutta pitäisikö..? Timi on ollut pojalleni isä reilusti yli puolitoista vuotta. Pojan ollessa kotona hän saattaa kysyä missä Timi on..? Ja kun kerron hänelle että Timi on omassa kodissaan, niin hän toruu koko sen ajatuksen ja sanoo minulle, "Timi on pelaamassa jalkapalloa, hän tulee takas ihan kohta." Miten sitä selittää pienelle lapselle että tämä ei tule takaisin. Tämä kyseinen henkilö ei meitä rakasta eikä meistä välitä.. Miten..? Ja vielä niin että hän ymmärtäisi. Tämä on meille molemmille todella rankkaa. Toivon että ajan kanssa pääsemme eteenpäin ja unohdamme koko ihmisen. Minusta on todella törkeetä että kun erosimme, hän hylkäsi myös pojan. Mitä pahaa poikani oli hänelle tehnyt.. Eihän poikani ole Timin biologisesti, mutta oli niin suuri tekijä tämän elämässä. Miten sitä vaan lähdetään pois, katsomatta taakse..? Taas näitä mun upeita kysymyksiä mitä mä koitan kysellä ja keneltäkään en saa vastausta. Joka kerta kun poikani puhuu Timistä, rupean itkemään, sillä silloin muistan meidän hyviä hetkiä. Tiedättekö miksi ihmiset eroaa tänä päivänä niin paljon..? Koska kukaan ei ole enään valmis tekemään töitä minkään eteen. Helvetti soikoon onko kaikki syntynyt kulta lusikka suussa..? Mihin unohtu ne ajat kun yritettiin. Jos oli ongelmia tehtiin töitä sen eteen, eikä vaan heitetty hanskoja tiskiin ja sanottu morjens! Tällä viikolla en pääse terapiaan ja nyt alan jo seota. Mua itkettää, suututtaa, ketuttaa, ärsyttää, väsyttää... Öisin en saa unta vaikka kuinka väsyttää. Todella tärkeä ystäväni soitti ja purki mieltään minulle todella tärkeästä jutusta ja vaikka mulla oli aikainen herätys, minä kuuntelin. Koitin soittaa sen jälkeen toiselle ystävälleni ja purkaa mieltäni, niin hänen sanoja käyttäen.. "Kirjoita blogiin.." Kiitos ystävä, kun jaksat todella kuunnella, v***u! Mä ymmärrän että ihmisillä on töitä, mutta 10min ei olisi tappanut häntä. Mä oikeesti kaipaan Stephania niin paljon. Koska se aina ties mitä sanoa ja se aina osas saada mulle paremman mielen. Vihaako jumala mua niin paljon että se ottaa kaikki ihmiset pois mun elämästä joille mä voin puhua. Ensin Timi ja nyt Stephanie. Mä olen väsynyt joka päivä, mut silti mä meen eteenpäin. Pistän kauniin hymyn huulille ja feikkaan et kaikki on hyvin vaikka todellisuus on se että mä haluisin itkee ja käpertyy mun pimeeseen huoneeseen sängyn alle. Sillä toive ajattelulla että joku tulisi ja pelastaisi mut tästä kaikesta. Joku joka hymyilisi mulle ja sanoisi että me selvitään tästä yhdessä.. Ihan kuka vaan! Mä huudan sisäisesti ja mä vuodan sisäisesti, mutta kukaan ei kuule eikä näe, sillä mä olen niin hyvä feikkaa. Joskus mä jopa onnistun huijaa jopa itseäni. "Joskus vahvakin ihminen kaatuu." Milloin mä kaadun, ja jos kaadun, kuka mut sieltä nostaa..?
For sale: One heart. Horrible condition. Will take anything for it. Please. Just cut it out of my chest and end this suffering!
