Tunteiden hallitseminen

Tänään heräsin jo vähän kahdeksan jälkeen. Poika nukkui yhä, joten makasin sängylläni. Poika heräsi tunnin myöhemmin kuin minä ja sitten söimme aamupalaa ja aloimme valmistautua lähtöön. Tänään tapasimme ystäväni Sannan. Sanna on entinen työkaverini, joten häntä näemme hyvin harvoin, mutta kun näemme niin meillä on aina ihanaa. Ymmärrämme toisiamme todella hyvin! Näimme maunulan ostarilla ja siitä menimme sitten maunulan leikkipuistoon. Huoh, nyt mä muistan miks mä vihaan sitä aluetta niin paljon.. Siis tuntu kun siellä olisi ollut juoppojen kokous tänään. Ollessamme leikkipuistossa veljeni tuli moikkaamaan Jaysonia. Puistoilimme noin kaksi tuntia ja sitten olikin aika lähteä kotiin. Sillä koti ovella meitä odotti aivan ihanan hurmaava mies auton kanssa. Timi ehdotti eilen et jos tänään on kaunis päivä niin vois mennä stadikalle uimaan. Ja kun tuli kaunis päivä, päätimme toteuttaa tämän. Lähdimme ajamaan stadikalle ja siellä Jayson pääsi kanssani uimaan. Voi että se oli niin innoissaan. Olisi voinut jäädä vaikka asumaan sinne veteen. Olimme siellä parisen tuntia ja sitten Timi heitti meidät kotiin. Taas ollut upea päivä takana!

Maunulassa

Mä oon ihminen joka on hyvin itsevarma ja jos musta tuntuu epävarmalta, niin mä teen asialle jotain. Tänään mä tajusin kuinka epävarma mä olen itsestäni.. Tänään oli eka kerta koko kesän aikana et pistän uikkarit päälle ja aluksi mua pelotti, mut sit olin ihan ok. Mä pelkään ehkä eniten et Timi ei pidä mua enään kauniina tai viehättävänä ihmisenä ja alkaakin kattelee muita tyttöjä. En tiedä, tämä kaikki voi olla vaan mun omassa päässä kehitettyä tai sit asiat on niin, who knows..? Meillä on viime aikoina ollut aivan ihanaa Timin kanssa.. Oikeastaan koko kuukausi on mennyt täydellisesti, mut koko ajan mulla on sellanen kutina, et se kattelee muita tyttöjä.. Voi olla että kaikki tämä johtuu vaan siltä kun haluan häneltä enemmän huomiota, esim läheisyyttä ja hellyyttä. En tiedä miks, mut mua vaan pelottaa.. Ja musta on ollut aivan ihanaa kun Timi on ehdottanut tapaamisia meidän kanssa. Koska ennen musta tuntui että vaan mä halusin koko ajan nähdä. Nyt alkaa tuntuu siltä et hänkin haluaa. Mä oon ihminen joka menee pika speedillä eteenpäin, kun taas tämä toinen osapuoli tulee hitaasti mutta varmasti. Mä oon kovasti odottanut että se sanois mulle et se rakastaa mua, mut sitä ei oo vielä kuulunut. Mä oon niin malttamaton et haluun haljeta, mut munkin on opittava antaa muille aikaa niin paljon kun ne sitä tarvii. Kyllä se sieltä tulee vielä joku kaunis päivä. Vaikka se sanoo mulle et oon rakas, se ei kuitenkaan ole sama asia. Baby steps, eks niin..?

Mä oon kyllä ittestäni niin ylpeä kun olen pärjännyt kuukauden jo ilman hoitohenkilöä. Alkuun mua pelotti et masennun jos en pääse puhumaan, mut ei mua masenna. Mun ystävät, Jayson ja Timi tekee mun elämästä niin kauniin ja ihanan, et miks masentais..? Ne valaisee mun jokasta päivää ja antaa mulle aina yhden syyn elää! Mä niin odotan sitä et todetaan et mä olen täysin parantunut, sit mä tuun huokasee ja itkee ilosta, koska siinä vaiheessa ei voi muuta sanoa kun, was about time! Masennus on ihan hirveä sairaus, kukaan ei voi ymmärtää millaista se on ennen kun on sen itse kokenut. Mun onneksi mä tunnen paljon ihmisiä jotka on masentuneita tai on ollut ja niistä mä saan lisää voimaa ja vertaistukea. Suuri kiitos kuitenkin kuuluu Timille joka on kestänyt mua puolitoista vuotta ja on yhä mun elämässä. Ihan itkettää, miten paljon mä oon pistänyt sen kokee ja kuinka paljon se joutu kestää mua ja kaikkea mitä sen mukana tuli. There is god, koska ilman sitä meidän yhdessä olo ei olisi kestänyt. Pelkkä ajatus siitä ihmisestä ja mä itken ilosta.. Missä mä olisin ilman sitä..?!? Kysynpä vain.. Nykyään hallitsen itseäni paljon paremmin. Jos suututtaa en ekana pura sitä Timiin. Jos voin jättää jotain sanomatta, jätän. Mä olen tyytyväinen et mä nyt nään kunnolla, eikä mikään masennus ole sumentamassa ajatuksiani.