Hei hyvät lukijat.. Anteeksi että olen ollut poissa enkä ole päässyt tänne kirjoittelemaan mitään uutta. Viime päivityksestä on kolme viikkoa ja varmasti haluatte kuulla kuulumisia. Täällä on kaikki hyvin ja tosiaan olen ollut pariisissa ja tulin tosiaan nyt vasta takaisin. Toivottavasti kaikilla on ollut hyvä joulu, minulla ainakin oli. Mutta tosiaan nyt voisin kertoa päiväkohtaisesti mitä siellä pariisissa oikein puuhailin. (Kuvat tulevat myöhemmin)
Perjantai, 21.12
Tänään sitä sitten lähdetään kohti Pariisin uusia seikkailuja. Ensinäkin, tämä on minun ensimmäinen matka sillain että mä olen jossain matka kohteessa yksin. Olen mä aikaisemmin matkustanut yksin, mutta mua on aina ollut vastassa joku siellä toisessa päässä. Mua hirvittää ja pelottaa tää matka ihan hirveesti, ihan senkin takia että mä olen läheisriippuvainen. En niin pahasti kuin silloin kun seurustelin Timin kanssa, mutta joskus huomaan että kaipaan sitä että joku on vierellä. Hyvin mä olen sen läheisriippuvuuden melkein selättänyt ja tämän matkan jälkeen uskon ja toivon että se on selätetty ikuisesti. Vaikka mua pelottaakin, niin mä aion olla positiivinen ja aion nauttia tästä matkasta 100%.
Aamulla herättyäni siivoilin ja pakkailin. Aika tuntui menevän todella nopeesti. Sitten olikin aika lähteä kentälle. Timi tuli hakemaan minut kotoa ja heitti minut kentälle. Mua jotenkin hermostutti todella paljon koko päivän ajan, joten otin puolikkaan rauhoittavan. Mä lopetin rauhoittavien käytön kesäkuussa, koska halusin pärjätä ilman niitä ja halusin selvitä elämän pienistä haasteista ilman lääkkeitä. Hyvin se on onnistunutkin, mutta tänään hermoni eivät vaan kyenneet ajattelemaan ilman rauhoittavaa. Kentälle päästyäni menin check-in pisteelle, mutta jostain syystä minulle ei ollut paikkaa koneessa, mutta he lupasivat järjestää minulle sellaisen, sillä olinhan minä maksanut paikastani. Sitten olikin jo aika sanoa heipat Timille ja mennä kohti turvatarkastusta. Sisään päästyäni, soitin työ kaverilleni joka oli myös lentokentällä matkalla Ivaloon. Istahdimme ja juttelimme noin 45min, kunnes minun oli aika mennä omalle portilleni. Portille päästyäni, minulle ilmoitettiin että economy luokka on täynnä joten minut pistetään business luokkaan istumaan. Whee, how awesome is that.. Mä en ole ikinä matkustanut business luokassa, joten tää on aika päheetä! Kun lentokone oli lähtenyt meille ensin annettiin kuumia pyyhkeitä millä saimme pyyhkiä käsiämme, sitten tarjoiltiin snacksejä ja juotavaa ja meilkeinpä heti perään tulikin ruoka. Alkuruuaksi oli salaattia missä oli pekonia ja kananmunaa. Pääruuaksi oli lohkoperunoita ja naudan lihaa kasteketta, mutta koska se kastike sisälsi porkkanaa, mille olen allerginen, sain lisäksi pastaa ja kanaa. Ja jälkiruuaksi oli mansikka kakkua. Nam, I say! Mä olin ihan ähky tuon kaiken jälkeen, muutenkin olen aika vähä ruokainen. Lopun matkan kittasin kaksin käsin limua ja valkoviinejä. Koska mulla oli myös läppäri mukana, päätin sitten katsoa Mirror Mirror elokuvaa. Ehdin katsoa sitä noin 40min ennen kun mun läppäriltä loppui akku. Mä vihaan mun läppärin akkua, kun se ei kestä paljon mitään.
Lauantai, 22.12
Tänään heräsin joskus yhdeksältä, kävin suihkussa ja menin kauppaan ostamaan itselleni kroisantteja ja limua, tosi terveellistä vai mitä.. Aamupalan jälkeen pääsin ensimmäistä kertaa ranskassa kokeilemaan metro/juna ajelua. Täällä on 14 eri metro vaihtoehtoa.. Siis ajatelkaa.. Meillä on tasan kolme. Ruoholahteen, mellunmäkeen ja vuosaareen. Kuvitelkaa jos meillä olis 14 eri metro vaihtoehtoa, huh mä sanon. Ja siis junia oli sitäkin enemmän. Lipun hinta on aika sama kuin suomessa, eli 2,50€. Täällä junat on kaksi kerroksisia ja jotta pääset asemalle ottamaan metroa/junaa, piti leimata lippu johonkin laitteeseen jotta ovet aukes. Ilman lippua, et päässyt sisään. Junalla/metrolla meneminen oli itsessään jo suuri seikkailu, sillä jos halusin paikasta A paikkaan B, mun piti kieltämättä mennä kahdella metrolla ja yhdellä junalla. Montmartressa on todella paljon shoppailu kauppoja ja tässä lähistöllä on myös Sacre-Coeur. Siis ihan oikeesti, täällä on kauppoja vaikka suomelle jakaa ja mikä parasta, täällä on halpaa. Tänään kävin sellaisessa paikassa nimeltä Chateau d'eau, siis se on kunnon ghetto alua. Siellä asuu vain tummia ihmisiä and black only. Siellä menin kampaajalle laittamaan pidennyksia. Pidennykset olivat 40€ ja laitto 30€. Siis todella halpaa. Kampaajan jälkeen päätin mennä laittaa itselleni uudet kynnet ja akryllien laitto maksoi 20€. Ööö, sanokaapas mistä te löydätte suomessa noin halvalla..? Olen hämmästellyt näitä hintoja all day, mut kuten giganttikin sanoo, se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa!! Tänään on tultu kyllä käveltyä tooodella paljon. Täällä on hieman pelottavaa kävellä pimeessä yksin, mutta onneksi ihmiset ovat olleet todella ystävällisiä ja auttaneet minut aina oikeaan paikkaan. Vive la France!
Sunnuntai, 23.12
Tänään piti herätä ärsyttävän aikaisin. Kello 8 oli kello soimassa, kun piti ehtiä kirkkoon. Kirkossa tuli vietettyä koko päivä. Rukoilimme, söimme ja seurustelimme. Tää kirkko missä mä kävin, on sellainen kirkko missä mun äiti usein käy, joten kaikki siellä tuntevat hänet. Lisää tästä kirkosta pääset tästä. Koska tänään ei tosiaan tapahtunut mitään, voin hieman kertoa tästä hotellista ja siainnista. Ennen tänne tultuani, kävin lukemassa arvosteluja tästä hotellista ja ne olivat kamalat. Ihmiset kertoivat sen olevan epäsiisti ja likainen. Osa jopa kirjoitti että sängyissä olisi luteja ja että henkilökunta olisi törkeä. Päästyäni kuitenkin tänne, olin hieman ymmälläni arvosteluista. Hotelli oli siisti, eikä sängyissä ollut luteja. Lavuaari oli kyllä likainen, mutta taisaaltaa, eihän siihen tarvitse koskea. Huoneeni oli pieni, mutta tulin sinne vain nukkumaan eli en olisi tehnyt isolla huoneella yhtään mitään. Suihkutilat ja wc olivat käytävissä, mutta nekin olivat siistit. Olin kyllä positiivisesti yllättynyt tästä hotellista.
Maanantai, 24.12
Tänään herättyäni päätin mennä tutustumaan tähän alueeseen missä hotellini sijaitsee. Kiertelin kauppoja ja kävin jopa Sacre-Coeurissä. Kierreltyäni paikkoja, menin syömään ja lähdin hotellilleni. Olin hetken aikaa hotellillani ja sen jälkeen päätin lähteä metsästämään Le Grand Rexia. Päätin että koska en ollut vielä nähnyt Twilightin vikaa osaa, menisin katsomaan sitä. Koska se ei ihan heti alkanut, päätin mennä kiertämään paikkoja ja ehdin käydä syömässä. Tiedättekö kun täällä suomessa mennään elokuvateatteriin. Ostettuasi lipun voin hengata Finnkinon sisällä, käydä wc'ssä jne. No ei täällä. Tääkkä leffateatteriin pääsee 10min ennen elokuvan alkamista, jos tulet etu ajassa, niinkuin minä tein, niin ne pyytävät sinut odottamaan ulkona, niinkuin minä jouduin. Twilight ranskaksi puhuttuna oli aika mielenkiintoista. Meni koko uskottavuus leffaan kun Robert Pattinson alkoi puhumaan ranskaksi. Leffan jälkeen menin takaisin hotellille.
Tiistai, 25.12
Tänään olin koko päivä hotellilla, kun kaikki kaupat olivat kiinni. Kattelin telkkaria ja leffoja ja kävin Quickissä ostamassa safkaa ja palasin takaisin hotellille. Tänään ekaa kertaa oli hyvin yksinäinen olo koko matkan aikana. Tänään oli ensimmäinen päivä tulostani kun pysähdyin tekemättä mitään. Aluksi ahdisti, mutta sitten keräsin itseni ja keskityin telkkarin ja leffojen katselemiseen.
Keskiviikko, 26.12
Tänään herättyäni suuntasin kirkolle ja kirkko seremonian jälkeen palasin hotellille. Olin hetken aikaa hotellilla ja sen jälkeen menin katsomaan Le Musée du Louvrea. Voi että se oli kaunis ja jäätävän iso. Kiertelin siellä noin 2,5 tuntia ja otin paljon kuvia. En tiedä olisiko siellä oikeesti saanut ottaa kuvia, mutta toisaaltaan sadat muutkin ihmiset ottivat. Louvren jälkeen kävin Rue de Rivolissa shoppailemassa ennen kun kaupat menivät kiinni. Kun kaupat olivat menneet kiinni, kävin McDonald'sissa syömässä. Tiesittekö että ranskassa on McCafé. Siis meidän on pakko saada toi suomeen.
Torstai, 27.12
Tänään herättyäni olin todella hyvällä tuulella, joten päätin ensimmäistä kertaa tämän matkan aikana meikata. Sitten lähdin takaisin Rue de Rivoliin shoppailemaan ja kiertämään oikein kunnolla. Tuli shoppailtua 7-8 tuntia niissä mun tappo korkkareissa joissa olen ollut joka päivä. Kun shoppailin ja kävelin kadulla, joku tuntematon poika tuli juttelee ja sit me vaan päädyttiin kävelee ja juttelee kaikesta, sit sen piti nähdä jotain sen ystävää, joten sanottiin heipat ja sit se lähti. Aluksi olin hieman ymmälläni että joku tulisi juttelee mulle ja kuitenkin se oli samanikäinen poika kun mitä itse olen. Mut tosi mukavaa oli jutella jonkun kanssa. Kun se poika lähti suuntasin McDonald'siin syömään ja siellä tapasin tytön joka tulee madagaskarin läheltä. Alettiin sit sen kanssa juttelee ja sitten lähdin hotellille.
Perjantai, 28.12
Tänään herättyäni suuntasin kirkolle. Siellä hengailin koko päivän. Siellä on aina niin paljon ihmisiä et on ihana olla siellä ja seurustella ihmisten kanssa. Siellä on lapsia sekä aikuisia ja siellä mä leikin niiden lasten kanssa ja vietin aikaa heidän kanssaan. Rukoilimme ja söimme ja sitten illalla menin takaisin hotellille pakkaamaan ja nukkumaan.
Lauantai, 29.12
Tänään heräsin, pakkasin ja kävin suihkussa. Huone piti luovuttaa kello 12, joten niin tein. Sitten menin aulaan istumaan ja puhuin skypen välityksellä poikani kanssa. Mulla on ollut häntä todella ikävä. Sitten kävin hieman kiertelemässä paikkoja. Ulkona paistoi aurinko ja oli +13 astetta. Kierreltyäni tulin takaisin hotellille hakemaan laukkuni ja lähdin seikkailemaan junalla lentokentälle. Junassa tutustuin tyttöön nimeltä Sara joka on kotoisin Toulousesta. Jäätyämme junasta ja meillä oli Saran ja kahden muun tytön kanssa teknisiä vaikeuksia päästä portista läpi. Muistatteko kun keeroin että juna/metro asemilla on sellaiset portit josta se lippu pitää vetää läpi jotta portit aukeaa. No meidän lippu ei syystä tai toisesta käynyt ja emme päässeet lentokentälle. Sitten yksi tytöistä meni hakemaan apua ja se henkilökunta ihminen joka sieltä tuli ilmoitti meille että emme ole enään pariisissa, joten sen takia lipumme eivät mene läpi, pyysimme voisiko hän avata portin jotta pääsemme sisään ja hän onneksi oli tarpeeksi kiltti ja päästi meidät Charles de Gaulleen sisään. Siellä etsimme Saran kanssa oikeaa porttia ja tutustuimme samalla. Sitten oli aika sanoa heipat ja mennä omille porteille.
Lentokoneessa sitten päädyin juttelemaan vanhalle pariskunnalle jotka istuivat vieressäni ja matka menikin sitten ihan mukavasti. Luin kirjaa ja katsoin elokuvaa. Päästyäni suomeen, minua oli vastassa ystäväni Olli ja Vivika. Kävimme hakemassa kebabit ja tulimme meille syömään ja katsomaan Zorro elokuvaa. Meillä oli todella kivaa yhdessä. Vivika ja Olli lähtivät meiltä varmaan hieman ennen kolmea aamuyöstä. Nice to be back HOME!!
30. joulukuuta 2012
4. joulukuuta 2012
Sairastelua!