Jos mietit hetken aikaa ketä minä tuossa tarkoitan, niin puhun masennuksesta. Eilen oli taas niin huono yö. Kaikki ajatukset pyöri päässä ja en vaan millään saanut nukutuksi. Pääni oli sekaisin. Oli taas niitä huonoja päiviä. Poika on isällään ja mulla on hirveä ikävä, onneksi näen sen jo torstaina. Soittelen hirveän useesti pojalle kun hän on poissa, sillä ikävä on kova ja se on vähän niinkuin jäänyt meidän jutuksi. Mä luulin että mä olin päässyt yli Timistä, no karu totuus potkas mua takapuoleen, enpä ole. Ja nähtävästi ei ole poikanikään. Hän kyseli minulta puhelimessa että missä Timi on. Kertoi kaipaavansa Timiä kovasti ja että haluaisi tämän viereen nukkumaan. Sai minut oikeen kyynelehtimään, sillä hän ei ole päässyt yli hänestä. Mutta pitäisikö..? Timi on ollut pojalleni isä reilusti yli puolitoista vuotta. Pojan ollessa kotona hän saattaa kysyä missä Timi on..? Ja kun kerron hänelle että Timi on omassa kodissaan, niin hän toruu koko sen ajatuksen ja sanoo minulle, "Timi on pelaamassa jalkapalloa, hän tulee takas ihan kohta." Miten sitä selittää pienelle lapselle että tämä ei tule takaisin. Tämä kyseinen henkilö ei meitä rakasta eikä meistä välitä.. Miten..? Ja vielä niin että hän ymmärtäisi. Tämä on meille molemmille todella rankkaa. Toivon että ajan kanssa pääsemme eteenpäin ja unohdamme koko ihmisen. Minusta on todella törkeetä että kun erosimme, hän hylkäsi myös pojan. Mitä pahaa poikani oli hänelle tehnyt.. Eihän poikani ole Timin biologisesti, mutta oli niin suuri tekijä tämän elämässä. Miten sitä vaan lähdetään pois, katsomatta taakse..? Taas näitä mun upeita kysymyksiä mitä mä koitan kysellä ja keneltäkään en saa vastausta. Joka kerta kun poikani puhuu Timistä, rupean itkemään, sillä silloin muistan meidän hyviä hetkiä. Tiedättekö miksi ihmiset eroaa tänä päivänä niin paljon..? Koska kukaan ei ole enään valmis tekemään töitä minkään eteen. Helvetti soikoon onko kaikki syntynyt kulta lusikka suussa..? Mihin unohtu ne ajat kun yritettiin. Jos oli ongelmia tehtiin töitä sen eteen, eikä vaan heitetty hanskoja tiskiin ja sanottu morjens! Tällä viikolla en pääse terapiaan ja nyt alan jo seota. Mua itkettää, suututtaa, ketuttaa, ärsyttää, väsyttää... Öisin en saa unta vaikka kuinka väsyttää. Todella tärkeä ystäväni soitti ja purki mieltään minulle todella tärkeästä jutusta ja vaikka mulla oli aikainen herätys, minä kuuntelin. Koitin soittaa sen jälkeen toiselle ystävälleni ja purkaa mieltäni, niin hänen sanoja käyttäen.. "Kirjoita blogiin.." Kiitos ystävä, kun jaksat todella kuunnella, v***u! Mä ymmärrän että ihmisillä on töitä, mutta 10min ei olisi tappanut häntä. Mä oikeesti kaipaan Stephania niin paljon. Koska se aina ties mitä sanoa ja se aina osas saada mulle paremman mielen. Vihaako jumala mua niin paljon että se ottaa kaikki ihmiset pois mun elämästä joille mä voin puhua. Ensin Timi ja nyt Stephanie. Mä olen väsynyt joka päivä, mut silti mä meen eteenpäin. Pistän kauniin hymyn huulille ja feikkaan et kaikki on hyvin vaikka todellisuus on se että mä haluisin itkee ja käpertyy mun pimeeseen huoneeseen sängyn alle. Sillä toive ajattelulla että joku tulisi ja pelastaisi mut tästä kaikesta. Joku joka hymyilisi mulle ja sanoisi että me selvitään tästä yhdessä.. Ihan kuka vaan! Mä huudan sisäisesti ja mä vuodan sisäisesti, mutta kukaan ei kuule eikä näe, sillä mä olen niin hyvä feikkaa. Joskus mä jopa onnistun huijaa jopa itseäni. "Joskus vahvakin ihminen kaatuu." Milloin mä kaadun, ja jos kaadun, kuka mut sieltä nostaa..?
For sale: One heart. Horrible condition. Will take anything for it. Please. Just cut it out of my chest and end this suffering!
10. marraskuuta 2012
Mulatos Locos & the brotherhood!
Tänään heräsin jo yhdeksältä kun mun piti mennä kirjastoon tekemään luokkalaiseni kanssa koulu juttuja, mutta hän sitten peruutti sen, joten jäin vain sänkyyn makaamaan. Olen poistanut tunnukseni facebookista, mutta tänään jouduin menenään sinne takaisin, sillä ystäväni oli laittanut minulle sinne eri hotelli linkkejä. Oli se kyllä outoa olla siellä takaisin, mutta ajattelin näin alustavasti olla kuukauden ellei enemmänkin pois sieltä. Facebookin kautta kantautuu välillä niin paljon draamaa, niin ainakin nyt elämäni on vähemmän dramaattinen. Eipäs tarvii lukea ihmisten tyhmiä tilapäivityksiä.
