Every day is a different day!: closing this chapter!

Pitkän aikaa mä olen toivonut että hän rakastuisi, ihastuisi ja palaisi luokseni. Mut ihan turhaan. Ei hän palaa, hän on lähtenyt lopullisesti. Mun pitää vaan nyt tottua ajatukseen että olen yksin ja menetin juuri tärkeimmän ihmisen elämässäni. Mä haluaisin että asiat olisi toisin, mutta ei asiat toivomalla tapahdu. Mä en varmasti tule rakastamaan ketään yhtä paljon kun häntä, hän oli kaikkeni. Puolet minusta lähti hänen mukanaan. Elämä ei aina mee niinkuin sitä suunittelee, mä jos joku tiedän. On aika pistää kiinni tämä rasia mikä on täynnä hyviä seka huonoja muistoja ja heittää se mereen. En mä loputtomiin voi rakastaa ihmistä joka ei mua rakasta. It's sad, but that's life! Mä en jaksa enään itkeä, mä en jaksa olla surullinen, enkä mä myös jaksa olla masentunut. Mä haluun olla onnellinen ja sitä mä ansaitsen. Jos se ei mua halua, miksi mä sitä haluaisin! Siitä on kohta kuukausi kun se lähti. Sillä on avain, mutta kertaakaan hän ei ole tullut käymään katsomaan onko mulla kaikki hyvin. Mä en oo mitään sille, pelkkä huono muisto!

Ehdin olla kolmisen kuukautta onnellinen, kun pääsin masennuksesta, nyt taidan kaivata samaa kuoppaa ja vajota takaisin siihen. Ja mä kun ajattelin ettei masennus enään tuu takas. Mut nyt mun on selvittävä siitä ihan yksin, ei kukaan vierellä lohduttamassa ja pitämässä huolta. Ei kukaan vierelläni katsomassa etten tee itselleni mitään.

This is your song!

Vuoro avaa suuni puhuu asiat puhtaaksi.
Saada tietää minkä takii luotani sä läksit.
Ne sanat, ne muistot, ne ajat on menneitä,
ei hengata samois piireissä, silti frendejä.
Vaik ennen oltiin jotain aivan suurenmoista.

Ulkosesti kuori kova, sisältä sydän palasina.

Meidän tarina päättyi me piirrettiin piste.
Hyvät välitkin säästyi, en tajuu miks se
päivä päivältä sattuu, silti aina vähän enemmän.
Entä mitä tästä eteenpäin, koska mä en todellakaan tiedä.

Niin paljon sanoja mahtui viimeiseen katseesees,
mä kaipaan ihan liikaa sun luokses, mut en voi tulla, ja siksi mä juoksen.

Yöllä kun herään kaikki on hyvin
sekunnin tai kaksi, sit muistan ettei meit enää oo
Se on parempi, paljon parempi näin eikä kuitenkaan oo.
Kaikki sanoo että muuttuu paremmaks, se voi olla, joo.
Mut se ei sitä poista, et mua ei oo koskaan sattunu näin paljoa.
Ironisinta on etten pysty suhun enää katsoo.
Sä muistutat kaikesta liikaa hetkistä,

jolloin meillä oli vielä aikaa.
Antaisin mitä vaan, mitä vaan, mitä vaan,

mitä vaan, mitä, mitä vaan.
Se sattuu eniten ettei me sovita toistemme maailmaan.