Olen ollut koko viikonlopun flunssassa ja niin on poikakin, joten olemme eilen ja tänään vain chillanneet kotona ja nukkuttu pitkään. Eilen oli terapia, jossa meni todella hyvin. Oivalsin taas uusia asioita itsessäni ja muissa. Mun ei vielä pitänyt tulla kipeeksi, mä olin suunitellut et sairastun vasta tammikuussa, mut eihän se niin mene että sä vaan ilmoitat et ei tänään. Nyt sitä sit sairastetaan ja perjantaina toivon mukaan terveenä töihin. Eilen oli kyllä niin tylsää että päätin hieman netti shoppailla. Tuli ostettua itselleni Samsung 7" Galaxy Tab 2 Wifi + 3G ja Nikonin digikameran. Pakko kyllä sanoa että on ihanaa olla töissä ja tienata elantonsa ihan itse. Voi ostella ihan mitä vaan, kun tietää että on varaa maksaa ja muutenkin on varaa ostella kaikkea mitä itse tahtoo ja mitä poika tahtoo.
Tää yö oli aivan kamala. Heräsin kolmen aikaa aamuyöstä siihen että poika itki eikä saanut sanaa suusta. Pistin valot ja huomasin että poika oli aivan sininen. Pelästyin niin paljon että juoksin hakemaan astmalääkkeet ja annoin ne hänelle. Vähän ajan päästä väri palautui ja poika sai taas henkeä. Itse en saanut enään unta joten päätin soittaa Stephanielle, joka nykyisin asuu Seattlessa. Hänkin ihmetteli miten olin siihen aikaan hereillä. Saimme hetken aikaa juteltua, kunnes oli molempien aika mennä nukkumaan. Oh, mä haluan jenkkeihin. Mut just nyt Miami ois aika kova sana.
Tänään hoidin vakuutus asioita. Nyt on viimein ja vihdoin kaikki vakuutukset ja kaikki vakuutettuna. On kotivakuutusta ja molemmille tapaturmavakuutus, pojan sairausvakuutus, matkavakuutus ja kuolemanvaravakuutus, just in case I die! Tänään tuli paketoitua muutaman ystävän lahjan ja enään puuttuu kahdelle ystävälle joululahjat. Varmasti ostan heille jotain Pariisista. Timin lahja tais olla ehkä arvokkain, mutta sen enempää en asiasta kerro, sillä se on yllätys. Pojalle on myös kaikki lahjat ostettu, enään puuttuu paketoiminen. Yksi pojan lahjoista on vaihdettava toiseen ensi maanantaina, sillä nykyinen on naarmuinen. Kuusikin on nyt laitettu esille ja olen pistänyt ikkunoihin ihanat jouluvalot. Lisää jouluvaloja voisin vielä hankkia. Mä rakastan kun valoja on joka puolella.
Tänään tuli puhuttua ystäväni Elaviinan.. Eikun Eveliinan kanssa puhelimessa pitkästä aikaa. Menee tässä nimet jo sekasin, kun poika kutsuu häntä Elaviinaksi. Eve tulee meille perjantaina ja en millään malta odottaa. Eveen tutustuin viime talvena, ihan yllättäen kun hän etsi mallia hänen taidenäyttelyyn ja sen jälkeen olemmekin olleet ystäviä. Meillä on aina ihanaa yhdessä. Perjantaina menemme ulos ihan kaksin ja hän jää sitten meille yöksi. Ja sitten minä vuorostaan menen sinne helmikuussa, kun meidän pitäisi lähtee laskettelee. Jännittää miten se lasketteleminen onnistuu.
Even ja mun puhelun jälkeen sain Dalialta whatsapp viestin jossa hän kertoi että jos menen Marseilleen, niin en pysty yöpymään hänen luonaan, sillä perhe jossa hän vuokraa saivatkin vieraita ja sinne en sitten mahtuisi. Meinasin haljeta kahtia. Siis kaikki suunitelmat tehty, kaikki ostettu ja nyt tämä. No, onneksi sain purkaa sydäntäni Timille ja hän osasikin lohduttaa. Äidin kanssa puhuin myös ja hänkin koitti löytää ratkaisua. Huomenna sitten soittelen äidille takaisin, jospa hän olisi löytänyt ratkaisun. Pakko kyllä myöntää että olin hieman hämmentynyt kun Timi osasi lohduttaa. Mut niin se menee, et silloin kun mä en odota siltä mitään tai pahimmassa tapauksessa odotan pahinta, se yllättää mut joka kerta.
Viime aikoina on ollut ihan kiva puhua Timin kanssa. Se on soitellut paljon ja on ollut kiva vaihtaa kuulumisia. Jotenkin tää puhelimessa puhuminen sujuu meiltä paremmin kuin face to face. Mut voi olla että mä olen aika varautunut ja en osaa sen takia yhtään rentoutua. Ehkä munkin pitäisi harjoitella rentoutumaan hänen seurassaan. Huomen aamuna se lähtee Miamiin 13 päiväksi. Pakko myöntää et kyl sitä tulee ikävä.
Tää yö oli aivan kamala. Heräsin kolmen aikaa aamuyöstä siihen että poika itki eikä saanut sanaa suusta. Pistin valot ja huomasin että poika oli aivan sininen. Pelästyin niin paljon että juoksin hakemaan astmalääkkeet ja annoin ne hänelle. Vähän ajan päästä väri palautui ja poika sai taas henkeä. Itse en saanut enään unta joten päätin soittaa Stephanielle, joka nykyisin asuu Seattlessa. Hänkin ihmetteli miten olin siihen aikaan hereillä. Saimme hetken aikaa juteltua, kunnes oli molempien aika mennä nukkumaan. Oh, mä haluan jenkkeihin. Mut just nyt Miami ois aika kova sana.
Tänään hoidin vakuutus asioita. Nyt on viimein ja vihdoin kaikki vakuutukset ja kaikki vakuutettuna. On kotivakuutusta ja molemmille tapaturmavakuutus, pojan sairausvakuutus, matkavakuutus ja kuolemanvaravakuutus, just in case I die! Tänään tuli paketoitua muutaman ystävän lahjan ja enään puuttuu kahdelle ystävälle joululahjat. Varmasti ostan heille jotain Pariisista. Timin lahja tais olla ehkä arvokkain, mutta sen enempää en asiasta kerro, sillä se on yllätys. Pojalle on myös kaikki lahjat ostettu, enään puuttuu paketoiminen. Yksi pojan lahjoista on vaihdettava toiseen ensi maanantaina, sillä nykyinen on naarmuinen. Kuusikin on nyt laitettu esille ja olen pistänyt ikkunoihin ihanat jouluvalot. Lisää jouluvaloja voisin vielä hankkia. Mä rakastan kun valoja on joka puolella.
Tänään tuli puhuttua ystäväni Elaviinan.. Eikun Eveliinan kanssa puhelimessa pitkästä aikaa. Menee tässä nimet jo sekasin, kun poika kutsuu häntä Elaviinaksi. Eve tulee meille perjantaina ja en millään malta odottaa. Eveen tutustuin viime talvena, ihan yllättäen kun hän etsi mallia hänen taidenäyttelyyn ja sen jälkeen olemmekin olleet ystäviä. Meillä on aina ihanaa yhdessä. Perjantaina menemme ulos ihan kaksin ja hän jää sitten meille yöksi. Ja sitten minä vuorostaan menen sinne helmikuussa, kun meidän pitäisi lähtee laskettelee. Jännittää miten se lasketteleminen onnistuu.
Even ja mun puhelun jälkeen sain Dalialta whatsapp viestin jossa hän kertoi että jos menen Marseilleen, niin en pysty yöpymään hänen luonaan, sillä perhe jossa hän vuokraa saivatkin vieraita ja sinne en sitten mahtuisi. Meinasin haljeta kahtia. Siis kaikki suunitelmat tehty, kaikki ostettu ja nyt tämä. No, onneksi sain purkaa sydäntäni Timille ja hän osasikin lohduttaa. Äidin kanssa puhuin myös ja hänkin koitti löytää ratkaisua. Huomenna sitten soittelen äidille takaisin, jospa hän olisi löytänyt ratkaisun. Pakko kyllä myöntää että olin hieman hämmentynyt kun Timi osasi lohduttaa. Mut niin se menee, et silloin kun mä en odota siltä mitään tai pahimmassa tapauksessa odotan pahinta, se yllättää mut joka kerta.
Viime aikoina on ollut ihan kiva puhua Timin kanssa. Se on soitellut paljon ja on ollut kiva vaihtaa kuulumisia. Jotenkin tää puhelimessa puhuminen sujuu meiltä paremmin kuin face to face. Mut voi olla että mä olen aika varautunut ja en osaa sen takia yhtään rentoutua. Ehkä munkin pitäisi harjoitella rentoutumaan hänen seurassaan. Huomen aamuna se lähtee Miamiin 13 päiväksi. Pakko myöntää et kyl sitä tulee ikävä.
1. joulukuuta 2012
Paljon lukijoita, ihanaa!
Huomasin juuri että minulla on 25 lukijaa. Ihan huikeeta ja saaneen toivottaa teidät kaikki tervetulleeksi. Kiva että joku jaksaa lueskella näitä mun kirjoituksia. Teistä olisi kiva kuulla. Joten ihan näin alkuun, kertokaa jotain itsestänne.
- Nimi, ikä, mistä tulet..?
- Kirjoitatteko tekin blogia, jos kirjoitatte, millaista..?
- Mikä mun blogissa kiinnostaa..?
- Mistä toivoisitte että kirjoitan..?
C'est l'hiver!
Talvi on tullut ja sen varmasti kaikki huomaavat. Tänään avattiin kalenteristä ensimmäinen luukku. Poika oli innoissaan. Aamulla tuli syötyä aamupalaa ja sain siivota kun poika katsoi piirettyjä. Siivouksen jälkeen päätettiin lähteä pulkkailemaan. Ystäväni Sanna tuli mukaan ja hänen kolme lasta. Kyllä voin sanoa että meni ihan urheilusta. Laskimme pulkkien kanssa 45 minuuttia ja sitten mentiin Sannan lukse tekemään pizzaa. Siellä tuli vietettyä ilta, kunnes kl 19 lähdimme sieltä kotiin. On ollut aivan ihana päivä pojan kanssa. Huomenna pitäisi mennä uimaan, mutta saas nähdä onko naapurin lapsi sairas, jos on, niin pitää meidän keksiä jotain muuta tekemistä, ellei joku halua tulla meidän kanssa uimaan..?
Eilen tuli laitettua joulukuusi ja hieman jouluvaloja ikkunaan. Tänään en millään jaksa vääntää. Huomenna voisin koittaa pistellä lisää valoa kansalle.
Eilen tuli laitettua joulukuusi ja hieman jouluvaloja ikkunaan. Tänään en millään jaksa vääntää. Huomenna voisin koittaa pistellä lisää valoa kansalle.
29. marraskuuta 2012
Missä mä olin tasan vuosi sitten..?
Ehdin puhua ihan liian aikaisin. Eilen vielä mietittiin Timin kanssa kuinka ihanaa on kun ei ole vielä lunta ja tänään se sit tuli. Yllättävää että olen kyllä nauttinut tästä lumesta. Lapset varsinkin ovat ihan innoissaan tästä lumen määrästä. No sentää bussit ja junat vielä kulkevat, saas nähdä miten kauan, kun joka vuosi on aina joku ongelma.
Tajusin muuten tänään, että tasan vuosi sitten mä olin parisuhteessa ja mulla oli vaikea masennus. Ja tästä kuukausi eteenpäin, mä päätin alkaa kirjoittaa blogia, missä mä saan ilmaista itseäni. Tää blogi on auttanut mua todella paljon. On se jännää, miten paljon asiat voi muuttua vuodessa. Vuosi sitten mä luulin että mä olisin tässä yhä Timin kanssa. Mut sit taas vuosi sitten mä luulin että mä olisin yhä masentunut. Paljon on muuttunu, paljon olen menettänyt, mutta paljon olen saanut. Joskus toivon että voisin mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa asioita, mutta se on mahdotonta. Siispä on kuljettava vain eteenpäin ja toivottava parasta tulevalle.
Ja jos kukaan muistaa mitä kirjoitin ekassa blogi päivityksessäni, niin hyvä, mut jos ette, tästä pääsette lukemaan sen. Mä kirjoitin muutoksista. Omia sanoja lainaten "Jos 2011 on ollut katumuksia täynnä, huonoja valintoja, epäonnea, vastoinkäymisiä, niin uusi vuosi on aina hyvä vuosi aloittaa alusta." Ja mä todella uskon tuohon. Joka vuosi on uusi vuosi olla parempi. Mä toivoin että mä parantuisin masennuksesta, että mä olisin onnellisempi ja että mä laihtuisin. Ja kattokaa mua nyt, mä tein noi kaikki. Mä parannuin masennuksesta, mä olen onnellinen ja mä laihduin 10kg. 2012 oli mun vuosi ja se on ollut hyvä vuosi, mutta 2013 tulee olemaan vielä parempi vuosi. Ja vain minä voin tehdä siitä hyvän, ei kukaan muu! Mä tulen varmasti itkemään kun vuosi vaihtuu, koska tää on ollut rankin vuosi mulle ja mä selvisin siitä. Mä varmasti tulen itkemään onnesta mutta myös surusta, sillä menetin aarteen. Ens vuoden lista tulee olemaan pitkä lista, mut mä tiedän että mä aion selvitä niistäkin, sillä viime vuonna, tähän samaan aikaan, mä halusin kuolla. Halusin viedä itseltäni hengen, sillä en nähnyt mitään pointtia elää. Kato missä mä oon nyt. 365 päivää tuntuu pitkältä, mutta loppu peleissä se on lyhyt. Enään hieman päälle kuukausi ennen kuin vuosi vaihtuu, do you have a wish..?
Tajusin muuten tänään, että tasan vuosi sitten mä olin parisuhteessa ja mulla oli vaikea masennus. Ja tästä kuukausi eteenpäin, mä päätin alkaa kirjoittaa blogia, missä mä saan ilmaista itseäni. Tää blogi on auttanut mua todella paljon. On se jännää, miten paljon asiat voi muuttua vuodessa. Vuosi sitten mä luulin että mä olisin tässä yhä Timin kanssa. Mut sit taas vuosi sitten mä luulin että mä olisin yhä masentunut. Paljon on muuttunu, paljon olen menettänyt, mutta paljon olen saanut. Joskus toivon että voisin mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa asioita, mutta se on mahdotonta. Siispä on kuljettava vain eteenpäin ja toivottava parasta tulevalle.