Äiti soitti, puhuttiin hetken. Äidin kanssa on kiva jutella, mut aina sen puhelun jälkeen tulee hirvee tyhjyys. Vaikka äitini ei olekkaan asunut suomessa 7-8 vuoteen, silti kaipaa jotain perheen jäsentä lähelle. Mä kadehdin ihmisiä joilla on hyvät välit sisaruksiinsa ja vanhempiinsa. Kadehdin sitä kun ne voi nähdä toisiaan milloin haluu ja viettää niiden kaa juhlapyhät. Ehkä juuri senkin takia oli hirvee pala päästää Timistä irti, sillä se oli mun perhe. Se teki meistä perheen. Mä oon aina ollu rikkinäisessä perheessä, kerrankin mun elämässä mä haluaisin olla perheessä mikä ei olis rikki. Pitäs varmaan pistää ilmoitus jonnekkin et "etsitään EI rikki menevää perhettä!" Mut mä oon jo tottunut siihen että ihmiset tulee mun elämään ja lähtee. Kukaan ei jää. En tiedä johtuuko se siitä että mä häädän kaikki ihmiset pois mun olemuksella vai ihmiset ei vaan halua jäädä, mut jos mulla on jotain hyvää, loppu peleissä mä tiedän et se tulee lähtee pois. Mikä mussa on vikana..? Ihan oikeesti, etsin todellakin vastausta tuohon ja jos jollain on jokin käsitys, ole kiltti ja kerro. Mä tiedän että masennuksen aikana mä olin aivan kamala. Mua ei meinannut edes tunnistaa, sillä olin aivan vastakohta itsestäni. Mut oikeuttaako se siihen että sen takia kun mä olen sairas, mua ei enään voi rakastaa..? Joskus mä mietin et mikä mun tarkoitus on tässä maailmassa. Joskus mietin että olisi parempi jos en olisi täällä. Ajatuksia ajatuksien jälkeen ja mihinkään en löydä vastausta. Mistä niitä vastauksia saa..? Jumalalta.. Missä hän on kun mä sitä tarvitsen..? Siinä on taas toinen kysymys, mihin kukaan ei aio vastata. Elämä siis on täynnä kysymyksiä mihin kukaan ei vastaa! Niitä pähkäilee päässään aikansa kunnes unohtaa. Tosi v***n kiva. Mä katson mun elämää ja hyvinä päivinä mä nään sen rikkauden mikä mulle on annettu. Ihanat ystävät, jotka todella välittää, terveys, työpaikka, missä on hyvä olla, koulutus mahdollisuus, maailman upein lapsi, jonka olen saanut kasvattaa ylpeydellä, upea kämppä, joille useammat ovat kateellisia, positiivisuutta, onnellisuutta, upea vartalo, mutta silti tuntuu että jokin puuttuu. Joillain ei edes ole kattoa pään päällä tai ruokaa tai vaatteita tai edes puhdasta vettä. Mulla on kaikki tuo ja enemmän ja silti mä valitan. On se niin kummaa, mutta toisaaltaan minä ja ne joilla ei ole ruokaa, vettä tai kotia, meidän elämämme ja tarinamme on aivan eri. Eli niitä ei vaan voi verrata.
Äidin puhelun jälkeen soittelin ja tekstailin muille ystävilleni ja sit kaikki päättivät tulla meille. Koitin äkkiä siivota ja käydä sitten kaupassa. Meille tuli ystäväni Capsu, Dauda ja Charles. Kokkasimme, söimme, joimme, kuuntelimme musiikkia ja hengasimme. Ystäväni Dauda oli hankkinut uuden tatuoinnin josta hän selitti ihan tohkeissaan. Meillä oli kyllä todella hauskaa. Capsu kun juuri valmistui parturi kampaajaksi, niin hän leikkasi molempien poikien hiukset ja teki minulle aivan upean nutturan. Myöhemmin meille tuli ystäväni Dunia ja James. Meidän piti alun perin lähtee yhdeksän jälkeen liikkumaan, mut koska nekruilla on laaja käsite ajasta, pääsimme lähtemään vasta vähän vaille kaksitoista. Suuntasimme keskustaan ja lähdimme ravintola Suolaan. Kukaan meistä ei ollut koskaan ollut siellä, joten olimme alkuun hyvin skeptisiä, mutta kivaa oli ja tuli jopa törmättyä muutamaan tuttuun. Suolassa olimme sitten pilkkuun asti ja sieltä lähdettyä, suuntasimme pizzeriaan ostamaan kebabit ja lähdimme Capsun kanssa meille. Jamesin ja Daudan piti tulla kans, mutta he päättivät feidata meidät. Siinä vaiheessa yötä, ei hirveesti edes kiinnostanu. Pääsimme meille ja vedimme kebabit naamaan ja menimme nukkumaan.
Kun lähtee ulos mulatos locosien kanssa, pitää osata varautuu et meno on kovaa. Nää äijät ei hidastele eikä vetkuttele. They go hard! Niiden meno on välillä niin hullua et pitää olla aika taitava et pysyy perässä. Huomaa et oon hengannut ihan liikaa niiden kanssa kun osaan dissaa niitä paremmin kuin ne ite. Me dissataan toisiamme, nauretaan toisillemme ja ollaan vahingon ilosia, mut loppujen lopuksi me rakastetaan toisiamme ja ollaan yhtä suurta perhettä. Me ollaan Capsun kanssa tehty kaikkemme että päästäis mulatos locosiin, mut kaiken vaivan ja yrittämisen jälkeen ei vieläkään, mutta meistä tehtiin brotherhoodien jäsenet, whee! Äijien kaa on niin helppo hengaa, en tiedä miks, mut nää ainakin on niin hällä väliä porukkaa. Ihana ilta oli takana!
