13. heinäkuuta 2012

Se päivä kun tajuaa että sulla on maailman parhaimmat ystävät maailmassa!

Hyvin nukutun yön jälkeen jaksaa hymyillä ja olla iloinen. Aamulla kun heräsin mua alko ällöttää tää talo ja sen epäsiisteys. Daisyllä kun on juoksu, niin se on vuotanut meidän lattialle sellasia pikku pisaroita. Päätin siis alkaa siivota. Luuttusin koko lattian koko asunnosta. Onpa raikas asunto! Sen jälkeen vein Daisyn ulos ja kävin seppälästä hakemaan sukkahousuja. Mua niin ärsyttää et sukkahousut kestää mulla tasan yhden käyttö kerran. Ostettuani sukkahousut, tulin kotiin, kävin suikussa ja aloin laittautua. Kun olin valmistautunut, lähdin kamppiin. Olimme menossa Timin kanssa elokuviin ja Timi oli vähän myöhässä, joten kävin ostamassaa liput meille ja jäin odottamaan häntä. Odotellessani Timiä törmäsin ystävääni Joniin ja hänen poikaystävään, jolla oli tänään syntymäpäivä. Juttelimme hetken aikaa, kunnes Timi olikin jo paikalla. Lähdimme Timin tultuamme syömään kebabia, siellä puhuimme siitä ettei tänään lähdettäis baariin ja sit kävimme pikasesti kaupassa. Kaupan jälkeen juoksimme finnkinoon. Elokuva oli minusta ihan ok, mutta siinä oli sellainen kohtaus jossa tyttö saa keskenmenon ja se herätti mussa niin suuria tunteita että purskahdin ihan himmeeseen itkuun. Ja tuntui etten pystynyt kontroloimaan kyyneliäni ja tunteitani. Leffan jälkeen menin vessaan kasaamaan itseäni. En halunnut purkaa taas pahaa oloani Timiin, joten otin hetken aikaa itselleni ja kasasin itseni. Tultuani vessasta kävimme moikkaamassa ystävääni Leoo ja sitten lähdimme kotiin. Kotona ahdistukseni kasvoi, aloin taas itkeä, joten soitin ystävälleni Laticialle ja sovimme että lähdemme hietsuun kahden muun mun ystäväni kanssa. Tapasimme kaikki keskustassa ja lähdimme kävelemään hietsuun, Daisykin oli mukana. Siinä välissä kun odottelimme ystäväni kanssa muiden tuloa, minua ehdittiin jo kosia.. Uskon että kosinnasta pitäisi olla otettu, mut hui, toi oli niin kamalaa! Äijä yritti koiran avulla lämmitellä meidän väleille jotain. Olipa taas eeppinen ilta! Päästyämme hietsuun katselimme korispeliä joka siellä oli meneillään. Sitten Daisy näki pallon ja hullaantu siitä. Pistettiin pikkunen juoksee oikeen kunnolla pallon perään. Sitten kello alkoikin olemaan niin paljon että lähdimme keskustaan päin. Keskustassa meidät pysäytettiin usempaan kertaan kun ihmiset halusivat silittää Daisyä. Päästyäni kotiin kävin facebookis ja soitin Timille. Ja arvatkaa vaan missä herra mahtoikaan olla..? Baarissa! Tuli vaan sellanen fiilis et "sä voit mennä ystävies kanssa baariin, mut et mun kanssa." Mitä..!?! Häpeekse mua niin paljon vai mikä siinä on..? Tuli niin paha mieli. Lopetettiin puhelu aika lyhyeeseen. Aina kun mä kysyn Timiltä et voidaanko tehdä sitä tai tätä, niin sen vastaus on aina "en mä tiedä, katotaan." Mut sit kun sen ystävät pyytää jonnekkin, niin se on lähdössä.. Voiko joku nyt selittää mulle, what the hell is going on..!?! Timin puhelun jälkeen olenkin purkanut pahaa oloani ystävälleni puhelimessa. Mua ei suututa mikään muu niin paljon, kun se et jos jostain sovitaan tai jos jotain puhutaan, se on niin! Ja jos mä en olis sille soittanut, niin se ei olis soittanut mulle ja kertonut että hän on päättänyt lähteä baariin.. En tiedä olenko liian vaativa, mut olis ollut kiva saada viestiä edes asiasta.. Mä olen tehnyt tän ihmisen takia kaikkeni, mä jäisin vaikka auton alle sen takia ja musta tuntuu et mä olen yks paska muiden joukossa.


Meidän annos

Hietsuuun

Minä & Veera


Ennen tällainen juttu olisi pilannut koko yöni. En saisi unta ja stressaisin koko ajan, mut jostain syystä mua ei masenna eikä ahdista, lähinnä vituttaa, sillä ois ollut kiva mennä tänään ulos. Se kyllä pisti viestiä mulle että mistä mä loukkaannuin, mut en aio vastata siihen mitään. Katsotaanko soittaako huomenna vai heittääkö hanskat tiskiin, niinkuin sillä on tapana tehdä, koska mä en ole minkään arvonen! Siltä musta ainakin tulee tuntuu jos hän ei huomenna soita. Mä en ole pitkävihainen, mut nyt en halua vastata mihinkään, sillä haluan rauhottua. Kello on nyt 2.15 ja mä lähden tuon kuorsaavan apinan kanssa viimeiselle ilta pissalle ja sit menen itse nukkumaan. Huomenna, tai siis teknisesti tänään, on uusi päivä! Asioilla on tapana järjestyä kun ei stressaa eikä tee niin suurta numeroa. Ja ihan sama ketä pitää kiittää siitä etten mä ole enään masentunut.. Mä kiitän suuresti.. Ja mä kun luulin että jumala vihas mua.. Unia!

4 kommenttia:

  1. Kyllä se siitä tänään on parempi päivä.

    VastaaPoista
  2. Tänään oli niiin hyvä päivä! <3 <3

    VastaaPoista
  3. Pistä kyllä vihaiseks lukea miten Timi käytäytyy sun kanssa!!! Oikeasti, sä ansaitset paljon paremman miehen, joka arvostaisi sua ja olisi sun tukena ja olisi ylpeä susta! Sä oot todella hieno ihminen, todella harmi et se ei osa arvosta sua.. =/ mutta onneks sulla on ystäviä jotka tukee sua ja rakastaa sua sellaisena ku oot! Love you ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaww! Todella ihanasti ja kauniisti sanottu! <3 Mäkin toivon että ajan kanssa Timi tajuaa kuinka huippu mä olen.. Kaikilla on ongelmia, mut sitä asiaa voi joko pahentaa tai parantaa.. Mä oon tehnyt kaikkeni tän miehen takia, saa nähdä tuleeko kiitosta vai ei! ;)

      Mutta mä olen erittäin onnellinen että mulla on aaaivan ihanat ystävät jotka tajuaa mua, rakastaa mua ja arvostaa mua just sellaisena kun mä olen! Ja näkevät sen kuinka aurinkoinen, iloinen ja positiivinen mä olen <3 Mä oon todella kiitollinen mun ystävistä! God sent me awesome friends <3

      Poista