Ja jos kukaan muistaa mitä kirjoitin ekassa blogi päivityksessäni, niin hyvä, mut jos ette, tästä pääsette lukemaan sen. Mä kirjoitin muutoksista. Omia sanoja lainaten "Jos 2011 on ollut katumuksia täynnä, huonoja valintoja, epäonnea, vastoinkäymisiä, niin uusi vuosi on aina hyvä vuosi aloittaa alusta." Ja mä todella uskon tuohon. Joka vuosi on uusi vuosi olla parempi. Mä toivoin että mä parantuisin masennuksesta, että mä olisin onnellisempi ja että mä laihtuisin. Ja kattokaa mua nyt, mä tein noi kaikki. Mä parannuin masennuksesta, mä olen onnellinen ja mä laihduin 10kg. 2012 oli mun vuosi ja se on ollut hyvä vuosi, mutta 2013 tulee olemaan vielä parempi vuosi. Ja vain minä voin tehdä siitä hyvän, ei kukaan muu! Mä tulen varmasti itkemään kun vuosi vaihtuu, koska tää on ollut rankin vuosi mulle ja mä selvisin siitä. Mä varmasti tulen itkemään onnesta mutta myös surusta, sillä menetin aarteen. Ens vuoden lista tulee olemaan pitkä lista, mut mä tiedän että mä aion selvitä niistäkin, sillä viime vuonna, tähän samaan aikaan, mä halusin kuolla. Halusin viedä itseltäni hengen, sillä en nähnyt mitään pointtia elää. Kato missä mä oon nyt. 365 päivää tuntuu pitkältä, mutta loppu peleissä se on lyhyt. Enään hieman päälle kuukausi ennen kuin vuosi vaihtuu, do you have a wish..?
28. marraskuuta 2012
Lahjatoiveita...
Jossain päin suomea saattaakin jo näkyä pieniä merkkejä joulusta, ja joissain paikoissa odotetaan yhä. Mä olen henkilökohtasesti todella happy et lunta ei ole vielä tänne päin satanut missä itse asun. Mä muutenkin vihaan kylmää ja pakkasta, niin tää ei ole yhtään mua varten. Onneksi lähtö pariisiin koittaa 21.12. Pariisissa ja Marseillessä ei ole lämmintä, mutta sentään siellä ollaan plussan puolella. Viime talvi oli todella rankka joten mä toivon että tänä vuonna olisi "lämpimämpi" talvi.
Kuten otsikko jo kertoo, tämä on se aika vuodesta kun kaikilla on jokin toive. Kaikki toivoo jotakin ja kukkaro näyttää nollaa. Onneks tänä vuonna ei kovin monelle tarvitse lahjoja ostella. Eniten varmasti ostan lahjoja omalle pojalleni. Ihanaa, palkka tulee perjantai, joten pistetään vähän haisee tuol BR-lelu kaupassa. Mutta hei, minullakin on toiveita.. Mulla on tosi simppeli toiveet, mutta niihin voi mennä hiukan rahaa. Mut sit toisaalta, sitä varten te ystävät olette että voitte ostella mulle lahjoja, vai mitä..? Koska mä olen tunnetusti todella IHANA! Eilen kävin ostamassa pojalle playmobile kalenterin ja sitä saa jo lauantaina availla. Kävin myös ostaa itselleni joululahjan, sillä edelliset kumisaappaani sanoivat itsensä irti, joten kävin ostamassa uudet. Väriltään ovat punaiset, of course ja niissä on rusetti. Ne on ihan mun näköset! Ja ne on upeet!
Koko viikon taas käyty salilla ja duunis. Duunissa ollaan touhuttu lasten kanssa kaikkea joulu juttuja ja koristeltu meidän tiloja. Sali puolestaan menee ihan hyvin. Siellä tulee käytyy ja on aivan mahtava fiilis, mut sit oon todella hukassa siellä. Saan pidettyä kuntoni yllä, mutta siihen se vähän jää. Nyt on kiire kun pitää tiputtaa sen 8-9kg. Siis mä en oikeesti tajua, kun mä olin nuori niin mä olisin voinut syödä vaikka lehmän ja olisin silti ollut laiha. Nääppä mun nyt syövän lehmän ja kato sitten miltä näytän.. Not nice! Heti sen jälkeen kun synnytin on ollut vaikeeta saada paino alas. Kylhän se laskee, mut sen eteen pitää tehdä vaan niin jumalattomasti töitä. Mä olen todella kade niille jotka on luonnostaan laihoja. En mäkään ole mikään läski. Normaalipainoinen mä olen, mut ärsyttää kun tätä nahkaa roikkuu joka reunasta. Mä olen jo kauan miettinyt sitä että mä haluan leikkaukseen. Joo mä tiedän kuulostaa ehkä tyhmältä, mut mä haluan mun raskausarvet pois. Musta tuntuu et lottovoitto tähän hätään olisi hyvin suotavaa. Mulla on niin paljon asioita mitä mä haluan tehdä. Mut tätä leikkausta aloin jo miettimään kun poika syntyi. Kohta siitä on 3 vuotta ja olen vieläkin sitä mieltä että haluan eroon niistä. Pitää kattoo miten käy. Mut siis te varmaan haluutte jo kuulla ne mun lahjatoiveet.. No niin, tässä ne sitten tulee!
Blanchen lahjatoiveet 2012!
1. One piece (punanen tai harmaa)
2. Lahjakortteja (joku matkatoimisto, ikea,vaatekaupat)
3. Pääkoristeita (mielellään isoja ja näyttäviä)
4. Samsung 7" Galaxy Tab 2 Wifi + 3G (valkoinen)
5. Luistimet
6. Nikon, Coolpix L810 digikamera (musta)
7. Sarjalippuja Finnkinoon
8. Tai voi vaan antaa mulle rahaa, jotta saan käydä ostettua jonkun noista ylhäällä olevista.
Kiitos teille ihan huikeesti! :)
Kuten otsikko jo kertoo, tämä on se aika vuodesta kun kaikilla on jokin toive. Kaikki toivoo jotakin ja kukkaro näyttää nollaa. Onneks tänä vuonna ei kovin monelle tarvitse lahjoja ostella. Eniten varmasti ostan lahjoja omalle pojalleni. Ihanaa, palkka tulee perjantai, joten pistetään vähän haisee tuol BR-lelu kaupassa. Mutta hei, minullakin on toiveita.. Mulla on tosi simppeli toiveet, mutta niihin voi mennä hiukan rahaa. Mut sit toisaalta, sitä varten te ystävät olette että voitte ostella mulle lahjoja, vai mitä..? Koska mä olen tunnetusti todella IHANA! Eilen kävin ostamassa pojalle playmobile kalenterin ja sitä saa jo lauantaina availla. Kävin myös ostaa itselleni joululahjan, sillä edelliset kumisaappaani sanoivat itsensä irti, joten kävin ostamassa uudet. Väriltään ovat punaiset, of course ja niissä on rusetti. Ne on ihan mun näköset! Ja ne on upeet!
Koko viikon taas käyty salilla ja duunis. Duunissa ollaan touhuttu lasten kanssa kaikkea joulu juttuja ja koristeltu meidän tiloja. Sali puolestaan menee ihan hyvin. Siellä tulee käytyy ja on aivan mahtava fiilis, mut sit oon todella hukassa siellä. Saan pidettyä kuntoni yllä, mutta siihen se vähän jää. Nyt on kiire kun pitää tiputtaa sen 8-9kg. Siis mä en oikeesti tajua, kun mä olin nuori niin mä olisin voinut syödä vaikka lehmän ja olisin silti ollut laiha. Nääppä mun nyt syövän lehmän ja kato sitten miltä näytän.. Not nice! Heti sen jälkeen kun synnytin on ollut vaikeeta saada paino alas. Kylhän se laskee, mut sen eteen pitää tehdä vaan niin jumalattomasti töitä. Mä olen todella kade niille jotka on luonnostaan laihoja. En mäkään ole mikään läski. Normaalipainoinen mä olen, mut ärsyttää kun tätä nahkaa roikkuu joka reunasta. Mä olen jo kauan miettinyt sitä että mä haluan leikkaukseen. Joo mä tiedän kuulostaa ehkä tyhmältä, mut mä haluan mun raskausarvet pois. Musta tuntuu et lottovoitto tähän hätään olisi hyvin suotavaa. Mulla on niin paljon asioita mitä mä haluan tehdä. Mut tätä leikkausta aloin jo miettimään kun poika syntyi. Kohta siitä on 3 vuotta ja olen vieläkin sitä mieltä että haluan eroon niistä. Pitää kattoo miten käy. Mut siis te varmaan haluutte jo kuulla ne mun lahjatoiveet.. No niin, tässä ne sitten tulee!
Blanchen lahjatoiveet 2012!
1. One piece (punanen tai harmaa)
2. Lahjakortteja (joku matkatoimisto, ikea,vaatekaupat)
3. Pääkoristeita (mielellään isoja ja näyttäviä)
4. Samsung 7" Galaxy Tab 2 Wifi + 3G (valkoinen)
5. Luistimet
6. Nikon, Coolpix L810 digikamera (musta)
7. Sarjalippuja Finnkinoon
8. Tai voi vaan antaa mulle rahaa, jotta saan käydä ostettua jonkun noista ylhäällä olevista.
Kiitos teille ihan huikeesti! :)
25. marraskuuta 2012
Pikkujoulut!
Perjantai, sä tulit, vihdoin ja viimein! Tänään oli taas perus koulu päivä. Koulun jälkeen pika kävelin kotiin ja aloin heti kotiin päästyäni valmistautumaan. Mulla on tänään duunin pikku joulut jossa mun pitää olla kl 18. Aloin valmistautumaan ja jossain vaiheessa Capsu tuli meille tekemään minulle kampausta. On se hyvä kun mulla on oma kampaaja. Tätä ennen kukaan muu kuin ystäväni Hoang ei ole saanut koskea hiuksiini, nyt niitä on kaksi. Jos mä joku päivä meen naimisiin niin Capsu saa tehdä mun kampauksen. Ja muutenkin kaikki mun kampaukset tästä eteenpäin. Ja tietenkin mä hänelle maksan. Nyt kun Capsu teki mulle kampauksen annoin hänelle kaksi suklaa patukkaa kiitokseksi. On sekin parempi kuin ei mitään. Sitten kun kampaus oli tehty suuntasin pasilaan. Kävimme ensiksi syömässä Sevillassa ja sitten suuntasimme ylen studioon katsomaan Enbuske & Linnanahde showta livenä. Hauska ilta oli. Vieraana oli Robin, Pekka Haavisto ja Merja Kyllönen. Ohjelman jälkeen lähdimme pasilan paikalliseen karaoke baariin nimeltä Windsor ja siellä olin hetken ja tulin kotiin. Huomenna on semi aikainen herätys, niin haluaisin jaksaa!
Tästä voitte katsoa Enbuske & Linnanahde jaksoa!
Tästä voitte katsoa Enbuske & Linnanahde jaksoa!
Sunday brunch!
Aamulla heräsin ihan ihmeelliseen ääneen, en kyllä tiedä mistä se tuli. En heti jaksanut nousta sängystä joten jäin sänkyyn näpräämään puhelintani. Jossain vaiheessa Timi soitti ja kyseli missä ja monelta näemme tänään. Sovimme ajan ja paikan ja sitten lopetimme puhelun. Puhelun jälkeen nousin sängystä ja aloin valmistautumaan. Kun olin valmis, lähdin kävelemään kohti bussi pysäkkiä. Olin taas vaihteeksi unohtanut että tänään on sunnuntai ja että koko kaupunki on täynnä sunnuntai ajajia. Voi että mä vihaan niitä. Bussi johon hyppäsin, ei jostain syystä päässyt tarpeeksi nopeesti liikkumaan eteenpäin ja siitä syystä olin myöhässä. Olisi pitänyt vaan jäädä pois ja vaihtaa metroon. No perille pääsin vihdoin ja viimein. Kymppi ratikka tulikin sopivasti ja hyppäsimme kyytiin. Jäimme Oopperan kohdalla pois ja kävimme syömässä Gringos Locos nimisessä ravintolassa. Mua aina pelottaa mennä uusiin paikkoihin syömään sillä mua pelottaa se et jos en pysty syömään siellä mitään tai aterioiden saaminen menee liian hankalaksi. Allergiat rajoittaa todella paljon ja välillä ihan ärsyttää kun pitää olla kaikelle allerginen.