Äiti soitti, puhuttiin hetken. Äidin kanssa on kiva jutella, mut aina sen puhelun jälkeen tulee hirvee tyhjyys. Vaikka äitini ei olekkaan asunut suomessa 7-8 vuoteen, silti kaipaa jotain perheen jäsentä lähelle. Mä kadehdin ihmisiä joilla on hyvät välit sisaruksiinsa ja vanhempiinsa. Kadehdin sitä kun ne voi nähdä toisiaan milloin haluu ja viettää niiden kaa juhlapyhät. Ehkä juuri senkin takia oli hirvee pala päästää Timistä irti, sillä se oli mun perhe. Se teki meistä perheen. Mä oon aina ollu rikkinäisessä perheessä, kerrankin mun elämässä mä haluaisin olla perheessä mikä ei olis rikki. Pitäs varmaan pistää ilmoitus jonnekkin et "etsitään EI rikki menevää perhettä!" Mut mä oon jo tottunut siihen että ihmiset tulee mun elämään ja lähtee. Kukaan ei jää. En tiedä johtuuko se siitä että mä häädän kaikki ihmiset pois mun olemuksella vai ihmiset ei vaan halua jäädä, mut jos mulla on jotain hyvää, loppu peleissä mä tiedän et se tulee lähtee pois. Mikä mussa on vikana..? Ihan oikeesti, etsin todellakin vastausta tuohon ja jos jollain on jokin käsitys, ole kiltti ja kerro. Mä tiedän että masennuksen aikana mä olin aivan kamala. Mua ei meinannut edes tunnistaa, sillä olin aivan vastakohta itsestäni. Mut oikeuttaako se siihen että sen takia kun mä olen sairas, mua ei enään voi rakastaa..? Joskus mä mietin et mikä mun tarkoitus on tässä maailmassa. Joskus mietin että olisi parempi jos en olisi täällä. Ajatuksia ajatuksien jälkeen ja mihinkään en löydä vastausta. Mistä niitä vastauksia saa..? Jumalalta.. Missä hän on kun mä sitä tarvitsen..? Siinä on taas toinen kysymys, mihin kukaan ei aio vastata. Elämä siis on täynnä kysymyksiä mihin kukaan ei vastaa! Niitä pähkäilee päässään aikansa kunnes unohtaa. Tosi v***n kiva. Mä katson mun elämää ja hyvinä päivinä mä nään sen rikkauden mikä mulle on annettu. Ihanat ystävät, jotka todella välittää, terveys, työpaikka, missä on hyvä olla, koulutus mahdollisuus, maailman upein lapsi, jonka olen saanut kasvattaa ylpeydellä, upea kämppä, joille useammat ovat kateellisia, positiivisuutta, onnellisuutta, upea vartalo, mutta silti tuntuu että jokin puuttuu. Joillain ei edes ole kattoa pään päällä tai ruokaa tai vaatteita tai edes puhdasta vettä. Mulla on kaikki tuo ja enemmän ja silti mä valitan. On se niin kummaa, mutta toisaaltaan minä ja ne joilla ei ole ruokaa, vettä tai kotia, meidän elämämme ja tarinamme on aivan eri. Eli niitä ei vaan voi verrata.
Äidin puhelun jälkeen soittelin ja tekstailin muille ystävilleni ja sit kaikki päättivät tulla meille. Koitin äkkiä siivota ja käydä sitten kaupassa. Meille tuli ystäväni Capsu, Dauda ja Charles. Kokkasimme, söimme, joimme, kuuntelimme musiikkia ja hengasimme. Ystäväni Dauda oli hankkinut uuden tatuoinnin josta hän selitti ihan tohkeissaan. Meillä oli kyllä todella hauskaa. Capsu kun juuri valmistui parturi kampaajaksi, niin hän leikkasi molempien poikien hiukset ja teki minulle aivan upean nutturan. Myöhemmin meille tuli ystäväni Dunia ja James. Meidän piti alun perin lähtee yhdeksän jälkeen liikkumaan, mut koska nekruilla on laaja käsite ajasta, pääsimme lähtemään vasta vähän vaille kaksitoista. Suuntasimme keskustaan ja lähdimme ravintola Suolaan. Kukaan meistä ei ollut koskaan ollut siellä, joten olimme alkuun hyvin skeptisiä, mutta kivaa oli ja tuli jopa törmättyä muutamaan tuttuun. Suolassa olimme sitten pilkkuun asti ja sieltä lähdettyä, suuntasimme pizzeriaan ostamaan kebabit ja lähdimme Capsun kanssa meille. Jamesin ja Daudan piti tulla kans, mutta he päättivät feidata meidät. Siinä vaiheessa yötä, ei hirveesti edes kiinnostanu. Pääsimme meille ja vedimme kebabit naamaan ja menimme nukkumaan.
