12. heinäkuuta 2012

Good day with wonderful people!

Tämä yö oli täysi katastrooffi. Koiran kanssa ei mennyt niinkuin odotin ja en saanut nukuttua melkein yhtään. Kun lopulta heräsin, vein koiran ulos ja sitten tulimme kotiin. Istahdin sohvalle ja menin facebookiin. Siellä päädyin juttelemaan Timin kanssa joka johti siihen että päätimme mennä syömään. Valmistauduin pikasesti ja lähdin kohti keskustaa. Siellä menimme cafe Johtoon syömään salaattia. Mä en normaalisti tykkää salaatista, mutta se oli yllättävän hyvää ja täyttävää. Tietenkin otin myös mansikka smoothien, eihän sitä voi unohtaa! Syötyämme Timin kanssa, lähdimme kiertelemään kauppoja ja hän ostikin itselleen vaimarin. Sitten jatkoimme kiertämistä kaupoissa, kunnes hänen oli aika palata toimistolle. Minun piti nähdä ystäväni Laticia kahdelta ja kello olikin melkein sen verran joten lähdin kohti kamppia, Timin lähdettyä töihin. Kampissa ystäväni jo odottikin minua ja sieltä lähdimme kiertämään kauppoja. Löysin itselleni hameen ja meikkivoiteen. Ei olis varaa kumpaakaan, mutta tuli nyt ostettua. Kun olimme kiertäneet melkein kaikki kaupat, päätimme ostaa jäätelöt ja mennä finnkinoon syömään ne. Istuessamme finnkinossa, tekstasin ystävälleni Leolle joka on siellä töissä ja hän tuli sitten moikkaamaan meitä. Juttelimme hetken kunnes, hänen oli aika jatkaa töitä. Lähdimme finnkinosta ja menimme kampin aukiolle istumaan ja nauttimaan auringosta. Siellä istuimme ja juttelimme kaikkea maan ja taivaan väliltä. On se kiva, kun on joku joka ajattelee samalla tavalla kuin minä ja ymmärtää mua täysin. Istuimme siinä parisen tuntia kunnes päätimme mennä mäkkiin syömään. Mäkin jälkeen menimme metro asemalle, jossa törmäsimme ystävääni Janeen. Hyppäsimme kaikki kolme metroon ja minä ja Jane jäimme sörkässä pois, kun taas Laticia jatkoi kohti itää. Oli ihana nähdä Janea, vaikka puhumme joka päivä puhelimessa ja sillä naisella on aina huonoja uutisia mulle.. Janen hypättyä bussiin, minäkin hyppäsin bussiin ja tulin kotiin. Kotona minua odotti pikku Daisy. Lähdimme koirulin kanssa ulos ja sitten palasimme kotiin. Pakkasin saunakamat valmiiksi ja suuntasin kohti saunaa. Tätä olen odottanut koko viikon. Saunan jälkeen Timi soitti että tulee käymään. Halusi esitellä mulle sen uutta autoa, joka ei oo sen ja mä halusin esitellä Daisyn. Joten menimme alas moikkaamaan Timiä. Kyllä se auto oli pähee! Juuri tuollaisen minäkin haluaisin, Mercedes Benz ml 350. Sitten tulimme takaisin kotiin. Kohta pitää taas käydä ulkoiluttamassa Daisyä jotta tämä yö sujuisi paremmin. Toivotaan ainakin!

 
Salaattia & mansikka smoothie

 
pyörremyrsky tai miten niitä oikeen kutsutaan..

 
Kääk lokkeja! 

 
Uusin hame

 
Meikkivoide



Kerrassaan tämä on ollut tapahtumarikas päivä. Minusta on aivan ihana nähdä kaikkia ihmisiä. Mä niin rakastan kesää ja nautin tästä. Ystäväni Laticia totesi että "toivottavasti illalla sataa" saamasi pitää, nyt sataa ja varmasti jatkuu huomiseen. Huomenna nähdään Timin kanssa, tarkoituksena oli mennä uimaan, mut uimahallit on kiinni, joten pitää keksiä jotain muuta tekemistä.. Toivottavasti keksitään jotain!

Mä jouduin käymään hammaslääkärissä tiistaina ja sen jälkeen kun puudutus lakkas, tää hammas on ollut ihan tajuttoman kipeä. Mä olen joka päivä joutunut ottaa särkylääkkeitä. Ja mä kun en yleensä syö mitään lääkkeitä ellei ole pakko. Tiistaina tuli otettua 3000 mg buranaa, keskiviikkona 5000 mg ja tänään olen jo vetässyt naamaani 4000 mg, mites olis vielä 1000 mg..? Ketuttaa tää hammassärky. Menin hammaslääkäriin jotta asia helpottuisi, eikä pahentuisi. Tää kipu on sietämätönta, musta tuntuu et mun pää räjähtää tai se on puristuksessa.. SATTUU! Mutta sen siitä saa kun on reikä ja niin syvä sellanen että juurihoitoja joudutaan tekemään. Hemmetin hammas, ien on ihan turvoksissa. :(

Help me from my pain!!

6 kommenttia:

  1. Joo sadetta tuli! Ja oli kyl niin ihana puhuu sun kaa asioista ollaan kato samalla aaltopituudella:))) joko keksit minne viet timin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja missä ne lokkien kuvat on ne oli oikeesti hulluja!! Vähän me näytettiin tyhmilt kumpiki nojautuu toisiinsa ja kiljuu who does that:o

      Poista
    2. Niin ollaan! Ja on mukavaa kun on joku joka tajuaa ja ymmärtää :) Mä vien sen miehen leffaan :) Ai niin ne lokki kuvat, pistän ne tänään illalla.. Muutenkin pistän tähän kirjoitukseen kuvat vasta illalla.. Olin eilen niin väsynyt etten jaksanut! Hitto niitä lokkeja!! :D

      Poista
    3. No hyvä et teette ees jotain!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Haluun vaan räjäyttää niiden päät! Hyvä bestis mä olen :D

      Poista