Alkuun olin hieman varautunut, sillä Timistä ei koskaan tiedä millä tuulella se on. Sillä on tosi lyhyt pinna, tai ainakin mun kanssa ja sen takia mä oon aina alkuun hiljainen, koska mä haluan tutkia sitä. On tää niin surullista et tähän on tultu. Mulla on aina ollut hyvä olla Timin kanssa. Jo silloin kun me olimme vain ystäviä, se oli sellanen ihminen jonka edessä uskalsin olla minä itse. Nyt musta tuntuu etten mä voi olla. Tai ehkä mä voisinkin, mutta eniten mua pelottaa et miten se reagoi siihen. Alkaako sitä ärsyttää, alkaako sitä ahdistaa tai kenties tulisko sille epämielyttävä olo..? Taas paljon kysymyksiä mitä mä mietin aina kun olen sen kanssa tai puhun sen kanssa. Musta oli kiva et se ehdotti tätä tapaamista, sillä mä en varmaan olis. Mä olen ottanut sellasen asenteen etten mä enään kysy siltä et "milloin nähdään..?" Sillä sit mä en pety jos sillä ei ole aikaa nähdä mua. Parempi et se kysyy, niin silloin tiedän varmasti että se haluu ihan oikeesti nähdä mua. Tottakai mulla on tunteita sitä kohtaan ja sillä ei. Ja kun me nähdään niin me nähdään vain ystävä mielessä. Mutta ei niitä tunteita noin vain sammuteta. Ei sille voi mitään kehen rakastuu tai ketä rakastaa. Timi on perus suomalainen mies joka ei puhu omista asioistaan, se kelaa niitä omassa päässään, jos kelaa. Kun taas mä olen sellanen et jos mua painaa jokin asia, mun on pakko saada puhua siitä ystävän tai terapeutin kanssa. Mut ehkä juuri siksi mä olen päässyt eteenpäin. Toki mulla on huonoja päiviä, kelläpä ei olis, mutta mua ei enään masenna, eikä mulla oo ollut pitkään aikaan sellasta oloa etta masentais. Nyt on ehkä esiintynyt ahdistusta, mutta nyt mäkin olen oppinut miten saan ahdistuksen pois. Ennen jos mua ahdistu mulla oli sitä varten lääkkeet ja mä juoksin niiden luokse heti, koska mä en halunnu sitä tunnetta. Nyt kun olimme syömässä Timin kanssa, mua alko ahdistaa, mut sit mä vaan katoin ulos ja mietin mukavia asioita, niin kauan kunnes ahdistus alko laantua niin paljon että katosi täysin. Jos mua esim. kotona ahdistaa, mä saatan alkaa siivota, katsoo leffaa, mennä lenkille tai tehdä jotain jotta saan mielelle rauhan. Aina se ei kuitenkaan heti onnistu, mutta minähän en luovuta. Mä olen oppinut todella paljon siitä miten voin hillitä itseäni ja kiitos siitä kuuluu mun terapeutille. Ja nyt kun mä olen terve, mä olen hirveesti tehnyt sellaista itse tutkiskelua. Mä hirveesti analysoin asioita ja pohdin mitä tuli masennuksen aikana sanottua ja tehtyä. Kyllä mä välillä häpeän sitä ihmistä mikä musta tuli, koska se ihminen oli ilkeä ja väkivaltainen. Ja kaikista pahinta oli se että se kohdistu mieheen jota rakastan. Välillä mä ihan oikeesti mietin et miks mä tein noin ja miks mä sanoin näin, mut mä en vaan löydä muuta vastausta kuin se että mä olin sairas, enkä mä oikeesti tiedä miksi mä niin tein. Kai mulla vaan oli niin paha olo, et se sit purkaantu Timiin. Harva sitä tietää, mutta mä olen kaiken aikaa itselleni vihainen siitä mitä tein/sanoin, sillä jos niitä ei olisi sanottu/tehty, ehkä me oltas vielä yhdessä. Ehkä meitä vielä olisi. Syyllisyys on kova. Puhuttiin tämän viikon alussa Timin kanssa ja sanoin sillekkin, etten mä ole vihainen että hän muutti pois, vaan olen vihainen siitä että juuri silloin kun mä aloin voimaan todella hyvin ja kun mä olin taas Blanche, niin silloin hän päätti jättää minut. Musta on ihanaa et mun ystävät on nähnyt minussa suuria muutoksia. Mä olen heidän mielestä paljon onnellisempi ja iloisempi. Mutta huomaako Timi sen..? Tää tilanne on vähän niinkuin tekis kovasti töitä jonkun asian eteen ja sit kukaan ei huomais mitään. Mä olen muuttunut ja mä olen erilainen, mut niin kauan kun hän ei avaa silmiään ja katso, hän ei tule koskaan näkemään MUA. Se todellinen minä, se ihminen johon hän rakastui. Ehkä hän ei halua nähdä tai ehkä hän näkee vaan sen millainen olin masentuneena ja ajatus siitä että hän näkisi millainen olen nyt, on hyvin kaukaista. Enhän minä oikeesti tiedä mitä herran päässä liikkuu, kunhan kelailen ääneen. Tai tilanne voi olla myös se että hän näkee, mutta ei uskalla sanoa mitään. Hänellä on kova pelko siitä että masennun uudestaan. Uskokaa pois, niin on mullakin, mutta en mä anna sen pelon vallata mun mielen. Mä olen päättänyt ettei se tule ja kun mä päätän jotain, asia on myös niin. Ja kun masennuksen on sairastanut, sitä osaa helpommin tunnistaa jos se on tulossa takaisin. Mä toivon et Timi ei anna sen pelon vallata sen mieltä. Mä olen oikeesti ihana ihminen, vaikka itse sanonkin. En mä paha ole, enkä mä koskaan halua pahaa kellekkään tahallisesti. Mut hiljaa hyvä tulee, ainakin niin kaikki mulle sanoo. Kyllä se on joku päivä vielä mun, tai ainakin toivotaan et on!
Ilta kuitenkin meni hyvin ja juttelimme ja söimme. Syötyämme otimme ratikan keskustaan päin ja kävimme kampissa parissa liikkeessä. Sitten lähdimme kohti metro asemaa. Laskeuduimme liukuportaita ja siinä hän sanoi minulle että näytän hyvältä, sanoin kiitos ja käännyin ympäri. Was about time, olin odottanut sitä lausetta kauan. Olin pelkkää hymyä. Metrossa hän istui mua vastapäätä, mä halusin vaan suudella häntä. Hän pisti kätensä ikkunan viereen nojaamaan ja mä sit aloin silittää sen kättä ja lopulta pidin siitä kiinni. Mun sydän suli. Timistä päätellen hän ei ehkä olisi halunnut, mutta sitten olikin mun aika jäädä pois. Hän halasi minua ja annoin hänelle pusun poskelle, sitten lähdin.
Jos mä saisin pyyhkiä vain yhden asian mun elämässä, niin se olisi juuri tämä aika kun olin masentunut. Kaikista mun poikaystävistä, hän oli paras ja minä pilasin kaiken. Toivotaan ettei hän ajattele mua kovin pahalla ja joku kaunis päivä hän ajattelee mua hyvällä. Sitä päivää odotellessa!
Alkuun olin hieman varautunut, sillä Timistä ei koskaan tiedä millä tuulella se on. Sillä on tosi lyhyt pinna, tai ainakin mun kanssa ja sen takia mä oon aina alkuun hiljainen, koska mä haluan tutkia sitä. On tää niin surullista et tähän on tultu. Mulla on aina ollut hyvä olla Timin kanssa. Jo silloin kun me olimme vain ystäviä, se oli sellanen ihminen jonka edessä uskalsin olla minä itse. Nyt musta tuntuu etten mä voi olla. Tai ehkä mä voisinkin, mutta eniten mua pelottaa et miten se reagoi siihen. Alkaako sitä ärsyttää, alkaako sitä ahdistaa tai kenties tulisko sille epämielyttävä olo..? Taas paljon kysymyksiä mitä mä mietin aina kun olen sen kanssa tai puhun sen kanssa. Musta oli kiva et se ehdotti tätä tapaamista, sillä mä en varmaan olis. Mä olen ottanut sellasen asenteen etten mä enään kysy siltä et "milloin nähdään..?" Sillä sit mä en pety jos sillä ei ole aikaa nähdä mua. Parempi et se kysyy, niin silloin tiedän varmasti että se haluu ihan oikeesti nähdä mua. Tottakai mulla on tunteita sitä kohtaan ja sillä ei. Ja kun me nähdään niin me nähdään vain ystävä mielessä. Mutta ei niitä tunteita noin vain sammuteta. Ei sille voi mitään kehen rakastuu tai ketä rakastaa. Timi on perus suomalainen mies joka ei puhu omista asioistaan, se kelaa niitä omassa päässään, jos kelaa. Kun taas mä olen sellanen et jos mua painaa jokin asia, mun on pakko saada puhua siitä ystävän tai terapeutin kanssa. Mut ehkä juuri siksi mä olen päässyt eteenpäin. Toki mulla on huonoja päiviä, kelläpä ei olis, mutta mua ei enään masenna, eikä mulla oo ollut pitkään aikaan sellasta oloa etta masentais. Nyt on ehkä esiintynyt ahdistusta, mutta nyt mäkin olen oppinut miten saan ahdistuksen pois. Ennen jos mua ahdistu mulla oli sitä varten lääkkeet ja mä juoksin niiden luokse heti, koska mä en halunnu sitä tunnetta. Nyt kun olimme syömässä Timin kanssa, mua alko ahdistaa, mut sit mä vaan katoin ulos ja mietin mukavia asioita, niin kauan kunnes ahdistus alko laantua niin paljon että katosi täysin. Jos mua esim. kotona ahdistaa, mä saatan alkaa siivota, katsoo leffaa, mennä lenkille tai tehdä jotain jotta saan mielelle rauhan. Aina se ei kuitenkaan heti onnistu, mutta minähän en luovuta. Mä olen oppinut todella paljon siitä miten voin hillitä itseäni ja kiitos siitä kuuluu mun terapeutille. Ja nyt kun mä olen terve, mä olen hirveesti tehnyt sellaista itse tutkiskelua. Mä hirveesti analysoin asioita ja pohdin mitä tuli masennuksen aikana sanottua ja tehtyä. Kyllä mä välillä häpeän sitä ihmistä mikä musta tuli, koska se ihminen oli ilkeä ja väkivaltainen. Ja kaikista pahinta oli se että se kohdistu mieheen jota rakastan. Välillä mä ihan oikeesti mietin et miks mä tein noin ja miks mä sanoin näin, mut mä en vaan löydä muuta vastausta kuin se että mä olin sairas, enkä mä oikeesti tiedä miksi mä niin tein. Kai mulla vaan oli niin paha olo, et se sit purkaantu Timiin. Harva sitä tietää, mutta mä olen kaiken aikaa itselleni vihainen siitä mitä tein/sanoin, sillä jos niitä ei olisi sanottu/tehty, ehkä me oltas vielä yhdessä. Ehkä meitä vielä olisi. Syyllisyys on kova. Puhuttiin tämän viikon alussa Timin kanssa ja sanoin sillekkin, etten mä ole vihainen että hän muutti pois, vaan olen vihainen siitä että juuri silloin kun mä aloin voimaan todella hyvin ja kun mä olin taas Blanche, niin silloin hän päätti jättää minut. Musta on ihanaa et mun ystävät on nähnyt minussa suuria muutoksia. Mä olen heidän mielestä paljon onnellisempi ja iloisempi. Mutta huomaako Timi sen..? Tää tilanne on vähän niinkuin tekis kovasti töitä jonkun asian eteen ja sit kukaan ei huomais mitään. Mä olen muuttunut ja mä olen erilainen, mut niin kauan kun hän ei avaa silmiään ja katso, hän ei tule koskaan näkemään MUA. Se todellinen minä, se ihminen johon hän rakastui. Ehkä hän ei halua nähdä tai ehkä hän näkee vaan sen millainen olin masentuneena ja ajatus siitä että hän näkisi millainen olen nyt, on hyvin kaukaista. Enhän minä oikeesti tiedä mitä herran päässä liikkuu, kunhan kelailen ääneen. Tai tilanne voi olla myös se että hän näkee, mutta ei uskalla sanoa mitään. Hänellä on kova pelko siitä että masennun uudestaan. Uskokaa pois, niin on mullakin, mutta en mä anna sen pelon vallata mun mielen. Mä olen päättänyt ettei se tule ja kun mä päätän jotain, asia on myös niin. Ja kun masennuksen on sairastanut, sitä osaa helpommin tunnistaa jos se on tulossa takaisin. Mä toivon et Timi ei anna sen pelon vallata sen mieltä. Mä olen oikeesti ihana ihminen, vaikka itse sanonkin. En mä paha ole, enkä mä koskaan halua pahaa kellekkään tahallisesti. Mut hiljaa hyvä tulee, ainakin niin kaikki mulle sanoo. Kyllä se on joku päivä vielä mun, tai ainakin toivotaan et on!
Ilta kuitenkin meni hyvin ja juttelimme ja söimme. Syötyämme otimme ratikan keskustaan päin ja kävimme kampissa parissa liikkeessä. Sitten lähdimme kohti metro asemaa. Laskeuduimme liukuportaita ja siinä hän sanoi minulle että näytän hyvältä, sanoin kiitos ja käännyin ympäri. Was about time, olin odottanut sitä lausetta kauan. Olin pelkkää hymyä. Metrossa hän istui mua vastapäätä, mä halusin vaan suudella häntä. Hän pisti kätensä ikkunan viereen nojaamaan ja mä sit aloin silittää sen kättä ja lopulta pidin siitä kiinni. Mun sydän suli. Timistä päätellen hän ei ehkä olisi halunnut, mutta sitten olikin mun aika jäädä pois. Hän halasi minua ja annoin hänelle pusun poskelle, sitten lähdin.
Jos mä saisin pyyhkiä vain yhden asian mun elämässä, niin se olisi juuri tämä aika kun olin masentunut. Kaikista mun poikaystävistä, hän oli paras ja minä pilasin kaiken. Toivotaan ettei hän ajattele mua kovin pahalla ja joku kaunis päivä hän ajattelee mua hyvällä. Sitä päivää odotellessa!
21. marraskuuta 2012
Musiikkia korville!
Tänään oli taas perus koulu päivä. Heti aamulla meidän opettaja alkoi puhumaan masennuksesta ja masennus lääkkeistä. Oli ihan mielenkiintoista kuunnella siellä tunneilla. Sit opettaja puhui psykoosista ja rauhottavista jne. Seuraava tunti oli matikan tunti ja koska suurin osa oli päässyt kokeesta läpi ja läsnäolo pakkoa ei ollut, saatiin mennä tietokone luokkaan tekee jotain omaa. Sillä välin nämä kolme tyttöä jotka eivät päässeet kokeesta läpi saivat uusia kokeen. Mutta eivät päässeet tästäkään läpi. Sit olikin mielenterveys tunti, sielläkin puhuttiin masennuksesta ja bipolaari häiriöistä. Ihan outoa, miten yhdessä päivässä voidaan puhua masennuksesta näinkin paljon. Itse olin onnellinen, sillä oli kiva että siitä puhuttiin ääneen. Masennus on kuitenkin sellainen sairaus josta ei puhuta. Ja ihmiset jotka ovat masentuneet eivät välttämättä uskalla puhua. Sen takia mä 2011 joulukuussa perustin tämän blogin, jotta saan puhua ja kertoa omia kokemuksia siitä. Mua ei haitannut jos joku sitä luki, mut mä en olis ikinä pystynyt puhumaan siitä ääneen. Mutta mä olen itse sitä mieltä että siitä pitää puhuu ja sen takia mä melkein esittelen itseni siten että "olen Blanche ja mulla on ollut masennus." No ei ehkä ihan noin, mut kyl mä aika avoimesti siitä puhun, just sen takia koska se on sairaus, vakava sairaus!