Kun lähtee ulos mulatos locosien kanssa, pitää osata varautuu et meno on kovaa. Nää äijät ei hidastele eikä vetkuttele. They go hard! Niiden meno on välillä niin hullua et pitää olla aika taitava et pysyy perässä. Huomaa et oon hengannut ihan liikaa niiden kanssa kun osaan dissaa niitä paremmin kuin ne ite. Me dissataan toisiamme, nauretaan toisillemme ja ollaan vahingon ilosia, mut loppujen lopuksi me rakastetaan toisiamme ja ollaan yhtä suurta perhettä. Me ollaan Capsun kanssa tehty kaikkemme että päästäis mulatos locosiin, mut kaiken vaivan ja yrittämisen jälkeen ei vieläkään, mutta meistä tehtiin brotherhoodien jäsenet, whee! Äijien kaa on niin helppo hengaa, en tiedä miks, mut nää ainakin on niin hällä väliä porukkaa. Ihana ilta oli takana!
6. marraskuuta 2012
Kiire kiire kiire!
Eilen tuli puhuttua ystäväni Alexandran kanssa 3,5 tuntia puhelimessa,
hups! No se nyt vaan veny ja meillä oli paljon asiaa. Harmittaa että
Alexandra asuu niin kaukana. Jos asuis lähempänä, esim helsingissä
olisin siellä varmaan joka toinen päivä. Me vaan ymmärretään toisiamme
ja olemme niin samanlaisia. Sain jopa pariin otteeseen jutella Kikin
kanssa, joka jokelteli hyvin innokkaana. Hän oli kovasti samaa mieltä
kanssani!
Tänään oli taas herätys kello soimassa 4.45 ja lunta satoi. Eikun ylös ja menoksi vain. Tänään töissä oli todella kiireistä. Sain ihan itse vetää kokki kerhon kahdellekymmenelle lapselle. Oli kyllä hieman jännää. Jännitin alussa sitä hirveesti, mutta sitten kun pääsin vauhtiin, mikään ei voinut pysäyttää minua. Leivoimme isille muffinseja, sillä sunnuntaina on sitten isänpäivä. Torstaina isät sitten tulevat päiväkotiin aamiaiselle lapsen kanssa. Minulla oli hauskaa ja lapsilla oli hauskaa. Tänään päiväkotiimme tuli Hannu ja peikko teatteri. Lapset olivat kovin innoissaan. Koko päivä meni juosten paikasta toiseen ja lapsetkin alkoivat olemaan levottomia. Niille jotka eivät muuten tiedä, niin tänään on ruotsalaisuuden päivä, därför försökte jag tala svenska, men det var då när ingen av oss talar svenska. Lapsetkin olivat ihan yllättyineitä että mitäs me koitamme säälittävästi höpötellä.
Tänään oli myös anatomian tentti. Noh, ei tainut mennä ihan putkee, mutta onneksi sen voi aina uusia. En ota sitä vakavasti. Tulis muuten ihan liikaa stressiä. Nyt koitetaan minimoida kaikkia ärsykkeitä. On tää elämä rankkaa.
Musta välillä tuntuu et mä oon koko ajan menossa ja tulossa etten mä ehdi edes hengähtää. Tämän viikon piti olla sali viikko, mutta eipä ollutkaan. Toivotaan että saan skarpattua taas. Tuntuu vaan et koko ajan on jotain ja päivässä on ihan liian vähän aikaa. Ja sitä paitsi pimeys iskee tänne jo joskus 17 jälkeen jolloin ei tee mieli tehdä yhtään mitään. Mä toivon että nyt viikonloppuna ehdin pysähtyä ja hengähtää, edes hetkeksi. Ei oo kyllä helppoa olla töissä ja opiskella samaan aikaan. Hukun välillä niihin koulu juttuihin.
Tänään oli taas herätys kello soimassa 4.45 ja lunta satoi. Eikun ylös ja menoksi vain. Tänään töissä oli todella kiireistä. Sain ihan itse vetää kokki kerhon kahdellekymmenelle lapselle. Oli kyllä hieman jännää. Jännitin alussa sitä hirveesti, mutta sitten kun pääsin vauhtiin, mikään ei voinut pysäyttää minua. Leivoimme isille muffinseja, sillä sunnuntaina on sitten isänpäivä. Torstaina isät sitten tulevat päiväkotiin aamiaiselle lapsen kanssa. Minulla oli hauskaa ja lapsilla oli hauskaa. Tänään päiväkotiimme tuli Hannu ja peikko teatteri. Lapset olivat kovin innoissaan. Koko päivä meni juosten paikasta toiseen ja lapsetkin alkoivat olemaan levottomia. Niille jotka eivät muuten tiedä, niin tänään on ruotsalaisuuden päivä, därför försökte jag tala svenska, men det var då när ingen av oss talar svenska. Lapsetkin olivat ihan yllättyineitä että mitäs me koitamme säälittävästi höpötellä.