Koulun jälkeen menin poikani päiväkotiin laulamaan. vanhemmille oli järjestetty laulutuokio lasten kanssa. Kun itse työskentelen päiväkodissa, melkein kaikki lasten laulut olivat tuttuja. Laulutuokion jälkeen jäin keskustelemaan muiden lasten äitien kanssa ja sitten lähdimme kotiin pojan kanssa. Matkalla kotiin lauloimme opittuja lauluja, meillä oli todella kiva matka!
Koulun jälkeen menin poikani päiväkotiin laulamaan. vanhemmille oli järjestetty laulutuokio lasten kanssa. Kun itse työskentelen päiväkodissa, melkein kaikki lasten laulut olivat tuttuja. Laulutuokion jälkeen jäin keskustelemaan muiden lasten äitien kanssa ja sitten lähdimme kotiin pojan kanssa. Matkalla kotiin lauloimme opittuja lauluja, meillä oli todella kiva matka!
Ihahaa
Popsi popsi porkkanaa
20. marraskuuta 2012
Kaikki kuulolle.. I have news!
Tänään oli taas yks upee koulu päivä takana. Siis huomioikaa tuo sana upee.. Sillä mä harvoin pistän sanan koulu ja upee samaan lauseeseen. Mut tänään ne saa kulkee samassa rivissä. Tänään opeteltiin tekemään vuodepesuja. Tänään meidän kanssa oli samaan aikaan koulussa palomies opiskelijoita, siis nam, sanon minä! Ne oli tietty eri luokas, mut aina kun ne käveli meidän luokan ohi niin ne hymyili ja kun me käveltiin niiden luokan ohi me hymyiltiin takas. Söpöö, ihan kun olisi taas ylä asteella. Mul oli tänään matikan koe ja mä olin onneksi harjotellut. Mä oon aika susi matikassa, joten hieman ennen kokeen alkamista mun sydän tykytti niin paljon et mulle iski ihan tajuton yskä. Te varmaan haluutte tietää miten meni koe..? No ihan jees, oli ihan helppo ja sillain ihan kiva. Ööö.. It was fucking awesome!! Mä pääsin läpi!! Siis juuri minä.. Minä Blanche, pääsin matikasta läpi, kyllä! Kun mä sain kuulla et pääsin läpi, mä itkin.. Mä itkin ilosta ja soitin Timille. Mä oon niin susi matikassa et jos mä pääsen läpi, niin paratiisin ovet on tainut aueta. Meitä on tosiaan 13 opiskelijaa ja kolme ei päässyt läpi. Koulun jälkeen suuntasin salille ja vietin siellä mukavasti aikani. Salin jälkeen suuntasin kotiin ja puhuin ystäväni Lellun ja Alexandran kanssa puhelimessa. Voi että mulla on ollut ikävä Alexandraa, sen kanssa kun puhuu niin saa kyllä vuoden naurut, nyt mulla on hikka!
Puhuttiin Alexandran kanssa siitä että pitäskö meidän hakee Wolverinesien cheerleaders ryhmään, ihan huvin ja urheilun vuoksi. Vois olla hauskaa puuhaa kesäksi. Muutenkin ne on jotain niin kamalaa katottavaa, niin voitas mennä Alexandran kaa nostaa sitä fiilistä. Tänään tulee avalta erilaiset äidit ohjelma, jossa Alexandra kertoo synnytys ajastaan ja vauva arjestaan. Mä oon kyllä niin onnellinen että Alexandra on päässyt mukaan tällaiseen ohjelmaan ja mä olen saanut olla mukana. Molempia jännittää tämä jakso sillä mekin näemme sen ensimmäistä kertaa kuten te muutkin. Eli jos olet kotona kl 21.30, niin ole hyvä ja avaa tv'si ava kanavalle.
Alexandran haastis löytyy tästä.
Jos olet vailla uutta harrastusta, niin tässä olisi yksi vaihtoehto!
19. marraskuuta 2012
It's never too late to live happily ever after!
Monday, you came again! Tällä viikolla ollaan taas koulussa. Mä toivon et tää viikko menee nopeesti et pääsen takas töihin. Mulla on ikävä mun "vauvoja" siis mä olen 3-5 vuotiaiden ryhmässä, eli ei ne mitään vauvoja ole.. mut mut mut.. Ne on mun vauvoja! on se jännää kuinka ne taas pitää mun poikaa ihan vauvana.. J täyttää ihan kohta 3 vuotta. Et käytännössä sekään ei ole enään vauva. No mutta se niistä vauvoista. Tänään oli taas terapia. Oli tosi kiva päästä sinne, koska tässä on ollut viikko välissä. Mun piti muistella aikoja kun mä olin vauva/lapsi ja aaall the way to aikuisikä. Olipa rankkaa! Oli joitain asioita mitä mä en edes muistanu ja sit oli niitä asioita mitä mä en halunnut muistaa. Siitä mä olen niin onnellinen et mä kerroin mun koko elämästä itkemättä. Se on jo askel parempaa. Olin aivan rikki sen jälkeen, no eipä siinä hirveesti ehtiny sitä sen enempää ajatella kun menin sitten laittamaan itselleni kynnet. Kynsien laiton jälkeen suuntasin salille. Yleensä kun mulla on huono olla tai mieltäni painaa jokin asia, ainoa ihminen jolle haluan soittaa on Timi. Mut sit mä aina havahdunkin etten mä voi. Tai siis, kyl mä voisin, mut se on vaan lähinnä sitä etten mä viitti. Mua aina pelottaa et jos sitä alkaa ahdistaa tai jotain muuta. Mut se on mun parasystävä, mitä mä teen..? Lähetin sille siis viestiä et on paha olo ja olisin halunnu soittaa mut en ehkä uskalla tai viitti. Hän sitten soitti mulle, mut mä en sillä hetkellä pystyny puhuu ja soitin sitten salin jälkeen. Kerrankin musta tuntu et meidän eron jälkeen me ollaan pystytty puhuu puhelimessa ilman et mä itkin tai se vittuilee mulle tai et se ois ollut kiehumis pisteessä. Meillä oli hauska puhelu. Me naurettiin ja sain siltä hyviä neuvoja. Mä arvostan sitä ihmistä enemmän kuin se uskookaan. Mä olen nyt oppinut sen että kun Timiltä ei odota mitään, se yllättää. On se tyhmää ajatella näin, mut kyl mä toivon että kun mä olen selvittänyt kaikki reijät ja aukot mun elämässä, niin me löydetään toisemme. Koska silloin mä tiedän et mä pystyn olemaan sille se mitä se tarvii. Mä rakastan sitä ihmistä niin paljon ja välillä se sattuu et me ei olla yhdessä, kunnes mä tajuun et se on tällä hetkellä parempi, mut kuka tietää mitä myöhemmin voi tapahtua.
Mulla kesti hirveän kauan löytää onni. Mä ajattelin et jos mä en ole Timin kanssa, mä en voi olla onnellinen, mut arvatkaa vaan mikä yllätys se oli kun mä osasin olla onnellinen ilman sitä ja vaan sen takia koska mulla on huippuja ystäviä! Se on niin totta että koskaan ei ole liian myöhäistä olla onnellinen. Mä tiedän että tälle mun onnen tielle tulee mutkia matkaan, mut mä aion voittaa ne. Mä olen vielä nuori ja vaikka olis mitä ongelmia mun pitää alkaa elää, nyt ei viidestoista päivä, vaan nyt! Jos mä en nyt alota, mä en tuu aloittaa koskaan. Mulla on paras tuki olla onnellinen, eli miksi en ottaisi sitä vastaan. Nyt olisi kai aika karsia ihmisiä elämästä. Jättää ne jotka mua ansaitsee ja kävellä pois niiden ihmisten elämästä jotka ei mua ansaitse. Elämä on täynnä valintoja, mun pitää vaan osata tehdä oikeat valinnat. Nyt se alkaa, wish me luck!
Mulla kesti hirveän kauan löytää onni. Mä ajattelin et jos mä en ole Timin kanssa, mä en voi olla onnellinen, mut arvatkaa vaan mikä yllätys se oli kun mä osasin olla onnellinen ilman sitä ja vaan sen takia koska mulla on huippuja ystäviä! Se on niin totta että koskaan ei ole liian myöhäistä olla onnellinen. Mä tiedän että tälle mun onnen tielle tulee mutkia matkaan, mut mä aion voittaa ne. Mä olen vielä nuori ja vaikka olis mitä ongelmia mun pitää alkaa elää, nyt ei viidestoista päivä, vaan nyt! Jos mä en nyt alota, mä en tuu aloittaa koskaan. Mulla on paras tuki olla onnellinen, eli miksi en ottaisi sitä vastaan. Nyt olisi kai aika karsia ihmisiä elämästä. Jättää ne jotka mua ansaitsee ja kävellä pois niiden ihmisten elämästä jotka ei mua ansaitse. Elämä on täynnä valintoja, mun pitää vaan osata tehdä oikeat valinnat. Nyt se alkaa, wish me luck!
17. marraskuuta 2012
Hair stylist!
Tänään on hyvän ystäväni Capsun valmistujaiset. Capsu valmistu kampaajaksi. Aamu meni taas sähläten jotain aivan turhaa ja sit huomasinkin et oli aika valmistautua ja lähteä Capsulle. Mä olen tosi huono ostaa lahjoja, joten helppo lahja on aina ostaa suklaata, sillä kaikki naiset rakastavat suklaata, paitsi MINÄ! Mähän en voi sietää suklaata. Juhlissa oli kivaa, tuli taas nähtyä ystäviä joita ei muuten näkisi ja tuli nähtyä Daisy-koira. Voi että mulla on ollut sitä ikävä. Capsun piti muuttaa sen poikaystävän kanssa tohon mun naapuriin, mut sit se kamala mummo peru kaiken. Vähän harmittaa, sillä mä oisin saanut avaimet heille et oisin voinut aina käydä ulkoiluttaa Daisyä. Musta on todella ihana lähtee lenkille Daisyn kanssa. Silloin kun se oli kesällä meillä sen viikon, niin meillä oli tosi ihanaa. Juhliin tuli sitten myöhemmin meidän mulatos locos. Minä kun en juonut kuin kaksi siideriä, huomasin miten ärsyttäviä ja levottomia niiden jutut voi olla. Lähdettiin sit jossain vaiheessa iltaa Capsulta ja suunnattiin bussilla keskustaan. Bussi matka vasta levoton olikin. Ystäväni Jimi aka Musta barbaari ja Dauda päätti sekoilla bussin taka osassa oikeen huolella. Ihmiset ja pullot lenteli ja Capsun yhden hengen siideristä tulikin family pack. Sen verran olen oppinut että jos mulatos locosit on messissä, älä edes kuvittele että voit nauttia jotain yksinäsi, sillä ne kyllä tunkee itsensä osingoille. Keskustaan päästyämme menimme suolaan ja olimme siellä hetken aikaa. Suolassa kuitenkin oli todella huonoa musaa, joten lähdimme sieltä ja olimme menossa motellettiin, mutta jono oli niin pitkä, joten päätimme mennä tivoliin. Tivoliin pääsimme ilmaiseksi, sillä Capsu tunsi poken. Tivolissa olimme hetken aikaan ja sitten lähdimme sieltä mäkkiin, sillä meillä oli ihan hirveä nälkä. Tässä vaiheessa iltaa olimme jo menettäneet monta jäsentä. Ihmisen alkoivat hajota heti suolan jälkeen. Mutta kiva ilta oli. Ja ihanaa et se tuli vietettyä selvinpäin, aloin jo kelaa että mulla on semi alkoholi ongelma, mut Dauda taitaa meistä vetää pohjat kun ei ole mies ollu pariin kuukauteen koskaan viikonloput selvinpäin. Go locos! Ja tosiaan suuret onnittelut Capsulle valmistumisesta, nyt töihin ja rokkaamaan! Capsu on mulle kahdesti tehnyt saman nuttura kampauksen ja se on mun lemppari!
13. marraskuuta 2012
Broken!
Joskus sä meinaat tulla takas ja joskus sä meet pois.. Minkä ihmeen takia sä v*******t mulle..? Kysynpä vaan. Enkö mä jo kerran häätänyt sua pois.. Enkö mä jo kerran näyttänyt et mä oon vahvempi kuin sinä.. Ja silti sä pelleilet mun kanssa. Tupsahdat mun elämään kun mä en sua halua ja pilaat kaiken. Jos et jo kerran tajunnut, niin lähde menee, sua ei kaivata eikä todellakaan tule ikävä. Be gone!
Jos mietit hetken aikaa ketä minä tuossa tarkoitan, niin puhun masennuksesta. Eilen oli taas niin huono yö. Kaikki ajatukset pyöri päässä ja en vaan millään saanut nukutuksi. Pääni oli sekaisin. Oli taas niitä huonoja päiviä. Poika on isällään ja mulla on hirveä ikävä, onneksi näen sen jo torstaina. Soittelen hirveän useesti pojalle kun hän on poissa, sillä ikävä on kova ja se on vähän niinkuin jäänyt meidän jutuksi. Mä luulin että mä olin päässyt yli Timistä, no karu totuus potkas mua takapuoleen, enpä ole. Ja nähtävästi ei ole poikanikään. Hän kyseli minulta puhelimessa että missä Timi on. Kertoi kaipaavansa Timiä kovasti ja että haluaisi tämän viereen nukkumaan. Sai minut oikeen kyynelehtimään, sillä hän ei ole päässyt yli hänestä. Mutta pitäisikö..? Timi on ollut pojalleni isä reilusti yli puolitoista vuotta. Pojan ollessa kotona hän saattaa kysyä missä Timi on..? Ja kun kerron hänelle että Timi on omassa kodissaan, niin hän toruu koko sen ajatuksen ja sanoo minulle, "Timi on pelaamassa jalkapalloa, hän tulee takas ihan kohta." Miten sitä selittää pienelle lapselle että tämä ei tule takaisin. Tämä kyseinen henkilö ei meitä rakasta eikä meistä välitä.. Miten..? Ja vielä niin että hän ymmärtäisi. Tämä on meille molemmille todella rankkaa. Toivon että ajan kanssa pääsemme eteenpäin ja unohdamme koko ihmisen. Minusta on todella törkeetä että kun erosimme, hän hylkäsi myös pojan. Mitä pahaa poikani oli hänelle tehnyt.. Eihän poikani ole Timin biologisesti, mutta oli niin suuri tekijä tämän elämässä. Miten sitä vaan lähdetään pois, katsomatta taakse..? Taas näitä mun upeita kysymyksiä mitä mä koitan kysellä ja keneltäkään en saa vastausta. Joka kerta kun poikani puhuu Timistä, rupean itkemään, sillä silloin muistan meidän hyviä hetkiä. Tiedättekö miksi ihmiset eroaa tänä päivänä niin paljon..? Koska kukaan ei ole enään valmis tekemään töitä minkään eteen. Helvetti soikoon onko kaikki syntynyt kulta lusikka suussa..? Mihin unohtu ne ajat kun yritettiin. Jos oli ongelmia tehtiin töitä sen eteen, eikä vaan heitetty hanskoja tiskiin ja sanottu morjens! Tällä viikolla en pääse terapiaan ja nyt alan jo seota. Mua itkettää, suututtaa, ketuttaa, ärsyttää, väsyttää... Öisin en saa unta vaikka kuinka väsyttää. Todella tärkeä ystäväni soitti ja purki mieltään minulle todella tärkeästä jutusta ja vaikka mulla oli aikainen herätys, minä kuuntelin. Koitin soittaa sen jälkeen toiselle ystävälleni ja purkaa mieltäni, niin hänen sanoja käyttäen.. "Kirjoita blogiin.." Kiitos ystävä, kun jaksat todella kuunnella, v***u! Mä ymmärrän että ihmisillä on töitä, mutta 10min ei olisi tappanut häntä. Mä oikeesti kaipaan Stephania niin paljon. Koska se aina ties mitä sanoa ja se aina osas saada mulle paremman mielen. Vihaako jumala mua niin paljon että se ottaa kaikki ihmiset pois mun elämästä joille mä voin puhua. Ensin Timi ja nyt Stephanie. Mä olen väsynyt joka päivä, mut silti mä meen eteenpäin. Pistän kauniin hymyn huulille ja feikkaan et kaikki on hyvin vaikka todellisuus on se että mä haluisin itkee ja käpertyy mun pimeeseen huoneeseen sängyn alle. Sillä toive ajattelulla että joku tulisi ja pelastaisi mut tästä kaikesta. Joku joka hymyilisi mulle ja sanoisi että me selvitään tästä yhdessä.. Ihan kuka vaan! Mä huudan sisäisesti ja mä vuodan sisäisesti, mutta kukaan ei kuule eikä näe, sillä mä olen niin hyvä feikkaa. Joskus mä jopa onnistun huijaa jopa itseäni. "Joskus vahvakin ihminen kaatuu." Milloin mä kaadun, ja jos kaadun, kuka mut sieltä nostaa..?
For sale: One heart. Horrible condition. Will take anything for it. Please. Just cut it out of my chest and end this suffering!
Jos mietit hetken aikaa ketä minä tuossa tarkoitan, niin puhun masennuksesta. Eilen oli taas niin huono yö. Kaikki ajatukset pyöri päässä ja en vaan millään saanut nukutuksi. Pääni oli sekaisin. Oli taas niitä huonoja päiviä. Poika on isällään ja mulla on hirveä ikävä, onneksi näen sen jo torstaina. Soittelen hirveän useesti pojalle kun hän on poissa, sillä ikävä on kova ja se on vähän niinkuin jäänyt meidän jutuksi. Mä luulin että mä olin päässyt yli Timistä, no karu totuus potkas mua takapuoleen, enpä ole. Ja nähtävästi ei ole poikanikään. Hän kyseli minulta puhelimessa että missä Timi on. Kertoi kaipaavansa Timiä kovasti ja että haluaisi tämän viereen nukkumaan. Sai minut oikeen kyynelehtimään, sillä hän ei ole päässyt yli hänestä. Mutta pitäisikö..? Timi on ollut pojalleni isä reilusti yli puolitoista vuotta. Pojan ollessa kotona hän saattaa kysyä missä Timi on..? Ja kun kerron hänelle että Timi on omassa kodissaan, niin hän toruu koko sen ajatuksen ja sanoo minulle, "Timi on pelaamassa jalkapalloa, hän tulee takas ihan kohta." Miten sitä selittää pienelle lapselle että tämä ei tule takaisin. Tämä kyseinen henkilö ei meitä rakasta eikä meistä välitä.. Miten..? Ja vielä niin että hän ymmärtäisi. Tämä on meille molemmille todella rankkaa. Toivon että ajan kanssa pääsemme eteenpäin ja unohdamme koko ihmisen. Minusta on todella törkeetä että kun erosimme, hän hylkäsi myös pojan. Mitä pahaa poikani oli hänelle tehnyt.. Eihän poikani ole Timin biologisesti, mutta oli niin suuri tekijä tämän elämässä. Miten sitä vaan lähdetään pois, katsomatta taakse..? Taas näitä mun upeita kysymyksiä mitä mä koitan kysellä ja keneltäkään en saa vastausta. Joka kerta kun poikani puhuu Timistä, rupean itkemään, sillä silloin muistan meidän hyviä hetkiä. Tiedättekö miksi ihmiset eroaa tänä päivänä niin paljon..? Koska kukaan ei ole enään valmis tekemään töitä minkään eteen. Helvetti soikoon onko kaikki syntynyt kulta lusikka suussa..? Mihin unohtu ne ajat kun yritettiin. Jos oli ongelmia tehtiin töitä sen eteen, eikä vaan heitetty hanskoja tiskiin ja sanottu morjens! Tällä viikolla en pääse terapiaan ja nyt alan jo seota. Mua itkettää, suututtaa, ketuttaa, ärsyttää, väsyttää... Öisin en saa unta vaikka kuinka väsyttää. Todella tärkeä ystäväni soitti ja purki mieltään minulle todella tärkeästä jutusta ja vaikka mulla oli aikainen herätys, minä kuuntelin. Koitin soittaa sen jälkeen toiselle ystävälleni ja purkaa mieltäni, niin hänen sanoja käyttäen.. "Kirjoita blogiin.." Kiitos ystävä, kun jaksat todella kuunnella, v***u! Mä ymmärrän että ihmisillä on töitä, mutta 10min ei olisi tappanut häntä. Mä oikeesti kaipaan Stephania niin paljon. Koska se aina ties mitä sanoa ja se aina osas saada mulle paremman mielen. Vihaako jumala mua niin paljon että se ottaa kaikki ihmiset pois mun elämästä joille mä voin puhua. Ensin Timi ja nyt Stephanie. Mä olen väsynyt joka päivä, mut silti mä meen eteenpäin. Pistän kauniin hymyn huulille ja feikkaan et kaikki on hyvin vaikka todellisuus on se että mä haluisin itkee ja käpertyy mun pimeeseen huoneeseen sängyn alle. Sillä toive ajattelulla että joku tulisi ja pelastaisi mut tästä kaikesta. Joku joka hymyilisi mulle ja sanoisi että me selvitään tästä yhdessä.. Ihan kuka vaan! Mä huudan sisäisesti ja mä vuodan sisäisesti, mutta kukaan ei kuule eikä näe, sillä mä olen niin hyvä feikkaa. Joskus mä jopa onnistun huijaa jopa itseäni. "Joskus vahvakin ihminen kaatuu." Milloin mä kaadun, ja jos kaadun, kuka mut sieltä nostaa..?
For sale: One heart. Horrible condition. Will take anything for it. Please. Just cut it out of my chest and end this suffering!
10. marraskuuta 2012
Mulatos Locos & the brotherhood!
Tänään heräsin jo yhdeksältä kun mun piti mennä kirjastoon tekemään luokkalaiseni kanssa koulu juttuja, mutta hän sitten peruutti sen, joten jäin vain sänkyyn makaamaan. Olen poistanut tunnukseni facebookista, mutta tänään jouduin menenään sinne takaisin, sillä ystäväni oli laittanut minulle sinne eri hotelli linkkejä. Oli se kyllä outoa olla siellä takaisin, mutta ajattelin näin alustavasti olla kuukauden ellei enemmänkin pois sieltä. Facebookin kautta kantautuu välillä niin paljon draamaa, niin ainakin nyt elämäni on vähemmän dramaattinen. Eipäs tarvii lukea ihmisten tyhmiä tilapäivityksiä.
Äiti soitti, puhuttiin hetken. Äidin kanssa on kiva jutella, mut aina sen puhelun jälkeen tulee hirvee tyhjyys. Vaikka äitini ei olekkaan asunut suomessa 7-8 vuoteen, silti kaipaa jotain perheen jäsentä lähelle. Mä kadehdin ihmisiä joilla on hyvät välit sisaruksiinsa ja vanhempiinsa. Kadehdin sitä kun ne voi nähdä toisiaan milloin haluu ja viettää niiden kaa juhlapyhät. Ehkä juuri senkin takia oli hirvee pala päästää Timistä irti, sillä se oli mun perhe. Se teki meistä perheen. Mä oon aina ollu rikkinäisessä perheessä, kerrankin mun elämässä mä haluaisin olla perheessä mikä ei olis rikki. Pitäs varmaan pistää ilmoitus jonnekkin et "etsitään EI rikki menevää perhettä!" Mut mä oon jo tottunut siihen että ihmiset tulee mun elämään ja lähtee. Kukaan ei jää. En tiedä johtuuko se siitä että mä häädän kaikki ihmiset pois mun olemuksella vai ihmiset ei vaan halua jäädä, mut jos mulla on jotain hyvää, loppu peleissä mä tiedän et se tulee lähtee pois. Mikä mussa on vikana..? Ihan oikeesti, etsin todellakin vastausta tuohon ja jos jollain on jokin käsitys, ole kiltti ja kerro. Mä tiedän että masennuksen aikana mä olin aivan kamala. Mua ei meinannut edes tunnistaa, sillä olin aivan vastakohta itsestäni. Mut oikeuttaako se siihen että sen takia kun mä olen sairas, mua ei enään voi rakastaa..? Joskus mä mietin et mikä mun tarkoitus on tässä maailmassa. Joskus mietin että olisi parempi jos en olisi täällä. Ajatuksia ajatuksien jälkeen ja mihinkään en löydä vastausta. Mistä niitä vastauksia saa..? Jumalalta.. Missä hän on kun mä sitä tarvitsen..? Siinä on taas toinen kysymys, mihin kukaan ei aio vastata. Elämä siis on täynnä kysymyksiä mihin kukaan ei vastaa! Niitä pähkäilee päässään aikansa kunnes unohtaa. Tosi v***n kiva. Mä katson mun elämää ja hyvinä päivinä mä nään sen rikkauden mikä mulle on annettu. Ihanat ystävät, jotka todella välittää, terveys, työpaikka, missä on hyvä olla, koulutus mahdollisuus, maailman upein lapsi, jonka olen saanut kasvattaa ylpeydellä, upea kämppä, joille useammat ovat kateellisia, positiivisuutta, onnellisuutta, upea vartalo, mutta silti tuntuu että jokin puuttuu. Joillain ei edes ole kattoa pään päällä tai ruokaa tai vaatteita tai edes puhdasta vettä. Mulla on kaikki tuo ja enemmän ja silti mä valitan. On se niin kummaa, mutta toisaaltaan minä ja ne joilla ei ole ruokaa, vettä tai kotia, meidän elämämme ja tarinamme on aivan eri. Eli niitä ei vaan voi verrata.
Äidin puhelun jälkeen soittelin ja tekstailin muille ystävilleni ja sit kaikki päättivät tulla meille. Koitin äkkiä siivota ja käydä sitten kaupassa. Meille tuli ystäväni Capsu, Dauda ja Charles. Kokkasimme, söimme, joimme, kuuntelimme musiikkia ja hengasimme. Ystäväni Dauda oli hankkinut uuden tatuoinnin josta hän selitti ihan tohkeissaan. Meillä oli kyllä todella hauskaa. Capsu kun juuri valmistui parturi kampaajaksi, niin hän leikkasi molempien poikien hiukset ja teki minulle aivan upean nutturan. Myöhemmin meille tuli ystäväni Dunia ja James. Meidän piti alun perin lähtee yhdeksän jälkeen liikkumaan, mut koska nekruilla on laaja käsite ajasta, pääsimme lähtemään vasta vähän vaille kaksitoista. Suuntasimme keskustaan ja lähdimme ravintola Suolaan. Kukaan meistä ei ollut koskaan ollut siellä, joten olimme alkuun hyvin skeptisiä, mutta kivaa oli ja tuli jopa törmättyä muutamaan tuttuun. Suolassa olimme sitten pilkkuun asti ja sieltä lähdettyä, suuntasimme pizzeriaan ostamaan kebabit ja lähdimme Capsun kanssa meille. Jamesin ja Daudan piti tulla kans, mutta he päättivät feidata meidät. Siinä vaiheessa yötä, ei hirveesti edes kiinnostanu. Pääsimme meille ja vedimme kebabit naamaan ja menimme nukkumaan.
Kun lähtee ulos mulatos locosien kanssa, pitää osata varautuu et meno on kovaa. Nää äijät ei hidastele eikä vetkuttele. They go hard! Niiden meno on välillä niin hullua et pitää olla aika taitava et pysyy perässä. Huomaa et oon hengannut ihan liikaa niiden kanssa kun osaan dissaa niitä paremmin kuin ne ite. Me dissataan toisiamme, nauretaan toisillemme ja ollaan vahingon ilosia, mut loppujen lopuksi me rakastetaan toisiamme ja ollaan yhtä suurta perhettä. Me ollaan Capsun kanssa tehty kaikkemme että päästäis mulatos locosiin, mut kaiken vaivan ja yrittämisen jälkeen ei vieläkään, mutta meistä tehtiin brotherhoodien jäsenet, whee! Äijien kaa on niin helppo hengaa, en tiedä miks, mut nää ainakin on niin hällä väliä porukkaa. Ihana ilta oli takana!