Tänään oli myös anatomian tentti. Noh, ei tainut mennä ihan putkee, mutta onneksi sen voi aina uusia. En ota sitä vakavasti. Tulis muuten ihan liikaa stressiä. Nyt koitetaan minimoida kaikkia ärsykkeitä. On tää elämä rankkaa.
Musta välillä tuntuu et mä oon koko ajan menossa ja tulossa etten mä ehdi edes hengähtää. Tämän viikon piti olla sali viikko, mutta eipä ollutkaan. Toivotaan että saan skarpattua taas. Tuntuu vaan et koko ajan on jotain ja päivässä on ihan liian vähän aikaa. Ja sitä paitsi pimeys iskee tänne jo joskus 17 jälkeen jolloin ei tee mieli tehdä yhtään mitään. Mä toivon että nyt viikonloppuna ehdin pysähtyä ja hengähtää, edes hetkeksi. Ei oo kyllä helppoa olla töissä ja opiskella samaan aikaan. Hukun välillä niihin koulu juttuihin.
3. marraskuuta 2012
Long time no see..
Mä olisin tänään voinut jäädä makaa ikuisiksi ajoiksi mun sänkyyn, aah so nice! Matelin sängyssä kl 16 asti ja sitten painuin suihkuun. Olin menossa ystäväni juhliin. Mun ei alun perin pitänyt lähtee eikä todellakaan juoda, mut kato mitä käy kun sulla on whatsapp. No aloin sitten valmistautuu ja sitten suuntasin ensin bussilla viikkiin ja viikistä pitäjänmäkeen jossa tapasin ystäväni Capsun ja menimme sitten juhliin yhtä matkaa. Juhlien pitäjä oli Capsun serkku Twaha, jonka itsekkin tunnen noin kahdensan vuoden takaa, ellei enemmänkin. En ollut nähnyt häntä todella pitkää aikaan ja oli senkin takia kiva mennä morjestaa ystäviä joita ei tosissaan ollut nähnyt yli kahteen vuoteen. Juhlissa sitten tapasin kaikki ja oli aivan mahtava kuulla ihmisten kuulumiset. Monet olivat saaneet lapsia, menneet naimisiin, ostaneet asunnon jne. Jotenkin tuli silloin niin kiusallinen olo, mut alkoholia kun oli veressä, niin enpä hirveesti jäänyt miettimään! Juhlissa oli todella kivaa ja sieltä sitten suuntasimme Club Vaticaniin, jossa bileet jatkuivat. Ennen Vaticaniin lähtöä, tuli kyllä battlattua muutaman ihmisen kanssa siitä että Club Vatican ei ole homo baari. Siinä on aikaisemmin ollut Jenny Woo, joka oli tunnetusti homo baari, mutta siitä on nyt vaihtunut omistaja ja lookki. Himmeen tappelemisen jälkeen kaikki uskalsivat tulla ja voin sanoa että ei jäänyt kellekkään epäselväksi miten hauskaa meillä oli. Ite join viisi siideriä ja salmari shotin, jonka Twaha osti kaikille juhlijoille! Hieman jälkeen yksi, minä ja Capsu ulostauduimme ja saimme kyllä kuulla siitä. Kävimme mäkin kautta ja sitten hyppäsimme molemmat omiin busseihimme.
Dauda, Capsu & minä
Mervi, minä & Heidi
Sanela, minä & Xhyljeta
Kia & minä
Minä, Rama & Twaha
Minä & Jane
2. marraskuuta 2012
Hyvä viikko taas takana!
Maanantai 29.10
Tää viikko on taas koulua. Nää koulupäivät tuntuu aika pitkiltä.. I need coffee! No mutta joka tapauksessa, koulun jälkeen suuntasin salille ja sitten kävin ystäväni Labban duunissa hakemassa vapaa lipun elokuviin. Mun ja Labban on tarkoitus mennä elokuviin keskiviikkona, niin päätin käydä hakemassa meidän liput jo etukäteen. Kävin ostamassa liput ja sitten näin ystäväni Jamesin. Menimme aluksi Jamesin kanssa Memphikseen syömään ja sitten menimme Apolloon yhdelle. Meillä oli niin hauskaa. Jamesin kanssa oli aivan huippua jutella kaikista maan ja taivaan välisistä asioista. Tuntuu et me ollaan ihan samalla aaltopituudella ja me ollaan koettu niin samoja asioita. Ihanaa et joku ymmärtää mua täysin. Pakko sanoa että en ole kyllä ikinä nauranut niin paljon. Kaiken juttelun ja nauramisen jälkeen, James saattoi mut bussiin ja lähdin kotiin. Upea päivä takana.