Äiti soitti, puhuttiin hetken. Äidin kanssa on kiva jutella, mut aina sen puhelun jälkeen tulee hirvee tyhjyys. Vaikka äitini ei olekkaan asunut suomessa 7-8 vuoteen, silti kaipaa jotain perheen jäsentä lähelle. Mä kadehdin ihmisiä joilla on hyvät välit sisaruksiinsa ja vanhempiinsa. Kadehdin sitä kun ne voi nähdä toisiaan milloin haluu ja viettää niiden kaa juhlapyhät. Ehkä juuri senkin takia oli hirvee pala päästää Timistä irti, sillä se oli mun perhe. Se teki meistä perheen. Mä oon aina ollu rikkinäisessä perheessä, kerrankin mun elämässä mä haluaisin olla perheessä mikä ei olis rikki. Pitäs varmaan pistää ilmoitus jonnekkin et "etsitään EI rikki menevää perhettä!" Mut mä oon jo tottunut siihen että ihmiset tulee mun elämään ja lähtee. Kukaan ei jää. En tiedä johtuuko se siitä että mä häädän kaikki ihmiset pois mun olemuksella vai ihmiset ei vaan halua jäädä, mut jos mulla on jotain hyvää, loppu peleissä mä tiedän et se tulee lähtee pois. Mikä mussa on vikana..? Ihan oikeesti, etsin todellakin vastausta tuohon ja jos jollain on jokin käsitys, ole kiltti ja kerro. Mä tiedän että masennuksen aikana mä olin aivan kamala. Mua ei meinannut edes tunnistaa, sillä olin aivan vastakohta itsestäni. Mut oikeuttaako se siihen että sen takia kun mä olen sairas, mua ei enään voi rakastaa..? Joskus mä mietin et mikä mun tarkoitus on tässä maailmassa. Joskus mietin että olisi parempi jos en olisi täällä. Ajatuksia ajatuksien jälkeen ja mihinkään en löydä vastausta. Mistä niitä vastauksia saa..? Jumalalta.. Missä hän on kun mä sitä tarvitsen..? Siinä on taas toinen kysymys, mihin kukaan ei aio vastata. Elämä siis on täynnä kysymyksiä mihin kukaan ei vastaa! Niitä pähkäilee päässään aikansa kunnes unohtaa. Tosi v***n kiva. Mä katson mun elämää ja hyvinä päivinä mä nään sen rikkauden mikä mulle on annettu. Ihanat ystävät, jotka todella välittää, terveys, työpaikka, missä on hyvä olla, koulutus mahdollisuus, maailman upein lapsi, jonka olen saanut kasvattaa ylpeydellä, upea kämppä, joille useammat ovat kateellisia, positiivisuutta, onnellisuutta, upea vartalo, mutta silti tuntuu että jokin puuttuu. Joillain ei edes ole kattoa pään päällä tai ruokaa tai vaatteita tai edes puhdasta vettä. Mulla on kaikki tuo ja enemmän ja silti mä valitan. On se niin kummaa, mutta toisaaltaan minä ja ne joilla ei ole ruokaa, vettä tai kotia, meidän elämämme ja tarinamme on aivan eri. Eli niitä ei vaan voi verrata.
Äidin puhelun jälkeen soittelin ja tekstailin muille ystävilleni ja sit kaikki päättivät tulla meille. Koitin äkkiä siivota ja käydä sitten kaupassa. Meille tuli ystäväni Capsu, Dauda ja Charles. Kokkasimme, söimme, joimme, kuuntelimme musiikkia ja hengasimme. Ystäväni Dauda oli hankkinut uuden tatuoinnin josta hän selitti ihan tohkeissaan. Meillä oli kyllä todella hauskaa. Capsu kun juuri valmistui parturi kampaajaksi, niin hän leikkasi molempien poikien hiukset ja teki minulle aivan upean nutturan. Myöhemmin meille tuli ystäväni Dunia ja James. Meidän piti alun perin lähtee yhdeksän jälkeen liikkumaan, mut koska nekruilla on laaja käsite ajasta, pääsimme lähtemään vasta vähän vaille kaksitoista. Suuntasimme keskustaan ja lähdimme ravintola Suolaan. Kukaan meistä ei ollut koskaan ollut siellä, joten olimme alkuun hyvin skeptisiä, mutta kivaa oli ja tuli jopa törmättyä muutamaan tuttuun. Suolassa olimme sitten pilkkuun asti ja sieltä lähdettyä, suuntasimme pizzeriaan ostamaan kebabit ja lähdimme Capsun kanssa meille. Jamesin ja Daudan piti tulla kans, mutta he päättivät feidata meidät. Siinä vaiheessa yötä, ei hirveesti edes kiinnostanu. Pääsimme meille ja vedimme kebabit naamaan ja menimme nukkumaan.
Kun lähtee ulos mulatos locosien kanssa, pitää osata varautuu et meno on kovaa. Nää äijät ei hidastele eikä vetkuttele. They go hard! Niiden meno on välillä niin hullua et pitää olla aika taitava et pysyy perässä. Huomaa et oon hengannut ihan liikaa niiden kanssa kun osaan dissaa niitä paremmin kuin ne ite. Me dissataan toisiamme, nauretaan toisillemme ja ollaan vahingon ilosia, mut loppujen lopuksi me rakastetaan toisiamme ja ollaan yhtä suurta perhettä. Me ollaan Capsun kanssa tehty kaikkemme että päästäis mulatos locosiin, mut kaiken vaivan ja yrittämisen jälkeen ei vieläkään, mutta meistä tehtiin brotherhoodien jäsenet, whee! Äijien kaa on niin helppo hengaa, en tiedä miks, mut nää ainakin on niin hällä väliä porukkaa. Ihana ilta oli takana!
6. marraskuuta 2012
Kiire kiire kiire!
Eilen tuli puhuttua ystäväni Alexandran kanssa 3,5 tuntia puhelimessa,
hups! No se nyt vaan veny ja meillä oli paljon asiaa. Harmittaa että
Alexandra asuu niin kaukana. Jos asuis lähempänä, esim helsingissä
olisin siellä varmaan joka toinen päivä. Me vaan ymmärretään toisiamme
ja olemme niin samanlaisia. Sain jopa pariin otteeseen jutella Kikin
kanssa, joka jokelteli hyvin innokkaana. Hän oli kovasti samaa mieltä
kanssani!
Tänään oli taas herätys kello soimassa 4.45 ja lunta satoi. Eikun ylös ja menoksi vain. Tänään töissä oli todella kiireistä. Sain ihan itse vetää kokki kerhon kahdellekymmenelle lapselle. Oli kyllä hieman jännää. Jännitin alussa sitä hirveesti, mutta sitten kun pääsin vauhtiin, mikään ei voinut pysäyttää minua. Leivoimme isille muffinseja, sillä sunnuntaina on sitten isänpäivä. Torstaina isät sitten tulevat päiväkotiin aamiaiselle lapsen kanssa. Minulla oli hauskaa ja lapsilla oli hauskaa. Tänään päiväkotiimme tuli Hannu ja peikko teatteri. Lapset olivat kovin innoissaan. Koko päivä meni juosten paikasta toiseen ja lapsetkin alkoivat olemaan levottomia. Niille jotka eivät muuten tiedä, niin tänään on ruotsalaisuuden päivä, därför försökte jag tala svenska, men det var då när ingen av oss talar svenska. Lapsetkin olivat ihan yllättyineitä että mitäs me koitamme säälittävästi höpötellä.
Tänään oli myös anatomian tentti. Noh, ei tainut mennä ihan putkee, mutta onneksi sen voi aina uusia. En ota sitä vakavasti. Tulis muuten ihan liikaa stressiä. Nyt koitetaan minimoida kaikkia ärsykkeitä. On tää elämä rankkaa.
Musta välillä tuntuu et mä oon koko ajan menossa ja tulossa etten mä ehdi edes hengähtää. Tämän viikon piti olla sali viikko, mutta eipä ollutkaan. Toivotaan että saan skarpattua taas. Tuntuu vaan et koko ajan on jotain ja päivässä on ihan liian vähän aikaa. Ja sitä paitsi pimeys iskee tänne jo joskus 17 jälkeen jolloin ei tee mieli tehdä yhtään mitään. Mä toivon että nyt viikonloppuna ehdin pysähtyä ja hengähtää, edes hetkeksi. Ei oo kyllä helppoa olla töissä ja opiskella samaan aikaan. Hukun välillä niihin koulu juttuihin.
Tänään oli taas herätys kello soimassa 4.45 ja lunta satoi. Eikun ylös ja menoksi vain. Tänään töissä oli todella kiireistä. Sain ihan itse vetää kokki kerhon kahdellekymmenelle lapselle. Oli kyllä hieman jännää. Jännitin alussa sitä hirveesti, mutta sitten kun pääsin vauhtiin, mikään ei voinut pysäyttää minua. Leivoimme isille muffinseja, sillä sunnuntaina on sitten isänpäivä. Torstaina isät sitten tulevat päiväkotiin aamiaiselle lapsen kanssa. Minulla oli hauskaa ja lapsilla oli hauskaa. Tänään päiväkotiimme tuli Hannu ja peikko teatteri. Lapset olivat kovin innoissaan. Koko päivä meni juosten paikasta toiseen ja lapsetkin alkoivat olemaan levottomia. Niille jotka eivät muuten tiedä, niin tänään on ruotsalaisuuden päivä, därför försökte jag tala svenska, men det var då när ingen av oss talar svenska. Lapsetkin olivat ihan yllättyineitä että mitäs me koitamme säälittävästi höpötellä.
Tänään oli myös anatomian tentti. Noh, ei tainut mennä ihan putkee, mutta onneksi sen voi aina uusia. En ota sitä vakavasti. Tulis muuten ihan liikaa stressiä. Nyt koitetaan minimoida kaikkia ärsykkeitä. On tää elämä rankkaa.
Musta välillä tuntuu et mä oon koko ajan menossa ja tulossa etten mä ehdi edes hengähtää. Tämän viikon piti olla sali viikko, mutta eipä ollutkaan. Toivotaan että saan skarpattua taas. Tuntuu vaan et koko ajan on jotain ja päivässä on ihan liian vähän aikaa. Ja sitä paitsi pimeys iskee tänne jo joskus 17 jälkeen jolloin ei tee mieli tehdä yhtään mitään. Mä toivon että nyt viikonloppuna ehdin pysähtyä ja hengähtää, edes hetkeksi. Ei oo kyllä helppoa olla töissä ja opiskella samaan aikaan. Hukun välillä niihin koulu juttuihin.
3. marraskuuta 2012
Long time no see..
Mä olisin tänään voinut jäädä makaa ikuisiksi ajoiksi mun sänkyyn, aah so nice! Matelin sängyssä kl 16 asti ja sitten painuin suihkuun. Olin menossa ystäväni juhliin. Mun ei alun perin pitänyt lähtee eikä todellakaan juoda, mut kato mitä käy kun sulla on whatsapp. No aloin sitten valmistautuu ja sitten suuntasin ensin bussilla viikkiin ja viikistä pitäjänmäkeen jossa tapasin ystäväni Capsun ja menimme sitten juhliin yhtä matkaa. Juhlien pitäjä oli Capsun serkku Twaha, jonka itsekkin tunnen noin kahdensan vuoden takaa, ellei enemmänkin. En ollut nähnyt häntä todella pitkää aikaan ja oli senkin takia kiva mennä morjestaa ystäviä joita ei tosissaan ollut nähnyt yli kahteen vuoteen. Juhlissa sitten tapasin kaikki ja oli aivan mahtava kuulla ihmisten kuulumiset. Monet olivat saaneet lapsia, menneet naimisiin, ostaneet asunnon jne. Jotenkin tuli silloin niin kiusallinen olo, mut alkoholia kun oli veressä, niin enpä hirveesti jäänyt miettimään! Juhlissa oli todella kivaa ja sieltä sitten suuntasimme Club Vaticaniin, jossa bileet jatkuivat. Ennen Vaticaniin lähtöä, tuli kyllä battlattua muutaman ihmisen kanssa siitä että Club Vatican ei ole homo baari. Siinä on aikaisemmin ollut Jenny Woo, joka oli tunnetusti homo baari, mutta siitä on nyt vaihtunut omistaja ja lookki. Himmeen tappelemisen jälkeen kaikki uskalsivat tulla ja voin sanoa että ei jäänyt kellekkään epäselväksi miten hauskaa meillä oli. Ite join viisi siideriä ja salmari shotin, jonka Twaha osti kaikille juhlijoille! Hieman jälkeen yksi, minä ja Capsu ulostauduimme ja saimme kyllä kuulla siitä. Kävimme mäkin kautta ja sitten hyppäsimme molemmat omiin busseihimme.
Dauda, Capsu & minä
Mervi, minä & Heidi
Sanela, minä & Xhyljeta
Kia & minä
Minä, Rama & Twaha
Minä & Jane
2. marraskuuta 2012
Hyvä viikko taas takana!
Maanantai 29.10
Tää viikko on taas koulua. Nää koulupäivät tuntuu aika pitkiltä.. I need coffee! No mutta joka tapauksessa, koulun jälkeen suuntasin salille ja sitten kävin ystäväni Labban duunissa hakemassa vapaa lipun elokuviin. Mun ja Labban on tarkoitus mennä elokuviin keskiviikkona, niin päätin käydä hakemassa meidän liput jo etukäteen. Kävin ostamassa liput ja sitten näin ystäväni Jamesin. Menimme aluksi Jamesin kanssa Memphikseen syömään ja sitten menimme Apolloon yhdelle. Meillä oli niin hauskaa. Jamesin kanssa oli aivan huippua jutella kaikista maan ja taivaan välisistä asioista. Tuntuu et me ollaan ihan samalla aaltopituudella ja me ollaan koettu niin samoja asioita. Ihanaa et joku ymmärtää mua täysin. Pakko sanoa että en ole kyllä ikinä nauranut niin paljon. Kaiken juttelun ja nauramisen jälkeen, James saattoi mut bussiin ja lähdin kotiin. Upea päivä takana.
Tiistai 30.10
Kouluun, taas! Mun on pakko hankkia netti mun puhelimeen, mä en kestä näitä oppi tunteja ilman. Huomenna tulee palkka päivä, thank god! Tänään oli taas sali päivä. Salin jälkeen menin Labban duuniin ja se lakkas mun kynnet ja syötiin mustikka muffinssia ja juteltiin. Sit olikin aika mennä kotiin.