Tiistai 30.10
Kouluun, taas! Mun on pakko hankkia netti mun puhelimeen, mä en kestä näitä oppi tunteja ilman. Huomenna tulee palkka päivä, thank god! Tänään oli taas sali päivä. Salin jälkeen menin Labban duuniin ja se lakkas mun kynnet ja syötiin mustikka muffinssia ja juteltiin. Sit olikin aika mennä kotiin.
Keskiviikko 31.10
Paycheck, thank you! Palkka tuli, whee! Tätä onkin odotettu, sillä on monta asiaa mitä pitää ostaa ja taas sitä rahaa menee. Perus koulu päivä ja tietenkin mun onnekseni mun kengän vetoketju päätti hajota just pahinpaan aikaan. Mutta onneksi koulusta on lyhyt matka kotiin, joten kävelin kotiin vaihtamaan kenkiä. Kotiin päästyäni hengailin hetken aikaa ja sit olikin aika mennä tapaamaan Labba keskustaan. Step up revolution, here we come! Siis muuta en voi sanoa kuin OMG! Step up 4 oli kaikista paras.. Siis ne tanssit, miehet, maisema.. Whoo! Me ollaan niin Labban kaa lähdös ens kesänä miamiin. Meitsi aikoo treenaa itsensä niin tikkiin kuntoon ettei mitään rajaa. Ihan huippu leffa! Leffan jälkeen käytiin hakikses, kun Labban piti lainaa sen poikaystävälle rahaa, sit sen jälkeen mentiin Eliel kahvilaan istuu ja sit lähdettiin kotiin. Me ollaan Labban kaa the new mob.. Me ollaan hyvä tiimi!
Torstai 1.11
Katos, nyt onkin jo marraskuu. Wau, kohta on sit joulu.. Voihan .... No ehkä mä selviän! On se jännää että kaikki mä tiedän et kesän jälkeen tulee syksy ja syksyn jälkeen tulee talvi, mut jumaliste et se yllättää joka vuos!! Tänään oli siis ihan perus koulu päivä TAAS. Koulun jälkeen suuntasin kisikselle stomppaamaan. Jos joku ei tiedä mikä se on, niin tästä pääsee kattomaan millasta se on. Ja ensikertalaiseksi voin kyllä sanoa että on kyllä haastava. Hyvin meni, mutta itse huomasin että keskityin liikaa askeliin enkä niinkään paljoo rytmin kuuntelemiseen. Mutta kivaa oli Alexandran, Gabin, Caprin ja muiden tyttöjen kanssa! Kisiksen jälkeen suuntasin kotiin. Kotiin päästyäni kävin yläkerran naapureille antamassa muffinseja ja sitten suuntasin alakerran naapureille tarjoamaan heillekkin muffinseja. Alakerran naapurin kanssa sitten päädyin ihastelemaan legoja ja tämä ihana melkein 3-vuotias pikku poika antoi minulle Tarzan legon! Mulla on kyllä ihanat naapurit! Loppu ilta pälpätin ystäväni Nikon kanssa sitten puhelimessa.
Perjantai 2.11
Aamulla kun heräsin ihmettelin reidessäni olevaa mustelmaa. Siis mulle tulee niin harvoin mustelmia että hetkeksi jo pelästyin, kunnes muistin sen tulleen eilisestä stomppauksesta. Tänään saatiin sairaala vaatteet (ne valkoiset puvut mitkä kaikilla hoitsuilla on aina päällä) ja sit päästiin pistämään. Pistokset olivat ihon alle ja lihakseen. Oli kyllä todella ihana päivä. Aluksi tietty hieman jännitti et osaako sitä pistää, mut hyvin se sitten meni. Pääsin hienosti läpi! Opettaja oli hyvin ylpeä. Harmikseni kukaan ystäväni ei suostu antaa mun pistää niitä, täytyyhän mun päästä harjottelee lisää..!?! Koitin soittaa tatuointi aikaakin tänään, mut ne ei vastannut puhelimeen. No ens viikolla sit uus yritys! Koulun jälkeen suuntasin keskustaa, kävin hakemassa itselleni hanskat ja lapaset ja ostin itselleni 300€ laskettelu asun. Whee! Talvi nyt mä olen valmis, voit tulla! Tällainen viikko taas takana.
Mitä saisi olla..?
Tää viikko on taas koulua. Nää koulupäivät tuntuu aika pitkiltä.. I need coffee! No mutta joka tapauksessa, koulun jälkeen suuntasin salille ja sitten kävin ystäväni Labban duunissa hakemassa vapaa lipun elokuviin. Mun ja Labban on tarkoitus mennä elokuviin keskiviikkona, niin päätin käydä hakemassa meidän liput jo etukäteen. Kävin ostamassa liput ja sitten näin ystäväni Jamesin. Menimme aluksi Jamesin kanssa Memphikseen syömään ja sitten menimme Apolloon yhdelle. Meillä oli niin hauskaa. Jamesin kanssa oli aivan huippua jutella kaikista maan ja taivaan välisistä asioista. Tuntuu et me ollaan ihan samalla aaltopituudella ja me ollaan koettu niin samoja asioita. Ihanaa et joku ymmärtää mua täysin. Pakko sanoa että en ole kyllä ikinä nauranut niin paljon. Kaiken juttelun ja nauramisen jälkeen, James saattoi mut bussiin ja lähdin kotiin. Upea päivä takana.
Minä & James
Brother from a nother mother!!
Tiistai 30.10
Kouluun, taas! Mun on pakko hankkia netti mun puhelimeen, mä en kestä näitä oppi tunteja ilman. Huomenna tulee palkka päivä, thank god! Tänään oli taas sali päivä. Salin jälkeen menin Labban duuniin ja se lakkas mun kynnet ja syötiin mustikka muffinssia ja juteltiin. Sit olikin aika mennä kotiin.
Keskiviikko 31.10
Paycheck, thank you! Palkka tuli, whee! Tätä onkin odotettu, sillä on monta asiaa mitä pitää ostaa ja taas sitä rahaa menee. Perus koulu päivä ja tietenkin mun onnekseni mun kengän vetoketju päätti hajota just pahinpaan aikaan. Mutta onneksi koulusta on lyhyt matka kotiin, joten kävelin kotiin vaihtamaan kenkiä. Kotiin päästyäni hengailin hetken aikaa ja sit olikin aika mennä tapaamaan Labba keskustaan. Step up revolution, here we come! Siis muuta en voi sanoa kuin OMG! Step up 4 oli kaikista paras.. Siis ne tanssit, miehet, maisema.. Whoo! Me ollaan niin Labban kaa lähdös ens kesänä miamiin. Meitsi aikoo treenaa itsensä niin tikkiin kuntoon ettei mitään rajaa. Ihan huippu leffa! Leffan jälkeen käytiin hakikses, kun Labban piti lainaa sen poikaystävälle rahaa, sit sen jälkeen mentiin Eliel kahvilaan istuu ja sit lähdettiin kotiin. Me ollaan Labban kaa the new mob.. Me ollaan hyvä tiimi!
Minä & Labba!
3D lasit!
The MOB princess
Uusi MOBin jäsen!
Torstai 1.11
Katos, nyt onkin jo marraskuu. Wau, kohta on sit joulu.. Voihan .... No ehkä mä selviän! On se jännää että kaikki mä tiedän et kesän jälkeen tulee syksy ja syksyn jälkeen tulee talvi, mut jumaliste et se yllättää joka vuos!! Tänään oli siis ihan perus koulu päivä TAAS. Koulun jälkeen suuntasin kisikselle stomppaamaan. Jos joku ei tiedä mikä se on, niin tästä pääsee kattomaan millasta se on. Ja ensikertalaiseksi voin kyllä sanoa että on kyllä haastava. Hyvin meni, mutta itse huomasin että keskityin liikaa askeliin enkä niinkään paljoo rytmin kuuntelemiseen. Mutta kivaa oli Alexandran, Gabin, Caprin ja muiden tyttöjen kanssa! Kisiksen jälkeen suuntasin kotiin. Kotiin päästyäni kävin yläkerran naapureille antamassa muffinseja ja sitten suuntasin alakerran naapureille tarjoamaan heillekkin muffinseja. Alakerran naapurin kanssa sitten päädyin ihastelemaan legoja ja tämä ihana melkein 3-vuotias pikku poika antoi minulle Tarzan legon! Mulla on kyllä ihanat naapurit! Loppu ilta pälpätin ystäväni Nikon kanssa sitten puhelimessa.
Capri & Kiki
Minä, Capri & Kiki vauva
Tarzan lego ukkeli
Perjantai 2.11
Aamulla kun heräsin ihmettelin reidessäni olevaa mustelmaa. Siis mulle tulee niin harvoin mustelmia että hetkeksi jo pelästyin, kunnes muistin sen tulleen eilisestä stomppauksesta. Tänään saatiin sairaala vaatteet (ne valkoiset puvut mitkä kaikilla hoitsuilla on aina päällä) ja sit päästiin pistämään. Pistokset olivat ihon alle ja lihakseen. Oli kyllä todella ihana päivä. Aluksi tietty hieman jännitti et osaako sitä pistää, mut hyvin se sitten meni. Pääsin hienosti läpi! Opettaja oli hyvin ylpeä. Harmikseni kukaan ystäväni ei suostu antaa mun pistää niitä, täytyyhän mun päästä harjottelee lisää..!?! Koitin soittaa tatuointi aikaakin tänään, mut ne ei vastannut puhelimeen. No ens viikolla sit uus yritys! Koulun jälkeen suuntasin keskustaa, kävin hakemassa itselleni hanskat ja lapaset ja ostin itselleni 300€ laskettelu asun. Whee! Talvi nyt mä olen valmis, voit tulla! Tällainen viikko taas takana.
Meidän luokka
Hoitsu at your service!!
Mitä saisi olla..?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)