Keskiviikko 31.10
Paycheck, thank you! Palkka tuli, whee! Tätä onkin odotettu, sillä on monta asiaa mitä pitää ostaa ja taas sitä rahaa menee. Perus koulu päivä ja tietenkin mun onnekseni mun kengän vetoketju päätti hajota just pahinpaan aikaan. Mutta onneksi koulusta on lyhyt matka kotiin, joten kävelin kotiin vaihtamaan kenkiä. Kotiin päästyäni hengailin hetken aikaa ja sit olikin aika mennä tapaamaan Labba keskustaan. Step up revolution, here we come! Siis muuta en voi sanoa kuin OMG! Step up 4 oli kaikista paras.. Siis ne tanssit, miehet, maisema.. Whoo! Me ollaan niin Labban kaa lähdös ens kesänä miamiin. Meitsi aikoo treenaa itsensä niin tikkiin kuntoon ettei mitään rajaa. Ihan huippu leffa! Leffan jälkeen käytiin hakikses, kun Labban piti lainaa sen poikaystävälle rahaa, sit sen jälkeen mentiin Eliel kahvilaan istuu ja sit lähdettiin kotiin. Me ollaan Labban kaa the new mob.. Me ollaan hyvä tiimi!
Torstai 1.11
Katos, nyt onkin jo marraskuu. Wau, kohta on sit joulu.. Voihan .... No ehkä mä selviän! On se jännää että kaikki mä tiedän et kesän jälkeen tulee syksy ja syksyn jälkeen tulee talvi, mut jumaliste et se yllättää joka vuos!! Tänään oli siis ihan perus koulu päivä TAAS. Koulun jälkeen suuntasin kisikselle stomppaamaan. Jos joku ei tiedä mikä se on, niin tästä pääsee kattomaan millasta se on. Ja ensikertalaiseksi voin kyllä sanoa että on kyllä haastava. Hyvin meni, mutta itse huomasin että keskityin liikaa askeliin enkä niinkään paljoo rytmin kuuntelemiseen. Mutta kivaa oli Alexandran, Gabin, Caprin ja muiden tyttöjen kanssa! Kisiksen jälkeen suuntasin kotiin. Kotiin päästyäni kävin yläkerran naapureille antamassa muffinseja ja sitten suuntasin alakerran naapureille tarjoamaan heillekkin muffinseja. Alakerran naapurin kanssa sitten päädyin ihastelemaan legoja ja tämä ihana melkein 3-vuotias pikku poika antoi minulle Tarzan legon! Mulla on kyllä ihanat naapurit! Loppu ilta pälpätin ystäväni Nikon kanssa sitten puhelimessa.
Perjantai 2.11
Aamulla kun heräsin ihmettelin reidessäni olevaa mustelmaa. Siis mulle tulee niin harvoin mustelmia että hetkeksi jo pelästyin, kunnes muistin sen tulleen eilisestä stomppauksesta. Tänään saatiin sairaala vaatteet (ne valkoiset puvut mitkä kaikilla hoitsuilla on aina päällä) ja sit päästiin pistämään. Pistokset olivat ihon alle ja lihakseen. Oli kyllä todella ihana päivä. Aluksi tietty hieman jännitti et osaako sitä pistää, mut hyvin se sitten meni. Pääsin hienosti läpi! Opettaja oli hyvin ylpeä. Harmikseni kukaan ystäväni ei suostu antaa mun pistää niitä, täytyyhän mun päästä harjottelee lisää..!?! Koitin soittaa tatuointi aikaakin tänään, mut ne ei vastannut puhelimeen. No ens viikolla sit uus yritys! Koulun jälkeen suuntasin keskustaa, kävin hakemassa itselleni hanskat ja lapaset ja ostin itselleni 300€ laskettelu asun. Whee! Talvi nyt mä olen valmis, voit tulla! Tällainen viikko taas takana.
Mitä saisi olla..?
Tää viikko on taas koulua. Nää koulupäivät tuntuu aika pitkiltä.. I need coffee! No mutta joka tapauksessa, koulun jälkeen suuntasin salille ja sitten kävin ystäväni Labban duunissa hakemassa vapaa lipun elokuviin. Mun ja Labban on tarkoitus mennä elokuviin keskiviikkona, niin päätin käydä hakemassa meidän liput jo etukäteen. Kävin ostamassa liput ja sitten näin ystäväni Jamesin. Menimme aluksi Jamesin kanssa Memphikseen syömään ja sitten menimme Apolloon yhdelle. Meillä oli niin hauskaa. Jamesin kanssa oli aivan huippua jutella kaikista maan ja taivaan välisistä asioista. Tuntuu et me ollaan ihan samalla aaltopituudella ja me ollaan koettu niin samoja asioita. Ihanaa et joku ymmärtää mua täysin. Pakko sanoa että en ole kyllä ikinä nauranut niin paljon. Kaiken juttelun ja nauramisen jälkeen, James saattoi mut bussiin ja lähdin kotiin. Upea päivä takana.
Minä & James
Brother from a nother mother!!
Tiistai 30.10
Kouluun, taas! Mun on pakko hankkia netti mun puhelimeen, mä en kestä näitä oppi tunteja ilman. Huomenna tulee palkka päivä, thank god! Tänään oli taas sali päivä. Salin jälkeen menin Labban duuniin ja se lakkas mun kynnet ja syötiin mustikka muffinssia ja juteltiin. Sit olikin aika mennä kotiin.
Keskiviikko 31.10
Paycheck, thank you! Palkka tuli, whee! Tätä onkin odotettu, sillä on monta asiaa mitä pitää ostaa ja taas sitä rahaa menee. Perus koulu päivä ja tietenkin mun onnekseni mun kengän vetoketju päätti hajota just pahinpaan aikaan. Mutta onneksi koulusta on lyhyt matka kotiin, joten kävelin kotiin vaihtamaan kenkiä. Kotiin päästyäni hengailin hetken aikaa ja sit olikin aika mennä tapaamaan Labba keskustaan. Step up revolution, here we come! Siis muuta en voi sanoa kuin OMG! Step up 4 oli kaikista paras.. Siis ne tanssit, miehet, maisema.. Whoo! Me ollaan niin Labban kaa lähdös ens kesänä miamiin. Meitsi aikoo treenaa itsensä niin tikkiin kuntoon ettei mitään rajaa. Ihan huippu leffa! Leffan jälkeen käytiin hakikses, kun Labban piti lainaa sen poikaystävälle rahaa, sit sen jälkeen mentiin Eliel kahvilaan istuu ja sit lähdettiin kotiin. Me ollaan Labban kaa the new mob.. Me ollaan hyvä tiimi!
Minä & Labba!
3D lasit!
The MOB princess
Uusi MOBin jäsen!
Torstai 1.11
Katos, nyt onkin jo marraskuu. Wau, kohta on sit joulu.. Voihan .... No ehkä mä selviän! On se jännää että kaikki mä tiedän et kesän jälkeen tulee syksy ja syksyn jälkeen tulee talvi, mut jumaliste et se yllättää joka vuos!! Tänään oli siis ihan perus koulu päivä TAAS. Koulun jälkeen suuntasin kisikselle stomppaamaan. Jos joku ei tiedä mikä se on, niin tästä pääsee kattomaan millasta se on. Ja ensikertalaiseksi voin kyllä sanoa että on kyllä haastava. Hyvin meni, mutta itse huomasin että keskityin liikaa askeliin enkä niinkään paljoo rytmin kuuntelemiseen. Mutta kivaa oli Alexandran, Gabin, Caprin ja muiden tyttöjen kanssa! Kisiksen jälkeen suuntasin kotiin. Kotiin päästyäni kävin yläkerran naapureille antamassa muffinseja ja sitten suuntasin alakerran naapureille tarjoamaan heillekkin muffinseja. Alakerran naapurin kanssa sitten päädyin ihastelemaan legoja ja tämä ihana melkein 3-vuotias pikku poika antoi minulle Tarzan legon! Mulla on kyllä ihanat naapurit! Loppu ilta pälpätin ystäväni Nikon kanssa sitten puhelimessa.
Capri & Kiki
Minä, Capri & Kiki vauva
Tarzan lego ukkeli
Perjantai 2.11
Aamulla kun heräsin ihmettelin reidessäni olevaa mustelmaa. Siis mulle tulee niin harvoin mustelmia että hetkeksi jo pelästyin, kunnes muistin sen tulleen eilisestä stomppauksesta. Tänään saatiin sairaala vaatteet (ne valkoiset puvut mitkä kaikilla hoitsuilla on aina päällä) ja sit päästiin pistämään. Pistokset olivat ihon alle ja lihakseen. Oli kyllä todella ihana päivä. Aluksi tietty hieman jännitti et osaako sitä pistää, mut hyvin se sitten meni. Pääsin hienosti läpi! Opettaja oli hyvin ylpeä. Harmikseni kukaan ystäväni ei suostu antaa mun pistää niitä, täytyyhän mun päästä harjottelee lisää..!?! Koitin soittaa tatuointi aikaakin tänään, mut ne ei vastannut puhelimeen. No ens viikolla sit uus yritys! Koulun jälkeen suuntasin keskustaa, kävin hakemassa itselleni hanskat ja lapaset ja ostin itselleni 300€ laskettelu asun. Whee! Talvi nyt mä olen valmis, voit tulla! Tällainen viikko taas takana.
Meidän luokka
Hoitsu at your service!!
Mitä saisi olla..?
27. lokakuuta 2012
Happy Halloween!
Tänään koittaa kauan odotettu halloween juhlat. Näistä on stressattu ja nähty niin paljon vaivaa, et ihmisten on paree arvostaa. Taas hirveellä kiireellä tehtiin ruuat ja siivottiin. Tällä kertaa en emme olleen aikataulusta jäljessä niin pahasti. Juhlat meni sujuvasti ja meillä oli hurjan hauskaa. Ihmiset jotka saapuivat olivat pukeutuneet ja oli ihana nähdä ihmisten luovia pukuja. Meillä oli talossa Lilo, Pärski, Minnie, Tiikeri, Esmeralda, Hullu hatuntekijä, Hertta kuningatar, Jack Sparrow, Aristokraateista kissa ja hovimestari ja monia muita. Juhlat jatkuivat kahteentoista asti, jonka jälkeen siirryimme ensin Tivoliin. Huonon menon takia lähdimme Tivolista Onnelaan jossa olimme melkein pilkkuun asti. Mua aina stressaa ihan hirveesti pitää juhlia, sillä tuntuu aina että ihmiset eivät osaisi arvostaa sitä kaikkea mitä teen, mutta nyt oli ensimmäistä kertaa sellainen olo et sain edes jotain arvostusta. Oli kyllä ihana saada kaikki ystävät koolle, mutta päätin etten enään pidä mitään juhlia. Seuraavat juhlat mitkä pidän on poikani 3-vuotis syntymäpäivät ja omani.
Huomasin tänään että vaikka en ole mikään siivous hullu ja välillä asuntoni näyttää hieman sotkuiselta, niin en kyllä ikinä voisi asua toisen ihmisen kanssa, varsinkaan kämppiksen. Mua jotenkin ällöttää se että ihmiset ei aina tajua että jos sotkevat, niin myös siivoovat. Ennen juhlieni alkua keittiöni näytti aivan kamalalta, siis kermaa oli vaikka ja missä ja kaikki astiat ja roskat oltiin vain jätetty ympäriinsä. Kiitos toki leivonta avusta, mutta pieni hienovaraisuus ei olisi pahitteeksi. Ehkä mä itse olen vaan sellainen ihminen että jos olen jonkun toisen luona ja syödään tai tehdään jotain, niin mä aina siivoaan omat jälkeni. Se on minulle opetettu ja äitini olisi yhä raivona jos emme veljeni kanssa tekisi niin. Koska ne kuuluvat hyviin käytöstapoihin. Käytöstavoista kun olemme nyt puhuneet.
Huomasin tänään että vaikka en ole mikään siivous hullu ja välillä asuntoni näyttää hieman sotkuiselta, niin en kyllä ikinä voisi asua toisen ihmisen kanssa, varsinkaan kämppiksen. Mua jotenkin ällöttää se että ihmiset ei aina tajua että jos sotkevat, niin myös siivoovat. Ennen juhlieni alkua keittiöni näytti aivan kamalalta, siis kermaa oli vaikka ja missä ja kaikki astiat ja roskat oltiin vain jätetty ympäriinsä. Kiitos toki leivonta avusta, mutta pieni hienovaraisuus ei olisi pahitteeksi. Ehkä mä itse olen vaan sellainen ihminen että jos olen jonkun toisen luona ja syödään tai tehdään jotain, niin mä aina siivoaan omat jälkeni. Se on minulle opetettu ja äitini olisi yhä raivona jos emme veljeni kanssa tekisi niin. Koska ne kuuluvat hyviin käytöstapoihin. Käytöstavoista kun olemme nyt puhuneet.
Esmeralda & Minnie
Lilo & Minnie
Tikru
Minnie & Tikru
Pärsky, Edgar, Laura, Minnie & Hullu hatuntekijä
Hullu hatuntekijä, pärsky, Edgar, Laura & Minnie
Timi ja sen kaveri
Kun asuimme Timin kanssa erillään ennen kuin muutimme yhteen, olimme
molemmat todella siistejä. Timin asunto oli aina siisti ja aina kun
sinne menin, sitä oli kiva jättää siistiin kuntoon. Siivoilin aina sen
laatikoita yms minkä kerkesin. Ja oma kotini näytti aina siltä etten
muuta tekisi kuin siivoaisi päivät pitkät. En voi sietää sotkua. Mut
sitten kun masennuin ja kodin siistinä pitäminen ei ollut enään
ykkösenä, niin huomasin kuinka sotkuinen osasin olla. Timi kun oli
siisti, niin sitä häiritse se etten siivonnut. Ymmärrän kyllä täysin,
sotku on rumaa. Nyt kun ei ole enään masennusta ja kaikki on taas hyvin,
niin välillä miettii et mitä ihmettä sitä on silloin kelannut et on
päästäny asuntonsa siihen kuntoon. Mutta kun on sairas, sitä ei
ensimmäisenä mieti, miltä mun koti näyttää! Olen tässä tehnyt hirveesti
itse tutkiskelua ja välillä kyllä huomaan että Timille olisi kyllä
kiitoksen paikka, siitä kuinka paljon hän auttoi ja teki, koska minua
rakasti. Harmi vain ettei rakasta enään!
Puhtaus!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)